Routaista Kriisiä

Osa 34: aggressiivisuus

2011-12-18T18:39:00.003+02:00

PO: Hirvitti ihan kuunnella välillä, mutta kun V. sanoi ettei satu niin ei sitten.

Olin odottanut jonkinlaista puhuttelua, jossa pääopettaja selittää, mitkä kaikki asiat menivät väärin. Sen sijaan opettaja kertoi ettei oikein kirjoittanut mitään, tekniikat menivät kuin juna eteenpäin ja kaikin puolin meni vahvasti läpi.

En meinannut uskaltaa nostaa katsetta. Yksi opettajistamme kuunteli pääopettajan kommentteja sivusta eikä sanonut mitään. Olin varma, että hän ei ollut tyytyväinen. Ehkä opettajat ovat niin spartalaisia, että itselle tulee heti epäonnistunut olo, kun jokin tekniikka menee vähänkin väärin.

Kaksi päivää hakkaamista, vaatteet hiestä märkänä ja jäsenet mustelmilla. Silti ja siitä huolimatta P4. Aivan kuten vuosilupauksissani päätin.

Osa 33: Kullervo Kalervon poika ja Tuomas

2011-12-10T15:29:00.002+02:00

Miten Sibelius voi kirjoittaa jotain niin omituista?
Miten Tuomas voi kirjoittaa jotain niin täydellistä?

Itsenäisyyspäivä Kullervo Kalervon pojan seurassa jätti minut lähinnä ärsyyntyneeksi.
Nightwishin Slow, Love, Slow on paras biisi, minkä olen kuullut pitkään aikaan.

Ei ollenkaan Sibeliuksen tapaista.
Aivan erilaista Tuomasta.

Osa 32: Taisteluni (viimeinen ikinä)

2011-11-29T11:38:00.006+02:00

Uuden vuoden lupaus, uusi opintosuuntaus, uusia ajatuksia, uusia ihmisiä ja aivan järjetön vitutus. Tämän voisi sanoa lähteneen siitä, kun pomoni antoi minulle graduaiheen. Se oli vaikea ja vielä vaikeampi oli keksiä siihen ajatus. Ohjaaja puhui suunnista; juurista, joilla puu kannattalee itseään, tekstin rungosta, ja minulle oli edelleen epäselvää, mistä edes kirjoitan.

Sitten tuli viitekehysseminaari, tunnin huopaamisen jälkeen sekin oli ohi. Huokaisin. Kirjoitin kesän lopputyötä, viimeistelin syksyllä ja palautin ohjaajalle kommenteille. Ihan hyvä, hän ei kuulemma voi sanoa, miten tai mistä kirjoittaa ja siinä olivat ohjeet. Tosiaan puu ja juuret. Sain osallistua tutkimusseminaariin, kypsyyskokeeseen ja palauttaa valmiit kappaleet gradusta koululle. Seminaari meni läpi, samoin kypsyyskoe ja sitten tuli perjantai. Viideltä iltapäivällä ohjaajatoivoni soittaa, että niin gradu ei menekään läpi, koska toisen lukijan mielestä se ei ole riittävän laaja. Tämä ei tullut kuulemma yllätyksenä. AHAA.

Odotin tiistaihin, kun asiaa kuulemma käsiteltiin, ja ohjaajatoivoni soittaa jälleen. Tällä kertaa on kuulemma selvää, että en valmistu jouluksi. AHAA.

Kaupallinen ala ja humanistit.. ihan kaikella kunnioituksella. Vuoden lopussa ohjaajani huopasi asiaa useamman kerran. Tapasimme, juttelimme, hän antoi ohjeita - ohjeita joiden avulla gradun saisi vihdoin pois päiväjärjestyksestä. Mutta ei. Ennen joulua häneltä tuli pyyntö, että voisimme tavata vuoden alussa. Toivotti vielä hyvää joulua. Tuijottelin viestiä kaksi päivää aina välillä pohtien vastaanko vain kohteliaasti, että tavataan vaan, mutta vitutus vei lopulta voiton ja kirjoitin vähän pidemmän vastauksen. Kohteliaan, mutta kritisoivan enkä toivottanut hyvää joulua.

Tuli uusi vuosi ja tapaamiset jatkuivat. Enää ohjaajatoivoni ei halunnut tavata minua kahdestaan vaan piiloutui kollegansa taakse. Minun piti kuulemma käsitellä enemmän omia tuntojani gradussa. Yritin välttää ilmeilemästä tai hymähtämästä asialle. Otin pari siideriä ja ryhdyin puuhaan. Meni taas muutama viikko, kuukausi muuttui toiseksi ja sain pidettyä opponoinnin ja muut viimeiset pakollisuudet pois päiväjärjestyksestä. Sitten opintosihteeri alkoi kysellä kypsyyskokeesta. Tuota, sehän piti olla jo hyväksytty. No hupsista keikkaa. Kyselin asiaa jälleen ohjaajagurultani. Sain lyhyen vastauksen, että olisi minun tehtäväni hoitaa kypsyysnäyte äidinekielenopettajalle. AHAA. Kas kun ei tullut puheeksi aikaisemmin. Muutama maili sinne tänne ja sain jopa selville kyseisen opettajan nimen, jotta asia pääsee eteenpäin. Sinänsä jännää, kun olin saanut aikaisemmin tiedon, että koko asia oli pois päiväjärjestyksestä.

Gradu meni vihdoin toiselle kierrokselle arvosteltavaksi ja opintosihteeri kehotti minua tekemään valmistumisilmoituksen netissä asiaan kuuluvalla sivulla. Menin sivulle, yritin syöttää tietojani ja valmistumispäivää ja kas, sivu ei toiminutkaan. Sopivasti umpeutumispäivä seuraavaan valmistumisryhmään oli menossa umpeen seuraavana päivänä. Ilmoitin asiasta opintosihteerille, joka lupasi palata asiaan mahdollisimman pian. Tuli seuraava viikko ja ilmoittautumispäivämäärä oli siinä vaiheessa jo tietenkin umpeutunut. Valmistuminen siirtyisi siis kahdella kuukaudella.

Pomoni oli saanut arvostelulomakkeen ja kysyi millä mielellä asiaa katsoin. Kysyin saanko puhua suoraan ja nyökkäyksen saatuani sanoin, että minulle on tässä vaiheessa jo aivan sama minkä arvosanan lopputyöstä saan, kunhan pääsen koulusta eroon. Pomoni hyväksyi ajatuksen, kirjoitti selvityksen kymmenessä minuutissa ja lähetti sen ohjaajalle. Sain samalla viikolla ohjaajaltani ilmoituksen, jossa hän onnitteli minua työn läpimenosta ja nyt vuorossa oli enää työn kansitus ja valmistumisen ilmoittaminen järjestelmään.

Kun sain vihdoin ilmoitettua itseni järjestelmään sisälle, sain automaattisen viestin järjestelmästä, joka onnitteli minua valmistumisesta ja pyysi mielipidettä koulutuksen onnistumisesta. Minä harkitsen vielä.

Osa 31: tanssin tuhinaa

2011-11-29T11:27:00.004+02:00

Sain jälleen todistettua itselleni etteivät ryhmälajit ole minua varten. Kun musiikki alkoi pauhata kovaäänisistä ja opettaja alkoi huutaa tanssiohjeita vielä kovemmin, olin lähellä etten lähde kävelemään saman tien. Jatkoin kuitenkin loppuun - kuinka monta kertaa ihminen voikaan katsoa kelloa tunnin aikana.

Sen piti olla uutta ja hienoa, hauskaa ja mukaansatempaavaa. Yritin miettiä näitä asioita samalla, kun miespuolinen opettaja heilutti persettä paremmin kuin yksikään tanssija ja haukkui liikkeitämme hirveiksi. En myöskään keksinyt, mikä ero aerobickillä ja zumballa on. Täsmälleen samat liikkeet niissä nytkytellään. Tulipahan nyt kokeiltua.

Kaksivuotias lapsi kuoli, koska kaikki kävelivät ohi. Kaikki paitsi roskien kerääjä.

2011-10-21T13:12:00.003+03:00

Elitismi, keskiluokkaisen ihmisen elitismi. Asia mikä saa minut hyvin ärsyyntyneeksi. Olen tuntenut pariskunnan jo vuosia. Mukavia, hauskoja, mutta niin elitistisiä. Ihan kuin ihminen olisi jäänyt kuoreksi. Se tavallaan osoittaa tunteita, mutta kun sille näyttää jotain kiiltävää, niin katse kiinnittyy siihen haukkamaisesti ja suusta voi vielä päästä uu, shiny!

Mikään ei ole tärkeämpää kuin se, että voi kokea luksusta ja valittaa murheistaan. Kuten vaikka siitä, että joka vuosi tulee talvi ja joutuu, siis ajatella joutuu, skrapaamaan auton ikkunat. Siis ajatella mikä kärsimysnäytelmä. Varo Othello, varo Hamlet, olette kohdanneet tragedian, joka ylittää omanne. Joka vuosi siitä täytyy valittaa useaan kertaan, mikä vääryys kohtaa pientä ihmistä. Kun ei siis hanki autoa, jossa on sisätilalämmitin tai laita sitä nykyiseen autoon. Kaikkea muuta voi toki ostaa ja kertoa siitäkin kaikille. Paljon helpompaahan se on tietenkin valittaa siitä kaikille muille ja valittaa koko talvi, miten kauheaa se on kun on kylmä! Helvetti, sitä sanotaan vuodenajan vaihteluksi! Muuta muualle, jos se on noin ylitsepääsemätön asia!

Tai että pariskunta on asunut Suomessa koko seurusteluajan. Vuosia. Eikä mies puhu sanaakaan suomea. Silti sai aina kuulla, miten paska maa Suomi on, kun täällä ei mikään toimi, palkat ovat niin huonoja ja kylmä, ei unohdeta kylmää. Sanoisin, että aika kehittynyt maa saa olla, jotta ihminen voi asua yhteiskunnassa vuosikymmeniä osaamatta sen kieltä, koska sehän olisi vaan elitistisesti väärin opetella kulttuuria, tapoja tai kieltä, mitä maassa puhutaan. Muuthan siinä ovat osaamattomia, kun eivät puhu englantia sujuvasti.

Miten pieni ihminen voi olla? Siis sisältä? Miten ei voi nähdä omaa napaansa pidemmälle, ajatella miten hyvin asiat itsellään ovat, miten kaunis luonto on, kun se muuttuu, miten kevättä ei olisi jos ei ole talvea, miten koivut eivät tuoksuisi, jos ne eivät saisi levätä tai miten käsittämättömän hemmotellun, elitistisen, piloille lellityn vinkujan kuvan ihmisestä voi saada. Kunhan saa nauraa ja ostaa kaikkea uutta ja kivaa. Asua viiden tähden hotelleissa ja pelata minigolffia. Siitä se on keskiluokkaisen elitistin onni tehty. Ehkä joskus kannattaisi kokeilla ihan elää maailmassa, niin kasvaisi ihmisenäkin.

Juustoa ja lepoa

2011-09-21T14:29:00.003+03:00

Mikään ei ole niin vahvaa kuin hellyys, eikä mikään niin hellää kuin oikea vahvuus.

Ralph W. Sockman

Kertoisinko miten mukava jokiristeily Moskovassa oli tai miten hyvältä Baltika-olut itseasiassa maistui.

Tai miten katselimme auringonnousua Baikaljärven reunalla junan tuksuttaessa eteenpäin ja miten raikkaalta ilma tuoksui.

Tai miten hienolta tuntui ratsastaa mongolianhevosella arolla, vapaana, muiden eläinten ja luonnon ympäröimänä ja miten lihakset olivat kipeänä sen jälkeen, kun otimme vodkaryypyt R:n syntymäpäivän kunniaksi ja kuuntelimme kurkkulaulantaa ja vaikutuimme.

Tai miten villihevoset kirmailivat edessämme vapaana, ainoassa paikassa maailmassa, ja me saimme nähdä ne.

Tai miten söimme hyvää ruokaa mongolialaisessa grilliravintolassa kokin heitellessä ruokia isolla avopannulla isoilla miekkalastoilla.

Tai miten katsoimme auringonlaskua Gobin autiomaassa ja sanoin rakastavani V:tä.

Tai miten kiinalaiset eivät voineet uskoa, että passini kuului oikeasti minulle.

Tai miten junat nousivat ilmaan, kun kiinalaiset vaihtoivat niihin toiset telat.

Tai kun saavuimme Pekingiin ja R. oli siellä meitä vastassa kaikkien pienten mustahiuksisten ihmisten keskellä.

Tai miten hyvältä tuntui mennä suihkuun lämpimässä hotellihuoneessa, pestä hiukset, mennä syömään ja nukkua sängyssä.

Tai miten rauhallista oli Taivaan temppelin puistossa ja miten hauskaa oli kun meitä kuvattiin ja V. alkoi väsyä siihen.

Tai miten omituiselta sokeroidut omenanekut maistuivat.

Vai kertoisinko miten omituista on nähdä ja tajuta, että jotkut oikeasti elävät jurtissa, vaikka on todella kylmä.

Tai nähdä miten paljon pahaa länsimainen kulutusyhteiskunta saa aikaan. Kuinka se tekee ihmisistä välinpitämättömiä, tavaroiden perässä juoksevia, kuluttavia olentoja, joilta puuttuu hellyys muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Kuinka paljon roskaa siitä syntyy. Kunhan saa halvalla ja voi shopata.

Tai kuinka minua ärsytti kiinalaisien välinpitämättömyys demokratiaa kohtaan. Kuinka en päässyt sähköpostiin, youtubeen, naamakirjaan, ja kuinka minua ärsytti heidän omituinen Mao-palvontansa. Miksi kukaan haluaa ottaa itsestään kuvaa hirmuhallitsijan kuva takanaan, hymyillä ja näyttää voitonmerkkiä. Kunhan saa vaan kuluttaa taas lisää, ja roskata jälkeen päin.

Tai kuinka en vaihtaisi kokemusta pois, enkä kadu sitä, mutta kuinka paljon se vaikuttaa omaan ajattelumaailmaan ja näkemykseen siitä, miten pienisieluisia ihmiset voivat länsimaissa olla. Miten paljon olen alkanut väheksymään ihmisten joutavia murheita ja itsesääliä tai kehuskelua sillä kuinka paljon on saanut kulutettua tai mässäiltyä gourmeilla.

Tai kuinka paljon arvostan sitä tunnetta, että on ihana olla kotona, halata tyttöjä, kuulla heidän juttelevan ja vaativan huomiota, turkit puhtaana ja masut pulleina, tyytyväisesti silmiään siristellen, juoda vettä niin paljon kuin haluaa ja maistaa oikeaa maitoa maitotilalta, ja haistaa puhdas syksyinen metsä, käydä tonkimassa plantaasilta porkkanoita, purjoa, tomaatteja ja kesäkurpitsoita, käydä suihkussa ja maistaa haudutettua teetä. Ja ylipäätään olla loman jälkeen kiitollinen siitä, että pääsee kotiin ja on kotona, eikä toisin päin. En voisi ajatella sanovani, että tarvitseeko jo lähteä kotiin.

Airakki ja vatsakipu

2011-09-21T13:59:00.003+03:00

Luonto kaikessa häikäisevyydessään on vain näyttämö ihmisen tragedialle.

John Morley

Ratsastimme hevosoppaani kanssa kahden. V. ja R. olivat menneet kameleilla. Opas oli minua nuorempi, mies, ahavoituneet kasvot, perinteiset mongolialaiset vaatteet ja hän näytti syntyneen satulaan. Siinä missä ravaaminen tai laukkaaminen oli minulle työlästä mongolialaisessa satulassa, hänelle se näytti olevan kävelyäkin normaalimpaa. Hän lauloi melkein koko ajan. Ääni oli pehmeä ja näytti rauhoittavan hevosetkin. Jäimme kukkulan alapuolella odottamaan kameleita ja katselin jurttakylää edessämme ja mietin, miten erilainen maailma voikaan olla. Juuri siinä paikassa, kotona, ja parin tunnin ajomatkan päässä.

Saavuimme Ulan Batoriin väsyneinä heti aamusta. Ilma oli todella kylmä ja uneliaisuus teki siitä vielä kylmemmän. Kyytiämme ei näkynyt, mutta paikallinen nainen soitti majoitukseemme ja pyysi kyytimme paikalle. Matka jurtille ei ollut pitkä, mutta sitäkin kuoppaisempi. Kun auto pysähtyi viimein majoituksen edessä luulin, että se oli erehdys. Jurtta sijaitsi yksikerroksisen talon katolla kolmen muun jurtan kanssa. Kiipesimme sinne, laskimme tavaramme, ja katselimme aamuauringossa kylpevää kaupunkia. En tiedä olinko enemmän järkyttynyt vai vaikuttunut. Toisaalta olin ylpeä siitä, että olimme päässeet sinne asti, samalla järkyttynyt siitä mitä näin. Sekalaiset lauta- ja sekatavara-aidat rajasivat pieniä alueita toisten jurttien ympärille, kulkukoirat juoksentelivat kiivaasti kujilla, ihmiset kaivelivat roskiksia ruuan tai minkä lie toivossa ja autot tööttäilivät. Iltapäivään mennessä kaupunki hukkui vaikeasti hengitettäviin ilmansaasteisiin. Hiilivoimalaitokset puskivat mustaa savua ilmaan, autojen määrä oli moninkertaistunut ja pakokaasut niiden mukana. V. ja R. näyttivät tulevat toimeen saasteiden kanssa varsin hyvin kun taas minulla oli välillä hyvin vaikea saada henkeä. Kaduilla näkyi ihmisiä kerjäämässä, myös pieniä lapsia. Yksi oli jätetty tavaratalon eteen maahan makaamaan likaisena, ilman takkia, housut puolivälissä. Hän nukkui sikiöasennossa. Ihmiset kulkivat ohi, me myös, ja tuntui että länsimainen kulutushysteria oli saanut otteen myös paimentolaisista. Olin enemmän kuin tyytyväinen, kun juna jatkoi matkaansa kohti Kiinan rajaa.

Elmer den Lille 4.8.2011

2011-08-05T11:31:00.006+03:00

Elmeri oli kissoista se joka tuhosi kukat, avasi ovet, esitti mielipiteen äänekkäästi ja vihasi kasvissyöjiä niin paljon, että raapi niitä. Se puolusti Miraa raivokkaasti, pientä tragikomiikkaa tosin mukana, koska Mira ei tarvinnut puolustamista.

Elmeri tuhosi suurimman osan palmuistani, käytti niitä ponkaisujalustana ja lennätti mullan ympäri asuntoa, tytöt hoitivat huolen lopuista kukista.

Elmeri oli se, joka keksi kaivautua kirjojen läpi parvisänkyyn, jotta sai nukkua vieressä, myöhemmin se nukkui aina jalkopäässä tai tyynyn vieressä. Se tykkäsi nukkua auringossa selällään, ottaa kaiken lämmöstä irti.

Alkujärkytyksestä toivuttuaan se tykkäsi juosta tyttöjen kanssa ympäri asuntoa jopa niin railakkaasti, että kannettavani lensi lattialle.

Elmeri oli oman arvonsa tunteva ja tiesi mitä halusi. Eri tavalla kuin tytöt, samalla tavalla kuin Mira, se halusi olla kotona hoidettavana. Olen joutunut jopa kerran tapetoimaan ison huoneen uudelleen Elmerin jäljiltä hyvityksenä, kun se oli viikonlopun hoidossa.

Elmeri halusi olla uros talossa ja aina silloin tällöin V:n ollessa poissa se meni tyytyväisen oloisena nukkumaan hänen paikalleen ja makasi siinä omahyväisen näköisenä kaikki raajat venytettyinä.

Mira opetti Emerin avaamaan ovet ja siksi väliovet piti vetää kuminauhoilla kiinni. Kerran olin yötä pois kotoa ja kuminauha oli liian löysällä, että Elmeri pääsi ovien väliin, mutta liian kireällä, jotta se olisi päässyt kääntymään ja ovien välistä pois. Kun aamulla tulin kotiin se oli tönkkönä ovien välissä hesarin alla. Siitä lähtien se ko. asunnossa vihasi postinjakajaa ja hesarin jakajaa ja ryntäsi aina ovella raivolla, jos kuuli postiluukun käyvän.

Elmeri sai aina huomiota, kun sen kanssa oli jossain. Sen rotua kysyttiin usein ja häntää ihasteltiin. Se olikin kovin ylpeä siitä.

Elmeri oli vaavi loppuun asti ja vaati hellittelyä ja huomiota. Viimeinen pistos taisi olla sille helpotus.

Kun maailma ei ole reilu

2011-08-03T20:38:00.000+03:00

Ääni katsoo minuun päin ja sanoo lymfooma. Sitten on hiljaista. Tunnen kuinka sydän pysähtyy, jatkaa hetken, pysähtyy taas eikä oikein tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Elmeri on maannut juuri ultraäänikuvauksessa niin kiltisti. Kiltimpänä kuin koskaan. Se tuijottelee kirkkailla silmillään kattoon ja näyttää lähes tyytyväiseltä pieneen karvojen ajoon ja ultraäänikoneen möyrimiseen sen vatsalla.

Lähetteessä lukee, että ennuste on erittäin huono. Tuntuu, että sydän kääntyy rinnassa ympäri enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai tiedänhän minä. Minun pitää lopettaa alle kymmenen vuotias vauvani. Kuka sitten nukkuu jalkopäässä tai tyynyn vieressä ja tulee lutkuttamaan korvaa? Elmerillä on niin hauska äänikin, silloinkin kun se valittaa.

Ääni jatkaa selittämistä kirkkain silmin ja tuntuu kuin kaikki elämä valuisi minusta pois. Kuuntelen ja kysyn jotain mitä en enää muista. Ei tätä, mitä tahansa muuta. Elinikäinen lääkitys, leikkaus, mitä tahansa, ei tätä. Saan pidäteltyä itkua odotushuoneeseen asti. Elmeri on hiljentynyt kantokoppaan ja V. silittää päätäni. Haluaisin itkeä. Koko kehoni huutaa sen puolesta ja saan vaivoin pidäteltyä itseni, koska tiedän etten pysty lopettamaan, jos aloitan.

Itkin eilen autossa. Ehkä se oli enne tästä. Olin niin huolestunut Elmeristä, että käteni tärisivät enkä saanut juuri mitään tehtyä. Lähdin kesken päivän pois töistä. Olen syöttänyt Elmeriä ruiskulla, ajanut ruuan nestemäiseksi ja syöttänyt sitä ruiskulla muutaman tunnin välein. Se on syönyt vastahakoisesti, välillä tosin normaalia ruokaa hyvällä ruokahalulla.

Näin eilen Kissa-lehdessä ilmoituksen lemmikkieläinlehdosta. Viimeksi vein sinne Miran. Nyt joudun viemään sinne pienen poikani. Ajatus sattuu ja on samalla turruttava. En halua, että pikkuinen kärsii. Minä en jaksa ajatella.

"Venäjä ei ole ongelma, joka pitää ratkaista - vaan todellisuus, joka pitää kokea!"

2011-07-22T11:24:00.002+03:00

Viisumien hankkiminen kolmeen maahan ei ole ollut helpoin tehtävä. Onneksi en ole alkanut hoitamaan niitä itse vaan matkatoimiston kautta, ja tämän piti olla se helpoin keino. Kaikki alkoi jo alkuvuodesta, kun matkatoimisto ilmoitti, että passini ei tule kelpaamaan Venäjälle. Ei tietenkään. Sehän on kelvannut vaan kaikkiin muihin maihin, jossa olen viimeisien vuosien aikana käynyt ja pystyisin käymään vielä neljän vuoden ajan. Mutta ei. Venäjän konsulaatti on erittäin tarkka näistä, virkailija selosti. Tottakai, eihän Venäjällä väärennöksiä muuten olekaan, ajattelin happamasti.

No, uudistin passini, koska se oli edelleen voimassa neljä vuotta ja kiltti poliisi suostui asian tekemään ja sitten olikin vuorossa vielä itse viisumien täytöt. Kiina halusi neljällä sivulla tietää perhetaustani, työpaikkani ja sen tarkat tiedot, työhistoriani, terveystilanteeni, missä asun, mitä tulen tekemään ja vielä jos olisin kirjoittanut nimeni kanjeilla niin olisi ollut hienoa. Toki minä olisin sen voinut tehdä, mutta jätin tekemättä. Etten vain tule paljastaneeksi japanilaisten kanssa kaveeraamista. Ei pidä ottaa riskejä enää tässä vaiheessa.

Venäjän viisumissa sen sijaan oli vähemmän sivuja kuin Kiinan viisumihakemuksessa, mutta nyt eivät passikuvat kelvanneet. Kuva oli sama kuin passissa, mutta se siinä olikin ongelma. Passi kelpaa kyllä, mutta kuvien tulee olla alle puoli vuotta vanhoja. Periaatteessa ymmärrän, mutta kun ei puhuta vuosia vanhoista kuvista niin vähän joustoa nyt. Ei pysty.

Ilmoitin terveyskohtaan, että minulla ei ole todettu vakavaa mielenhäiriötä. Tämän prosessin jälkeen en ole enää varma onko se totta.

Se tuntuu niin vaikealta

2011-07-08T11:40:00.001+03:00

Siinä on nyt tasan 50 sivua. Olen käynyt kaiken keräämäni teoriamateriaalin läpi, istunut koneen ääressä liian monta tuntia ja kirjoittanut välillä sellaisen ahdistuksen vallassa, että olen inhonnut koko ajatusta oppimisesta.

Nyt kaikki teoria on käyty läpi, olen tehnyt työn siihen asti kuin katson sen olleen mahdollista. Pientä hienosäätöä ennen kuin koulu taas alkaa syksyllä. Kun saan tämän valmiiksi lepään varmasti vuoden.

Osa 29: Oma maailma

2011-05-29T20:28:00.002+03:00

Se on kuin pieni hattivattimaailma. Siellä ne seisovat tanassa, hiukan jopa humoristisen näköisinä uhmaamassa rikkaruohoja. Ovat olleet siellä vuosia, vadelmapuskien alla, kunnes eräänä päivänä viime vuonna, könytessäni maassa, löysin ensimmäisen.

Eristin niille oman saarekkeen, vain niille varatun, ja toin niille lisää kavereita. Pitää tuoda vielä enemmän. Viime vuoden tulokas kasvattaa jo uusia varsia, mutta ne ovat piskuisia, kuin pieniä tulitikkuja.

Tein ensimmäisestä sadosta piiraan. Niitä ei ollut paljon, vain neljä, mutta se oli enemmän kuin olen koskaan saanut. Omasta puutarhasta, omin käsin - nähnyt kun ne kasvavat.

Ne maistuivat meheviltä, ei puumaisilta kuin joskus aikaisemmin olen toisten valmistamana saanut maistaa. Oman maan parsaa. Ajatella.

Osa 28: Pala hedonismia ja ikävä kotiin

2011-05-20T00:08:00.001+03:00

Olen istunut Venetsiassa laiturilla ja syönyt mansikoita ja maistellut valkoviiniä, uinut Adrianmeressä ja maistanut maailman parasta banaanijäätelöä, syönyt ilmakuivatulla kinkulla ja artisokalla täytettyä pizzaa ja hyrissyt tyytyväisyydestä. Olen katsonut, kun paavi lippuu gondoolillaan ohitseni ja vilkuttaa pienellä kädellään italialaisten taputtaessa.

Olen vaeltanut Veronan kaduilla, pettynyt nähtävyyksiin, tuntenut romantiikan kaupallistetuksi, istunut katukahvilassa syömässä pasta alla carbonaraa, mikä oli tehty juuri oikein.

Olen istunut yöjunassa matkalla Länsi-Italiaan ja katsellut vaihtuvia maisemia maistellen punaviiniä ja syöden kinkkua ja juustoa. Olen suudellut V:tä ja sanonut, että kiva kun olet siinä. Olen sukeltanut italialaisten kanssa Ligurianmeressä ja maistanut kallista kalaa, katsellut kalastajien lähtevän merelle auringon laskiessa ja vilvoitellut jalkojani aallonmurtajalla istuessa.

Olen kiivennyt viiden pienen kylän, Cinque terren, kapeilla ja korkeilla kujilla, katsonut auringonlaskua kattoterassilla ja juonut paikallista viiniä, maistellut focacciaa ja farinataa. Olen kulkenut kapeilla vaelluspoluilla ja katsonut, kun työmiehet irrottavat rakastavaisten lukkoja irti rälläkällä.

Olen saapunut Toscanaan, 1184 rakennetun linnan varjoon, syönyt yhden elämäni parhaimman aterian, juonut paljon viiniä omasta viinikellarista, käynyt viininmaistajaisissa, nauttinut auringosta, katsonut kuinka päivä nousee viinitarhojen ja oliivipuulehtojen ylle ja nauranut tuttavien kanssa.

Olen käynyt Firenzessä, Pisassa, Sienassa ja monissa pienissä kylissä. Olen istunut paikallisten kanssa jalkapallo-ottelussa, ostanut violettivalkoisen kaulaliinan ja kuunnellut kannattajien huutoa. Olen katsellut kaltevaa tornia ja saanut oman ex libriksen lahjaksi. Olen vaeltanut Sienan keskiaikaisilla kaduilla, ihastunut laukkuun ja lompakkoon, jotka minun on ollut pakko ostaa ja syönyt taas banaanijäätelöä. Olen katsellut kuinka pulut juovat vettä lähteestä Piazza del campon aukiolla ja ihmisten vilinää.

Olen istunut alas pöydän ääreen, ottanut lasin punaviiniä, ja ajatellut, että nyt olen valmis palaamaan kotiin.

Ei edes melkein maailman toisella puolen

2011-04-27T13:42:00.001+03:00

Nyt hihnalle laukku
ja viimeinen kuppi naamaan

Aloittamista vaille valmis

2011-04-14T10:38:00.000+03:00

Olen valmis. Olen lukenut kirjoja, koonnut tietoa, kopioinut artikkeleita, etsinyt lähteitä. Voisin aloittaa vaikka heti. Kirjoittaa kappale kappaleelta, pureutua aineistoon, hämmästyttää lukijat uusilla teorioilla. Todellisuudessa valkoinen ruutu tuijottaa minua takaisin ja mitään tekstiä ei synny.

Olen valmis. Viime perjantaina lähdin luennolta viimeisen kerran. Eilen tein viimeisen harjoitustyön ja palautin sen. Maanantaina istuin pomoni ja ohjaajan kanssa alas kirjoittamaan sopimuksen lopputyöstä. Molemmat hymyilivät, minulla on vapaat kädet. Voisin aloittaa vaikka heti.

Olen todella väsynyt. Haluaisin mennä nukkumaan kuukaudeksi ja herätä, kun leskenlehdet ovat tulleet esiin ja ruoho herännyt eloon. En jaksa iloita tai ymmärtää, että minulla on vapaapäiviä nyt enemmän viikossa kuin varattuja. Voisin keksiä uutta tekemistä, olla tehokas, oppia lisää. Taidan silti vaalia vapaa-aikaa nyt enemmän.

Osa 27: Kaikkea hyvää ja siltä väliltä

2011-04-07T14:19:00.000+03:00

"VAU - VAU ja vielä kerran VAU + samaan hengevetoon KIITOS!

Huimat tehtävät pohdintoineen ja konkreettisine esimerkkeineen. Pitkään aikaan tai oikeestaan koskaan en ole saanut yhtä konkreettisia oman kehittymislauseen harjoitttelukuvauksia kokemuksineen kuin sinulta."

"Sinä olet laihtunut. Ihan siis pienentynyt silmissä."

"Olet hassu. Ja kiva."

Osa 26: Paluu menneisyyteen

2011-03-14T16:16:00.003+02:00

Omia pitaleipiä, valkosipulin kasvattamista, maitotilalla vierailua. Luonnollisuus voi olla myös hauskaa ja rentouttavaa.

Osa 25: Perhosefekti entropian kulminoitumana

2011-01-31T10:55:00.002+02:00

Perjantai oli, kolmeen neljään vuoteen, pahin päivä, mitä minulla on ollut. Kaikki alkoi naisesta nimeltä Päivi. Ei hänen nimensä kai Päivi ole, olen surkea muistamaan nimiä, mutta tästä yhdestä henkilöstä kaikki alkoi.

Olen pyrkinyt pitämään perjantait päivänä, joka tasaa viikkoa - harmonisoi epälineaarista järjestelmääni toisian sanoen. Olen käynyt juoksemassa, istunut kotona tekemässä töitä ja päässyt treeneihin. Päivi oli päättänyt pitää luentonsa perjantaina kello neljän aikaan ja ilmoittanut asiasta etukäteen hyvissä ajoin. Olin asiasta lievästi ärtynyt, mutta järjestelin asian niin, että menisin töihin, kävisin kuuntelemassa luentoa pari tuntia ja ehtisin treeneihin. Ei kovin vaikea yhtälö.

Kuitenkin asiat alkoivat kasaantumaan suuremminkin, kun hammaslääkäri oli unohtanut aikaisemman ajan keskiviikkona ja uusi aika oli määrätty samalle perjantaille. Inhoan hammaslääkärissä käyntiä, vielä enemmän, jos joudun käymään siellä joka toinen päivä vain kurkkaamassa, että onkohan nyt muistettu aika. Aika oli muistettu, sain hampaan kuntoon ja samalla väärin pysäköidystä autosta parkkisakot. Voisi tietysti yrittää perustella, että kaupungin lumenkuormausjärjestelmät ja parkkipaikkojen sijainti ja puuttuminen olivat syynä, mutta päätin niellä tappioni ilman suurempaa draamaa.

Pääsin lopulta töihin, jossa olikin saatu perhemäinen riita aikaiseksi, onneksi en enää muista mistä, mutta rauhallinen etäpäivä oli tässä vaiheessa vain muisto.

Päivi oli tässä vaiheessa päättänyt, että ei haluakaan pitää luentoa neljältä vaan viiden jälkeen. Hän laittoi asiasta ystävällisesti sähköpostia perjantai-iltapäivänä. Tämä tarkoitti minun aikataululleni sitä, että joutuisin valitsemaan menenkö luennolle ja jätän treenit väliin vai menenkö treeneihin. Päädyin järjestelmäni vakauttamisen kannalta menemään treeneihin. Sitä ennen tarvitsisin kuitenkin luennoilla käytettävän kirjan, jota näytti olevan vain yksi kappale koulun kirjastossa lainattavissa. Mikäli halusin saada tehtävän tehtyä minun pitäisi käydä hakemassa kirja. Voisin kertoa miten juuri ja juuri ehdin kirjastoon, en meinannut saada kirjaa lainattua, kun kirjastotäti toisti monotonisesti, että kirjasto suljetaan juuri, mutta kirja kainalossa minä kuitenkin kirjastosta poistuin.

Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot kasvavat korkoa korolle, jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia. Siinä vaiheessa, kun istuin rappusten juurella, pitelin nyrjähtänyttä jalkaani, jouduin nöyrtymään sen ajatuksen edessä, että en itkisi julkisesti tuntemattomien ihmisten katseiden alla ja tajusin, että viimeinenkin kulmapiste omassa epälineaarisessa järjestelmässäni oli murtunut enkä pääsisi treeneihin illalla, oli voimattomuuden tunne lähes kohtuuton. Kipu oli lähes kohtuuton.

Koska entropia oli tässä vaiheessa selviö, ja järjestelmäni oli hajonnut pieniin osiin ja haihtunut ilmaan, en osannut enää muuta kuin soittaa V:lle ja haluta kotiin. Silläkin irrationaalisella perusteella, että en tiennyt miten saan ajettua autoa ja ylipäätään onko siinä mitään järkeä. Ei tietenkään. Sillä vaan ei ollut enää mitään väliä.

Perhosefekti käsitetään ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa. Nyt oli kyse tunnista yhtenä perjantai-iltana.

Lähes idän pikajuna

2011-01-20T14:20:00.002+02:00

Kävelin loskan ja suolalla sulatetun lumen sohjossa pitkin keskustaa ja aloin ärsyyntyä kastuvista kengistä. Puuovi narahti auetessaan ja astuin sisälle erittäin lämpimään ja pieneen huoneeseen.

Olen jutellut naisen kanssa nyt jo lähes 1,5 vuoden ajan. On soudettu ja huovattu, laskettu ja muutettu, ja nyt, vihdoin, matka saatiin sovittua, ennakkomaksut maksettua, aikataulu sovittua, ja nyt ei pidä odottaa kuin vuoden loppupuolelle ja juna starttaa Helsingistä.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan minä, me, voimme leikkiä murmelia ruohoarolla, katsella pimenevää yötaivasta jurttien välistä ja kävellä muurilla, jonka Tšingis-kaanikin olisi varmasti halunnut tehdä.

Sitä ennen kuitenkin viiniä ja taiteita.

Osa 24: Uusi aloitus loppuelämälle

2011-01-19T15:43:00.001+02:00

Listasin exceliin kaiken. Laitoin summat, ilmoitin pankille ja päätin syvästi, että tämä vuosi on viimeinen entisestäni. En halua nähdä enää lukuja, jotka muistuttavat siitä, että aloitin uuden elämän. Haluan nähdä luvut, jotka kertovat, että vanha on jäänyt kokonaan taakse.

Osa 23: Keittiön aarteita

2011-01-11T13:11:00.002+02:00

Kokkausvimma ei ota laantuakseen, vaikka olenkin pohtinut syvällisesti haukkumakirjeen kirjoittamista Hesarin Gyoza-reseptin julkaisijalle. Juuri mikään siinä reseptissä ei toiminut.

Muuten olen ollut tyytyväinen tuotoksiini. Tein jopa elämäni parasta pizzaa ja quacamoledippikin maistui avokadolle, kun sen teki ihan oikeista aineksista. Vadelma-mustaherukka semifreddo sopi oivallisesti intialaisen makkarakeiton jälkiruuaksi.

Lupauksia 2011

2010-12-15T13:44:00.002+02:00

En tiedä onko syväanalyysijohtaminen tehnyt kaikesta haastavampaa, välillä tuntuu, että on, mutta kun päätin tehdä itselleni lupauksia ensi vuodelle en tajunnut kuinka haasteelliseksi sen tulisin kokemaan. Päädyin määrittelemään asiat yksityiskohtaisella tasolla, koska hatarampien lupauksien, kuten naura enemmän, määritteleminen on vaikeampaa. Toisaalta, minä nauran nykyään enemmän, joten on aika siirtyä muihin haasteisiin. Kuten:

Tee koulu loppuun. Hyvin.
Kavenna 5 cm.
Sukella edes kerran vuoden aikana.
Kokeile molekulaarista gastronomiaa.
Suorita P4.
Jatka uusien asioiden kokeilemista.
Opettele yhteistä harrastusta.

Minä en ole niitä ihmisiä, jotka voivat vaan olla. Ehkä se tulee vastareaktiona vanhempieni elämäntyyliin, mutta minun on pakko saada tehdä, ja olen huomannut, että aina pitää olla tavoitteita. Muuten käy kuten sihteerille, joka totesi, että hän ei tajua mihin viimeiset kolme vuotta hävisivät. Minä haluan muistaa elämäni.

Vanhuus tulee toiveiden kanssa

2010-12-09T13:31:00.000+02:00

Haluan kotiin lämpimään syliin.
Haluan silittämään kissoja ja kuulla kuinka Ronja protestoi.
Haluan hauduttaa teetä, mikä maistuu teelle ja minkä juomisesta oikeasti nauttii.
Haluan syödä jotain yksinkertaista ja puhdasta.
Haluan pureskella valkosipulinkynsiä.
Haluan juoda vettä sen useamman litran mitä päivässä juon.
Haluan tehdä ruokaa ja juoda lasillisen punaviintä.

Haluan vain kotiin.

Osa 22: Tyttö joka katsoo merelle

2010-12-01T20:07:00.001+02:00

Keho voi taipua uusiin asentoihin tässäkin iässä. Mikä helpotus.

Pitääkö minun luvata?

2010-11-25T14:35:00.002+02:00

Lupauksia itselle 2009:

Yritä erottaa työ ja koti
Silitä kissoja enemmän
Jätä aikaa lukemiselle ja lasille punaviiniä
Laihduta
Opettele käyttämään uutta kameraa paremmin
Nauti pienistä asioista
Hymyile ja naura enemmän
Tee edes yksi sukellusloma vuoden aikana
Opettele tekemään pasta carbonara niin ettei siitä tule mössöä
Käy seinäkiipeilemässä
Hae jatko-opiskelemaan

Vuosi 2010:

Olen vuoden myöhässä lupauksissani, mutta ilokseni huomasin, että jokainen vuoden 2009 lupaus on toteutunut. Olen oppinut V:n avulla ottamaan enemmän vapaa-aikaa enkä tee töitä enää kotona kuin todellisesta tarpeesta. Kesälomalla en edes vilkaissut sähköposteja, kolmeen viikkoon!
Kissat ovat olleet termiittejä tänäkin vuonna. Mahdollisesti jopa enemmän kuin ennen.
Punaviinistä olen oppinut pitämään. Kannan lompakossa listaa parhaista viineistä, ja viimeisin, Carlo Rossi Californian Red maistui mukavan yksinkertaiselle.
Olen laihduttanut, mutta aion laihtua lisää.
Tämä vuosi oli ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun olin oikeasti tyytyväinen olotilaani ja elämääni. Lottovoitto olisi tosin plussaa.
Sukellusloma oli onnistunut. Jäin kaipaamaan Islantia.
Olen opetellut tekemään ruokaa ja nautin siitä. Hassua.
Suoritin seinäkiipeilykurssin. Se on jännän alkukantainen tunne päästä kiipeämään ylemmäs ja ylemmäs, roikkua käsien varassa monen metrin korkeudessa ja tuntea kuinka keho vaatii tekemään työtä, jotta se säilyisi hengissä. Sydän ottaa muutaman ryhtitahdin ja sitten taas mennään.
Pääsin jatko-opiskelemaan. Sain viime raportista täyden arvosanan ja yritän saada seuraavastakin. Vuosi on jo mennyt ja ainakin vuosi vielä jäljellä.

Sanotaan, että ilman suunnitelmia ihminen ei tee mitään, jää makaamaan sohvalle päivä päivän perään eikä saavuta mitään. Kai minun täytyy luvata itselleni jotain.

Osa 21: Muiden tähden

2010-11-14T14:00:00.000+02:00

"Äiti, meillä oli Kriisin kanssa hauskaa tänään." Sanoi kummipoika parin tunnin Singstar-laulamisen jäljiltä. Tämäkin päivä piti siis kokea.

Osa 20: Aitiotunnelmaa ja messut

2010-11-01T12:33:00.001+02:00

Katselin hississä olevia miehiä, joiden yhdestä elämän hienoimmasta hetkestä oli kulunut jo yli 20 vuotta. Sitä siinä muisteltiin. Miltä tuntui olla maailman paras, vahvin ja urheilulllisin, tuleva tähti, jo melkein palkattu sellainen. Pari tuntia eteenpäin ja samat miehet muistelivat mihin se kaikki oli jäänyt; maailma oli laittanut esteitä toiveille. Tulevaisuus alkoi muokkaantua erilaiseksi. Tässä versiossa kuluisi paljon enemmän viinaa.

Katselin kirjoja ympärilläni ja pohdin kuinka monta uskaltaisin ostaa. Haluaisin ostaa monta, maata sängyssä viikon ja lukea, uppoutua hyvään tarinaan, elää mukana onnessa ja surussa, joita en voisi tai haluaisi itse kokea. Tutut kasvot kirjan kannessa pysäyttivät ja päätin ostaa kirjan. Ja samalla mietin, miten maailma oli ottanut minulta esteitä pois.

Osa 19. Something new

2010-10-28T08:53:00.003+03:00

Ulkona on pimeää, sataa veden ja rännän sekoitusta, autossa on talvirenkaat, on kylmä. Kesällä kaupasta ostamani chilin siemenet ovat kumminkin itäneet ja tuottaneet ensimmäisen sadon.

Kielitieteen tuolla puolen

2010-10-20T13:55:00.001+03:00

Nainen katsoi minua happamasti. Kaikki täällä katsovat happamasti. Yritin tiedustella olisiko hotellin vastaanotossa herätyskelloja, kun olin onnistuneesti unohtanut kännykän ja samalla puoli elämää työpaikalle. Nainen katsoi minua vinosti hymyillen ja vastasi jotain puolaksi. Kysyin uudestaan oliko hänellä kelloa. Nainen nosti olkapäitään ja alkoi jo kääntämään minulle selkäänsä, koska se on ilmeisesti helpoin tapa ratkaista tilanne, ja aloin olemaan aika väsynyt.

Otin rannekelloni esiin ja osoitin sitä samalla kun aloin piipittämään. Ajattelin, että tämä voi mennä vain kahteen suuntaan; joko istun puolalaisessa mielisairaalassa tai kuulustelussa pommista, tai sitten, kerrankin, tuo nainen tajuaa jotain. Onneksi se oli jälkimmäinen. Nainen kaivoi palan paperia ja kynän ja tyrkkäsi ne eteeni. Kirjoitin lapulle kuutosen. Nainen otti lapun, katsoi huonenumeroni ja alkoi näpyttelemään tietoja puhelimeen. Vasta huoneessa tajusin, että minulla ei ole puhelinta huoneessa. Kuuden aikaan kuului kumminkin koputus huoneen ovelta.

Remember me

2010-10-08T11:16:00.001+03:00

Minua vaivaavat toistuvat ja todellisuuden tuntuiset unet. Se on kuin osittaista aikamatkustusta. Joskus olen tulevaisuudessa, merkillisissä maailmoissa, jotka muistuttavat osin nykyisyyttä, osin jotain täysin erilaista ja kehittyneempää, ja joskus elän menneisyydessä. Tällä kertaa ilmeisesti Italiassa.

Naiset käyttivät hameita, ei kovin kauniita, vaan arkipäiväisiä, yksinkertaisesta kankaasta. Olin kaupungissa ja se näytti likaiselta, sellaiselta kuin kunnostamaton, yksinkertainen kaupunki voi näyttää. Tiet olivat päällystämättömiä, ihmisiä liikkui tiellä paljon. Kaikki näytti yksinkertaiselta ja vanhalta. Vietin kaupungissa aikaa suhteellisen kauan, mutta jotain tapahtui, jotain todella pahaa, ja meidän piti paeta. Olin suuren kivitalon käytävillä ja pakenin naisen kanssa, joka johdatti minua eteenpäin jonnekin turvaan.

Viimeiset sanat, mitä muistan, olivat: muista minun nimeni, se on .. Cinna. Nimi oli pidempi kuin yksi sana, muistaakseni kolmiosainen. Hän piti käsistäni kiinni ja katsoi minua vetoavasti silmiin hätääntyneenä ja sanoi vielä Cinna, muista se. Kaikki muuttui mustaksi ja putosin. Seuraavaksi katsoinkin tutun näköiseen kattoon.

"The cognomen was the third name of a citizen of Ancient Rome, under Roman naming conventions. The cognomen started as a nickname, but lost that purpose when it became hereditary. Cinna was a cognomen that distinguished a patrician branch of the gens Cornelia, particularly in the late Roman Republic."

Ehkä minä olin kuullut tuon nimen jossain.

Osa 18: Joskus täytyy oppia tulemaan toimeen yksin

2010-10-08T10:44:00.001+03:00

Tajusin lehtien kellastuessa, että vanhempien poismuutto vaikuttaa moneen asiaan, jota en ole tullut edes ajatelleeksi. Olin innoissani hypähdellyt metsän siimeksessä ilakoiden aina uuden sienilöydön äärellä, suppilovahveroita mahtavaa!, kerännyt kaksi kassillista täyteen, kunnes elämän realiteetit iskivät: mitä hemmettiä näille sienille pitää tehdä?

Onnistuneen ulkoistamisen suuri etu oli tähän mennessä ollut, että sain itse nauttia siitä mukavasta osuudesta, jonka syksyinen metsä satoineen minulle tarjosi, mutta sain huoletta jättää sienien siivoamisen ja valmistamisen osaaviin käsiin. Isi vaikutti enemmän kuin ilahtuneelta, kun sai neuvoa suvun sienitietoutta eteenpäin. Hän tosin varmisti vielä seuraavana päivänä, että olen hengissä.

Osa 17: Tunne itsesi

2010-10-08T10:33:00.002+03:00

Joka kuukautinen uuden elämyksen kokeminen on ollut nyt vähän työn takana. Ehkä minun pitäisi ottaa syyskuun uudeksi kokemukseksi syväanalyysi. Olenhan nyt jo usean viikon ajan joutunut analysoimaan itseäni ja tapaani kohdata muut ihmiset.

Se hetki, kun lauantaiaamuna kello yhdeksän astuu kouluun, on väsynyt, ei huvita ja vastassa on noin 40-vuotias mies täynnä tarmoa ja pitää ovea minulle auki ja kajauttaa kuuluvalla äänellä: hyvää huomenta! mahtavaa, kun pääsit paikalle! .. uh. Olin valmis lähtemään kotiin siltä seisomalta. Mitä tästä puolen vuoden itseanalysoinnista saa? Paitsi päänsäryn. Tuntuu, että kaikki tahot haluavat nyt olla ymmärtäviä, vaalia minuutta ja oppia tuntemaan omat hyvät ja huonot puolet, kohdata omat demoninsa ja käyttää kaikkea tätä työtuloksen parantamiseen ja auttamaan muiden johtamisessa.

Miten se näkyy töissä? Pomoni käy samanlaista kurssia ja antoi oman analyysinsä itsestään ja minusta. En tiedä oliko adjektiivit hänen oma keksintönsä, mutta merkitsevät katseet aina tiettyjen adjektiivien kohdalla ilmaisi minulle, että nämä ovat niitä, jotka liitetään minuun. Eivätkä ne työminäni kanssa väärässä olleet.

Onko kyseessä tarve tulla onnellisemmaksi ihmiseksi vai mikä? Japanissa tilanne on ratkaistu sillä, että kaikki noudattavat samoja käyttäytymissääntöjä. Täällä analysoidaan omaa luonnetta, jotta voisi ilmaista itseään paremmin ja ottaisi huomioon muiden erilaisuuden ja sen oman käyttäytymisen vaikutuksen muihin.

Saan viikon päästä analyysitulokset 17 henkilöltä, jotka olen valinnut luokkiin esimiehet, kollegat, ystävät. Minun on pitänyt jo alustavasti tehdä sama testi kuin heidän ja heidän antamaa tulosta verrataan omaan arviooni. Jostain syystä se jännittää.

Liikunnan puute näkyy naamasta

2010-09-23T10:16:00.002+03:00

Tervehdin miestä nostamalla käden tervehdykseen ja hän vilkutti iloisesti lasin takana. Vuodessa tulee tutuksi niin monen ihmisen kanssa. Salilla on kanssani samanikäinen mies, jolla on aina mustat vaatteet ja mustat sukat, mutta ei kenkiä. Kerran hänellä oli kengät ja isokokoisempi kiharahiuksinen nainen huomautti asiasta. Sen jälkeen mies on kulkenut vain sukissa ja juoksemisen sijasta mennyt taas polkemaan pyörää naisen viereen.

Vanhempi mies, joka tervehtii minua joka aamu iloisesti venyttelee aina pitkään. Tuntuu, että hän hakee salilta enemmän juttuseuraa kuin painoja. Minun ikäiseni pariskunta on aloittanut selvästi uuden yhteisen harrastuksen. Tunnen omituista ahdistusta, kun katselen heidän synkronoituja liikesarjoja. Mitään ei voi tehdä ilman toista.

Vanhempi nainen on alkanut taas käymään salilla kesätauon jälkeen. Hänen liikkeensä ovat todella hitaat ja hän näyttää hauraalta ja sitkeältä samaan aikaan. Oletko käynyt viljelypalstalla? hän kysyy lähes joka kerta, ja vastaan etten ole kiireiden vuoksi päässyt moneen viikkoon. Hänelle asia vaikuttaa olevan kauhistus ja hän muistaakin kertoa, että hän menee sinne joka päivä salilla käynnin jälkeen.

Olen luopunut musiikin kuuntelusta muissa tilanteissa paitsi juostessa. Kaikilla tuntuu olevan edes vähän sanottavaa tai kommentoitavaa.

Vanhemman naisen tytär ei enää käy salilla. Liittyi kuulemma johonkin toiseen. Nainen kuitenkin kantoi huolta minustakin ja avasi keskustelun pukuhuoneessa näyttämällä pientä mustelmaa kädessään ja jäi odottamaan, että vastaan uteluun. Minulla oli vain rintaliivit päällä, joten käsien mustelmat eivät jääneet piiloon. Näytin omat mustelmani, vasemman olkavarren peittävät, ja nainen leikki yllättynyttä ja kysyi kauhistuneena, mistä sinä noin isoja mustelmia saat? Olisit sanonut, että ei ne satu ja kyllä se on oikeasti ihana mies, vaikka välillä vähän väkivaltainen, T. totesi töissä, kun kerroin aamun pukuhuonetapausta.

Se olisi kieltämättä tehnyt keskustelusta humoristisemman.

If this is what we’ve got, then what we’ve got is gold

2010-09-20T15:12:00.000+03:00

Tänään olisi juuri sellainen päivä, että voisin käpertyä sohvalle, pehmeän viltin alle, katsella hömppäsarjaa ja liimautua lämpimään kylkeen kiinni suojelevan käden alle. Paleltaa ja väsyttää.

Tuntuu, että viikonloppu öisine kylpyhetkineen, keskusteluineen ja halauksineen päättyi ihan liian varhain.

Rhomboid -lihas

2010-09-08T14:30:00.001+03:00

Sain eilen pitkän selkähieronnan. Sormet pyörittivät jumiutuneita selkälihaksia minuutti minuutin jälkeen ja rutina oli melkoinen.

Minä hieron ihan mielellään, V. totesi, jollain ensimmäisistä tapaamisista.

Se oli paras iskurepliikki, minkä olen koskaan kuullut.

From Him

2010-08-30T12:46:00.001+03:00

I will be here for you
All I want is you
When I see your face
All the Angels are shamed
Lay with me beauty
Feel me close to you
Take my hand to you
Touch you softly. Your warm skin
Cover me with you
Over me under you
Pull me in to you
As one we lay entwined
All I ever wanted
I have, I need never wish again
You are heaven sent

My Dying Bride - For You

Viime yönä kuljeskelin kukkakedolla ja hymyilin. Uni oli kuin takauma Sound of Music:sta ja imelyydessään niin huipussa, että en olisi ihmetellyt, jos pienet piirroslinnut olisivat lennelleet pääni ympärillä. Aamulla juoksin ylimääräisen kierroksen juoksumatolla, lauloin täydestä sydämestä ratin takana ja tanssahtelin töihin.

Tähän voisi tottua.

Osa 16: Tankotanssi

2010-08-25T22:09:00.002+03:00

Miltä sen pitäisi näyttää:

Ei ihan näyttänyt kyllä. Tosin pari tekniikkaa opin heti. Tekisi mieli oppia lisää.

Osa 15: elämän ensimmäinen Defendo-tunti

2010-07-30T09:58:00.002+03:00

Defendo Alliance

Jälkeenpäin

2010-07-03T13:04:00.000+03:00

Haavet kirvellen
istun meren rannalla
yksin ja katselen.
Nyt ymmärrän paremmin
kivuliasta kulkuamme:
vasta tyynen tultua
erottuvat karikot.

Emme me koskaan
tyyntä toivoneet.
Tuulta me toivoimme
ja mustat liput
tuulessa liehumaan.

Kirvelkää, silmäkulmat!
Ei löydy minusta silti
ankkuripaikkaa
katumukselle.

Tommy Tabermann

Osa 14: Marjaviiniä ja penaali

2010-06-29T15:28:00.000+03:00

Onneksi olkoon! Sinut on hyväksytty opiskelemaan. Pistemääräsi on 65/39.

XX tässä hei. Olit kysellyt viljelypalstasta ja meillä on nyt muutama vapaana.

_______

Katselin heinäpellolta näyttävää maatilkkua, josta olisi tuleva uusi plantaasini. Se vaatisi työtä enemmän kuin yksin jaksaisin tehdä, mutta V. oli mukana pyytämättä.

22. päivä kirjauduin opiskelupaikan sivuille ja tilanteekseni oli kirjattu hyväksytty. Sydän teki pari volttia ja oli pakko hieroa kämmensivuja yhteen.

Pohjois-Karjalaan

2010-06-07T14:04:00.002+03:00

Vietin lapsuuteni kesät yhtä poikkeusta lukuun ottamatta mummolassa juhannuksesta koulujen alkuun. Kaikki talvilomat myös. Perheelleni tärkeintä oli olla maalla ja askarrella milloin mitäkin. Joku kävi kalassa, toinen sahasi puita, yksi joi kahvia. Lapset uivat rannassa. Iltapäivällä lämmitettiin sauna. 7 lapsen 8 lasta temmelsivät kilpaa pitkin metsiä, hiekkateitä paljain jaloin ja leikkivät piilosta kaurapellossa. Loppukesästä pidettiin sulkapalloturnaus, joka päättyi siihen, että kaikki nauroivat kippurassa. Kesän lopulla palasin takaisin Helsinkiin ja jouduin laittamaan kengät jalkaan parin kuukauden tauon jälkeen. Jalkapohjat olivat mustat pitkään senkin jälkeen.

K: Tuleekin sitten erilainen joulu tänä vuonna.
B: Ai, sä olet raskaana?
K: Hullu. Miksi olisin. Mutsi ja faija muuttaa takaisin maalle. Tulee vähän pitkä matka, jos haluaa jouluksi mennä himaan.
B: Ei helvetti. Juuri, kun ajattelin, että ei tarvitse sinne asti enää ajaa.

Isäni kasvot loistavat ja olemus huokuu kärsimättömyyttä. Äiti valittaa, että isäni ei pakkaa vaan komentelee. Molemmat olivat olleet tyytyväisiä uuteen asuntoon, jossa on oma sauna ja pieni piha. Omakotitalokin on ollut mielessä, mutta kunhan ensiksi pääsee paikan päälle.

Onhan teillä lomaa kesällä? Olette vaikka huvilassa yötä, isäni ehti varmistaa ennen kuin lähdin kotiin.

Back in business

2010-06-05T17:04:00.001+03:00

Tulin lomalta rentoutuneena. Enemmänkin kuin rentoutuneena. Istuessani nurmikolla musiikkia kuunnellessa ja siemaillessani viiniä olin unohtanut jopa viikonpäivät. Työhuone näytti samalta kuin aina ennenkin. Kukatkin olivat säilyneet hengissä. Keitin teetä, käynnistin tietokoneen ja napostelin eväsleipää.

Ilo oli erilaista. Ihmiset tulivat huoneeseeni juttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Viipymään ja kuulemaan lomasta. Kaikki hymyilivät. Ihan kuin heillä olisi ollut ikävä.

Osa 13. Olotila

2010-05-06T09:38:00.000+03:00

Onnellinen.

Osa 12: Me-henkisyys

2010-04-19T14:53:00.001+03:00

Mittarista kuului naputtava ääni, olin aistinut sen juostessa. Kahvin ääressä ihmiset alkoivat verrata omia tuloksiaan innokkaana. Minulla on 283!, minulla on 430!

Katsoin omaani. Se näytti vähän yli 3000 tältä aamulta. Muusta liikunnasta pisteitä pitäisi lisätä puolelta tunnilta 2700, joten se tulisi vielä laskuihin mukaan.

Tästä voisi tulla me-henkisyyden kulminoituma.

Osa 11: Ota vaan paita pois ja käy vatsalleen siihen alustalle

2010-03-10T15:04:00.000+02:00

Tilanne alkoi omituisena. Omituisen siitä teki oma ajatukseni sen omituisuudesta. Tuntuu omituiselta antaa vieraan ihmisen koskea paljaaseen ihoon, mutta omituisempaa siitä teki, että koskija oli mies.

Selkäni rutisi pahemmin kuin olin sen koskaan kuullut rutisevan.

- Olihan se aika jumissa. Et ole ihmettellyt, että on vaikea hengittää?
- Ai, siitäkö se johtuikin.

Olen kesken en siis lainkaan valmis täältä poistumaan

2010-03-01T13:26:00.002+02:00

Haluaisin kovasti pois. Katsoisin valkoista maailmaa vielä hetken ennen kuin kone sukeltaisi pilvien sekaan ja kohoaisi auringon alle.

Haluaisin maistaa jotain uutta, haistaa uusia kaupunkeja ja vaikuttua.

Haluaisin maata merestä suolaisena veneen kannella ja antaa auringon kuivattaa ja lämmittää ihoa. Haluaisin haistaa neopreenin ja meren juuri niin kuin ne tuoksuvat sukelluksen jälkeen.

Haluaisin istua alas ja tuntea olevani paikassa, jossa on helppo hengittää.

Minun on niin vaikea olla paikoillaan.

Osa 10: Hold tight and let go

2010-02-28T20:39:00.000+02:00

Keskity, sihisin hampaiden välistä R:lle. R. ei pystynyt keskittymään vaan tuijotti opettajan valjailla kiristettyä haaroväliä ja totesi kohteen näyttävän jännältä. Jännä tosiaan, totesin.

Kiivetäänkö nyt? Kiivetään.

Osa 9: Uusi ikäkausi

2010-02-28T20:36:00.002+02:00

mut mussa ei oo mitään
mussa ei oo mitään uutta
oon vielä samanlainen
sama mieli sama sydän
sama nainen

Chisu – Sama nainen

Tunnen itseni vanhaksi. Voin katsella viisi vuotta nuorempaa ihmistä, jolla loistaa elämä silmissä, ja ajatella, että elämme eri aikakausilla. Eri planeetoilla. Minulla on ehkä sama sydän, mutta en ole enää sama ihminen.

Päätin vuoden alussa aloittaa uuden elämän. 30 vuotta. 1/3 elämää.

Beer-oriented talks

2010-02-03T21:42:00.001+02:00

The rest of the time we live with fragments and needless egoism that always fail to communicate the meaning of joy.

Whatever you do never lose that iridescent charm of yours.

Viisaus vedetään vaivoin

2010-01-29T15:03:00.000+02:00

Tämä seuraava piikki tuntuu sitten ikävältä, kirurgi sanoi ja näin sivusilmällä, kuinka piikki läheni kitalakea ja alkoi työntyä syvemmälle. Kynteni löysivät nopeasti hoitotuolin pehmusteen alla olevan metallirungon ja yritin hokea itselleni, että kipu loppuu ihan kohta. Selvisin koettelemuksesta suhteellisen selväjärkisenä.
Tämä olikin helppo kerta, kirurgi jatkoi. Älä tuudittaudu tähän, koska ensi kerta tulee olemaan paljon vaikeampi ja joudut olemaan urheilematta vähintään viikon.

Viikon. Nyt puhuttiin parista päivästä ja olen kiipeämässä seinille. Tunsin huonoa omatuntoa aamu- ja iltatreenien poisjäännistä. Tämä romuttaa treeniaikatauluni, ajattelin, ja kirurgi pyöritteli silmiään, kun yritin varmistaa mistä urheilumuodoista kiellossa puhutaan.

Ensi viikolla täytyy ottaa kaikki ilo irti ennen toista koettelemusta.

Teille on varattu aika

2010-01-27T20:35:00.001+02:00

Inhoan sairaaloita. Inhoan sitä hajua, joka tulee sairaista ihmisistä ja hajua mikä leijailee sairaaloissa, kun antiseptisilla aineilla pyritään peittämään sairaiden haju. Se saa jokaisen ihokarvan nousemaan pystyyn ja mielen huutamaan pakenemista.

Olen yrittänyt viikon torjua ajatusta, että huomenna minun pitää vapaaehtoisesti käydä makuulle, avata suuni ja antaa ihmisten pistää neuloja hampaiden väleihin. Ne kaksi ensimmäistä ovat yleensä pahimpia. Tuntuu, että neula ylettyy silmien alle ja kipu on lähes sietämätön. Pelkästään ajatus siitä saa vatsan tuntumaan ontolta ja silmät vuotamaan.

Sain toisen sairaalakammoisen lupautumaan mukaan. Tottakai, isi sanoi.

2010-01-21T20:03:00.001+02:00

Jos vaan ei löydä enää sanoja?
Aloittaa lauseen ja huomaa, ettei osaa päättää sitä.
Tai aloittaa ja jättää kesken.
Tuntuu, että ajatus on kuin lankakerä, mikä on saksittu ja rullattu hämäävästi kokoon.
Onko se jaksamisesta kiinni?
Jos oikein pinnistäisin niin jaksaisinko?
Haluanko?

Tuiskun keskellä

2010-01-08T15:22:00.003+02:00

T.näytti edelleen hehkuvalta. Vauva oli syntynyt viikkoja sitten, mutta uusi äiti hehkui lämpöä ja rauhallisuutta. Katselin kuinka hän otti lapsensa syliinsä, puhui sille lässyttämättä ja hymyili. Hän näytti onnelliselta. Sanan siinä merkityksessä, mitä mielestäni hyvin harva ihminen on. Hänellä ei ollut kiire minnekään, ei hätä, ei haaveita tai murheita tulevasta, vain juuri se hetki, kun katse osui jälkikasvun silmiin ja hän sai pitää lasta lähellä kehoaan.

Miten merkillinen hetki.

Osa 8: Melkein puhuva jääkaappi

2009-12-23T13:47:00.002+02:00

Kutsukaa minua insinööriksi, mutta jääkaappipakastin LCD-näytöllä on vinkeä kapine.

Uusi uunikin toimii.

Ja sain kaikki kotiin ennen joulua!

...Menen taas katsomaan onko jääkaapilla minulle uutta kerrottavaa.

3 parantavaa ja biljardipöytä

2009-11-30T11:49:00.003+02:00

- Pitkästä aikaa!
- On joo , mitä pari vuotta jo?
- Niin taitaa olla, olit lähdössä Japaniin silloin.
- Juu, elämä on ehtinyt muuttua vähän niistä ajoista.
- Se taitaisi olla vähän erilaista, jos olisit jäänyt meille.
- Niin, sitä se taitaisi varmaan olla.
- Voidaan lähteä laulamaan karaokea tämän jälkeen!
- Niin muuttunut minä en ole.

Osa 7: Dinosaurukset

2009-11-23T08:21:00.001+02:00

V: Sitten et heittele sitä dinoa minnekään, se oli kallis.
J: Isi?
V: No?
J: Kumpi on kalliimpi, utahraptori vai elämä?
V: Elämä.
J: Ai.

2009-11-13T12:19:00.000+02:00

If it kills me

Neiti ja Lasol

2009-11-11T14:20:00.002+02:00

Kinderin moottori yritti vakuuttaa minut tehokkuudesta, mutta kahden rekan välissä oleminen taisi pelästyttää pienen metalliystäväni myös. Oloa ei helpottanut tuulilasinesteen loppuminen juuri sopivalla hetkellä.

Kaarsin huoltoaseman pihaan ja parkkeerasin Mersu-taksin viereen, jonka kuljettaja tuijotti liikkuvaa kohdetta ilmeittä. Samalla hetkellä, kun käänsin virta-avainta vastapäivään tajusin, että en tiedä mistä konepellin saa auki. Minulla oli käsitys siitä, mutta en ollut konkreettisesti tehnyt sitä koskaan. Yritin muutaman kerran löytää kahvaa käsikopelolla, mutta päädyin etsimään ensin pesunesteen takakontista. Sen nyt ainakin osaisin tehdä. Samaan aikaan olin tietoinen katseesta, joka seurasi liikkeitäni.

Tulin takaisin kuljettajan paikalle ja yritin etsiä vipua yhä suuremmalla tietoisuudella siitä, että tekemiseni oli vieressä seisovan taksikuskin mielestä kiinnostavaa. Toisaalta tunsin itseni niin neidiksi, että olisin yhtä hyvin voinut olla vaaleanpunaisessa röyhelöasussa ja vispata käsiä sivuilla. Ajatus siitä, että isi tietäisi tämän, ei auttanut minua tuntemaan itseäni vanhemmaksi.

Löysin vivun viimein ja Kinderin etupelti kolahti kuin merkiksi taksikuskille, että olen saanut jotain suurta aikaan. Kävelin tottuneesti konepellin luo ja tunsin käteni konepellin ja rungon väliin. Enkä löytänyt konepellin vipua.. Kävin konepellin molemmat sivut läpi, keskustan, mutta ei, konepelti pysyi kiinni.

Aamutäyttö menossa? taksikuski tiedusteli karhealla äänellä. Hymyilin vastaukseksi ja totesin, että täyttö onnistuisi varmaan paremmin, jos olisin oikeasti jaksanut opetella uuden auton perusasiat. Taksikuski hymyili ja ehdotti, että voisi auttaa vivun löytämisessä. Sen pitäisi olla samassa paikassa kaikissa, hän jatkoi. Kävin samalla kädellä konepeltiä läpi ja löysin vivun vihdoin ja kirosin samassa jo seuraavaa ongelmaa. Konepellin tukikepiksi luulemani metallitanko ei irronnut ja yritin katsella toista sopivaa samanlaista kappaletta. Ehkä siinä ei ole sellaista, taksikuskikin pohti vieressä ja kirosin itseäni ja teknistä kykenemättömyyttä, neitimäisyyttä, tilanteessa.

Jos minä pidän sitä konepeltiä sen aikaa, kun kaadat, taksikuski jatkoi ja päädyin ottamaan avun vastaan.

Neitimäisyys-aste tälle aamulle oli pelottavan korkea. Ehkä siitä riittää koko ensi vuodelle.

2009-11-09T14:08:00.000+02:00

Marraskuu on jonkinlainen välikuukausi.

Se on kuukausi, jolloin pitäisi pakata rinkkaan t-paitoja, shortsit, maski ja tietokone ja matkustaa jonnekin, jossa aurinko paistaa kuumasti korkealta ilman pilvien häiritsevää varjoa.

Tuntuu, että mikään määrä lämpöä ei saa pidettyä käsiäni lämpimänä.

Muistan miltä lämpö ja kosteuvoide saavat ihon tuoksumaan ja miten rentoutuneeksi lämpö kehon tekee.

Täytynee tyytyä auton penkinlämmittimeen.

Ensimmäinen laulu

2009-10-12T13:51:00.003+03:00

Look at this photograph
Every time I do it makes me laugh
How did our eyes get so red?
And what the hell is on Joey’s head?

This is where I grew up
I think the present owner fixed it up
I never knew we ever went without
The second floor is hard for sneakin’ out

Ensimmäisellä kerralla isi ojensi minulle avaimet lapsuudenkodin parkkiksella ja sanoi, että ostin sinulle auton. Auto oli sininen, kahden litran ruiskumoottorilla ja kiihtyi sataan nopeammin kuin uudet autot. Siinä ei ollut ohjauksentehostinta ja sillä ajaminen tuntui varmalta ja raskaalta. Muutin samana vuonna ensimmäiseen omaan kotiini.

This is where I went to school
Most of the time had better things to do
Criminal record says I broke in twice
I must’ve done it half a dozen times

I wonder if it’s too late
Should I go back and try to graduate
Life’s better now than it was back then
If I was them, I wouldn’t let me in

Seuraavaa autoa vihasin. Se oli sininen ja hajosi ensimmäiselle parkkikselle, koska siinä oli väärä akku. Se lukitsi itsensä pakkasella, kun olin poistamassa jäätä tuulilasista ja manasin sen jo silloin alimpaan helvettiin. Elämä tuntui muuten hyvältä.

Every memory of looking out the back door
I had the photo album spread out on my bedroom floor
It’s hard to say
It’s time to say it
Goodbye, Goodbye
Every memory of walking out the front door
I found the photo of the friend that I was looking for

It's hard to say
It’s time to say it
Goodbye, Goodbye

Seuraavaa sinistä autoa rakastin. Sillä oli leveä perä ja tasainen hyrinä ja 6 vaihdetta. Pieni sporttiauto. Kiihtyi mukavasti. Muistan poseeraaneeni sen edessä talvisessa maisemassa. Näin sen viimeisen kerran eron aikoihin. Seuraavaksi bruneten ajamana ruokakaupan parkkiksella. Minun, ajattelin.

Remember the old arcade
Blew every dollar that we ever made
The cops hated us hangin’ out
They say somebody went and burned it down

We used to listen to the radio
And sing along with every song we’d know
We said someday we’d find out how it feels
To sing to more than just the steering wheel

Kim’s the first girl I kissed
I was so nervous that I nearly missed
She’s had a couple of kids since then
I haven’t seen her since God knows when

Every memory of looking out the back door
I had the photo album spread out on my bedroom floor
It’s hard to say
It’s time to say it
Goodbye, Goodbye

I miss that town
I miss their faces
You can’t erase
You can’t replace it
I miss it now
I can’t believe it
So hard to stay
Too hard to leave it
If I could relive those days
I know the one thing that would never change

Tuijotin uusinta sinistä autoani ja vaikka se onkin pienempi kuin auton kuuluu oikeasti olla niin se on hellyyttävä ja kiihtyy mainiosti. Sillä on kiva ajaa mutkittelevalla tiellä. Se tuoksuu vielä uudelle autolle. Onhan se oikeastaan, vain vuoden vanha. V.kutsuu sitä Kinderiksi, minä olin ajatellut Kirppua. Hyräilen nykyään usein.

Look at this photograph
Every time I do it makes me laugh
Every time I do it makes me

Nickelback – Photograph

2009-10-07T09:21:00.001+03:00

Aikuisuuteen kuuluu elämän risaisuuden hyväksyminen. Kun tuhannennen kerran antaa itselleen anteeksi samasta asiasta, ei ole enää varaa tuomita muita.

-Tommy Hellsten

Sometimes it’s just funny

2009-09-29T16:43:00.002+03:00

R: OK!

K: Sanotko kerran vielä.. :O

R: Menköön nyt noin, paikkaillaan sitten seuraavassa...

K: No niin. Hetken aikaa jo pelästyin, että olet tulossa kipeäksi ;)

R: Sääli on sairautta, mutta kyllä sokeakin kana joskus jyvän löytää ;)

K: Hah, and a second there I thought I had learned something ;)

R: Sure you do, every day. Diamonds develop under pressure ;)

K: Aaw.. ;)

Is it done yet? Not even close.

2009-09-29T16:07:00.001+03:00

Kuulin hanhet perjantaina. Ne lensivät keittiön ikkunan ohi ja kaakattivat innoissaan. Aurasta ei ollut vielä tietoakaan, mutta pikkuiset vaikuttivat yritteläiltä sen suhteen.

Siitä on lähes kaksi vuotta, kun istuin toisella parvekkeella ja katselin haikeana hanhien perään ja itkin.

Perjantaina huokaisin ja hymyilin.

Osa 6: Tuntureita ja poroja

2009-09-16T14:08:00.001+03:00

Syyskuun täysin uusi kokemus on ollut Suomen Lappi ja porot. Islannin jäljiltä en voi sanoa, että olisin mitenkään erityisemmin vaikuttunut näkemästäni luonnosta, se oli niukkaa ja osittain havupuumaista. Itä-Suomesta löytyy omaan sielunmaisemaan sopivampia vaaramaisemia, joissa ruska hehkuu mahtavissa väreissä ja aarniometsät ovat peittyneet unenomaiseen sammalmattoon ja vain odottaa, että Pessi ja Illusia ponnahtavat jonkun kiven takaa. Porot olivat hurmaavia metsäröhkijöitä ja niiden ylvästä juoksentelua oli hauska seurata.

Tunturisopulien kohtaamista jäin kaipaamaan.

Tunturin kupeessa

2009-09-16T13:59:00.003+03:00

Miten jumala voi tehdä näin minulle? Mitä hän haluaa sanoa tällä kaikella? Koko maailmani on pelkkää paskaa!

Niin, en tiedä jumalasi taustaa tai millä tavalla koet asian, mutta kuulostaisi hyvin epäreilulta käytökseltä jumalalle. Ehkä tapahtunut ei kumminkaan ole jumalan aikaansaamaa vaan enemmänkin kaikkien ihmisten, jotka asiaan liittyvät? Tiedän, että tämä ei sinua lohduta nimeksikään, mutta asioilla on ihmeellinen tapa järjestyä ja vaikeat asiat opettavat meitä huomattavasti enemmän kuin iloiset.

Ehkä jumala antaa merkkejä joillekin ihmisille. Ehkä jumala on olemassa. Ehkä pahat tapahtumat ovat yliluonnollisen voiman aikaansaamia ja ihmisellä ei ole vapaata tahtoa vaikuttaa tekemisiinsä.

Sen tiedän etten usko yhteenkään noista mahdollisuuksista. Maailma on kuitenkin täynnä ihmisiä, jotka hakevat apua joltain, joka on suurempi ja parempi kuin he ovat. Joltain johon voi tukeutua hädän hetkellä, kun maailma tuntuu kaatuvan päälle ja yksin ei jaksa.

Mitä tapahtuisikaan, jos joutuisi olemaan niin vahva, että seisoo omilla jaloillaanja vastaa omista teoistaan?

Tuntematonta musiikkia

2009-09-03T19:19:00.001+03:00

Nauruasi vailla
Olen se linnuton puu,
Lehtiä täynnä
Linnuton puu.

Lämpöäsi vailla
Olen vain ylpeä kuu,
Loistavan kylmä
Ylpeä kuu.

Jos sinun rakkautesi
Tulee ja asuttaa aution puun,
Jos tulet oksalleni,
Annan sun levätä vierelläni.

Sanojasi vailla
Olen vain suunnaton tie,
Ilman viittaa
Suunnaton tie.

Tekojasi vailla
Olen se savinen maa,
Ilman viljaa
Savinen maa.

Jos kerrot rakkautesi,
Niin perille löytävä on tämä tie.
Jos tahdot oksalleni,
Niin kasvatan viljavan paikan,
Jossa linnuton puu,
Linnuton puu ottaa varsillensa.

Jos kerrot rakkautesi,
Niin perille löytävä on tämä tie.
Jos tahdot oksalleni,
Niin kasvatan viljavan paikan,
Jossa linnuton puu,
Linnuton puu ottaa varsillensa
Sinut asumaan.

Anna Puu - Linnuton puu

Osa 5: Sukellus mannerlaattojen välissä

2009-08-31T14:19:00.001+03:00

Vatsassa leijaili perhosia ja hankasin käsiä yhteen. Minua pistelee käsistä aina, kun jännittää. Katselin tavaramäärää, mikä minun pitäisi laittaa päälleni ja tuijotin pohjattomalta näyttävää rotkomaista syvännettä, johon olin sukeltamassa. Kuivapuku painoi tavaroiden kanssa aivan liikaa. Tuntui mahdottomalta tehtävältä auttaa toiselle sukeltajalle räpylä jalkaan ja ponnistaa tavaroiden kanssa takaisin ylös.

Kun lopulta pääsin veteen ja aloitin laskeutumisen tuntui kuin maailman paino olisi kadonnut ja vapaus alkanut. Tosin hyvin kylmä sellainen. Pari asteinen vesi jäädytti huulet hetkessä ja tuntui kivuliaalta. Teki mieli ottaa regulaattori suusta ja lämmittää huulet.

Mutta maailma, johon olin laskeutunut oli niin kaunis. Unohdin hengittää välillä, kun jäin ihastelemaan näkyä. Ensimmäinen syvänne oli kivimäisen kaunis, toisessa oli vihreää levää ja kolmannessa oli valkoista levää, johon oli sitoutunut vesikuplia. Näytti siltä kuin olisin saapunut timanteilla koristeltuun halliin. Yksi syvänne oli leveämpi ja hiekkapohjainen ja sen päässä oli luola, johon sukelsin. Syvänne jatkui hiekkapohjaisena toisellekin puolelle ja lopulta nousi pintaan asti.

Sukeltaminen sellaisenaan on rentouttavaa. Sen on pakko olla, muuten se ei onnistu kovin hyvin. Kehon on rentouduttava, jotta lihakset toimivat, mielen on rentouduttuva, jotta hengitys toimii.

Kun näkymä vielä mykistää kauneudellaan niin kokemus on äärimmäisen uskomaton.

Things to do in August

2009-08-26T13:09:00.001+03:00

Rock the ballet

Sutra

Ei niin hyvä päivä

2009-08-14T22:08:00.001+03:00

Jotkut päivät vain alkavat huonosti. Ne on määrätty olemaan huonoja ennen kuin on edes avannut silmiään tai asettanut jalat sängyn viereen tietyssä järjestyksessä. Tämä päivä ei ollut sellainen. Heräsin jopa normaalia vireämpänä, keitin teetä ja aloittelin aamua rauhallisin mielin. Etäpäivä ja kaikkea. Ei tarvitsisi laittaa edes vaatteita päälle.

Paria tuntia myöhemmin seisoin HobbyHallissa ja olin valmis käymään myyjän kurkkuun kiinni. Digiboksi oli lauennut alle vuoden käytöllä ja jouduin viemään sen huoltoon. Tietokoneen sähköjohto oli hajonnut ja minun piti sumplia auto lainaan, jotta pääsisin ajamaan duuniin hakemaan toisen ja lisäksi alkukantaista asiakaspalvelua tarjoava myyjä oli juuri ilmoittanut, että huolto kestää vähintään kaksi viikkoa. Venäjälläkö tässä asutaan? Kaikki yhtenä päivänä ja pakkaaminen vielä päälle.

Oli viimeinen työpäivä ennen lomaa ja matkalle lähtöä. Töitä oli sopivaksi taakaksi asti ja ne piti saada valmiiksi ennen lomaa.

Mikä voisikaan mennä pieleen?

Miten määritelmä voi pitää noin paljon paikkansa?

2009-08-14T21:21:00.002+03:00

Wow..

Minä.

Testi.

2009-08-07T21:30:00.000+03:00

16 jotain. Tajusin tuijottaneeni kelloa, mutta en nähnyt. Sydän tuntui lähteneen ihmeelliseen lentoon ja halusi kaivautua rinnasta ulos ja kuristua kokoon samaan aikaan. Ihmeellinen tunne ajattelin ja pitelin vatsaani, jonka ympärillä lihakset olivat kiristyneet palloksi.

Tajusin maanneeni tunteja lattialla, kun ilta oli hämärtynyt. Olin tuijottanut maton hapsuja ja niiden kierteitä ja vain katsonut. Sain siirrettyä katsetta, mutta samalla tajuntaan iski kipu ja kyyneleet alkoivat uudestaan. Hengityksestä tuli katkonainen ja vatsani alkoi taas kouristella. Inhosin olotilaa ja haukuin itseäni hyvällä menestyksellä. Lopulta hengitys alkoi tasaantua, kyyneleet valuivat vain hetkittäin ja silmät tasaantuivat katsomaan yhtä kohdetta. Minun ei tarvinnut keskittyä vaan keho teki sen puolestani. Se ei kestänyt enää ja halusi viedä minut pois. Halasin polviani ja hengitin. Jokaisella kerralla toivoin, että se olisi loppunut.

Mitä järkeä on jatkaa?

Sanat joita luin eivät näyttäneet vihaisilta. Se kai niissä sattui kaikista eniten.

Osa: 4 Merisukellusta kuivapuvussa

2009-07-09T15:40:00.002+03:00

Paikka oli kaunis. Koko metsä tuoksui taivaalliselle, sellaiselle, että voisi vain istua alas ja hengittää ja se riittäisi tekemään iloiseksi. Meri oli tyyni ja kaksi kyhmyjoutsenta ui vieretysten rannan tuntumassa. Paikka näytti täydelliseltä rentoutumista varten.

Puolen tunnin päästä olin hikinen ja ahdistunut. Olin saanut tungettua pääni kumisen kaulamansetin läpi tavalla, joka imitoi synnytystä. Tuskallinen ja sattuu päähän. Kun koko kumifetissikomeus oli päällä ja vetoketju suljettu, kyykistyin maahan sikiöasentoa muistuttavaan asentoon ja puristin ilman mahdollisimman hyvin pois puvun sisältä. Olo oli kuin vakuumipakatulla lenkkimakkaralla.

Raahustin rantaan muiden ohessa ja siipirikkoisen räpiköimisen ja säätämisen kautta olin päässyt kellumaan. Pihinä ja kuplinen alkoi päästä kuivapukuni ilmaliitoksesta, mutta tilannetta oli mahdoton korjata, joten jatkoimme kohti pohjaa.

Vesi ympäröi minut vihreänharmaaseen vaippaan ja kadotin suuntavaistoni lähes heti. Tajusin olevani pohjassa vasta, kun polveni osui hiekkaan. Pienet simpukat ja hento leväharso peitti vedenalaista kalliota. Olisin voinut nauttia olostani enemmän, jos jumalattoman painava painovyö ei olisi painanut minua väärin, kuivapuku olisi ollut sopivan kokoinen, ehjä ja olisin nähnyt enemmän kuin 2 metriä eteeni.

Sukellus oli kaikkea muuta kuin mihin olen tottunut. Harrastusteni suhteen olen enemmän kuin hemmoteltu. Epämukavuus johtui suurimmaksi osaksi siitä, että en ole vielä tottunut kuivapukuun. En ole silti ajatellut antaa periksi.

Osa: 3 Purjehdus

2009-07-09T15:12:00.003+03:00

Olin pahalla tuulella jo valmiiksi. Olin saanut surkeaa asiakaspalvelua, josta kärsivällisyyteni ihmisiä kohtaan katoaa alle nanosekunnissa. N. näytti omituiselta haalean pinkissä tuulipuvuntakissa ja pipossa ja ärsyynnyin lisää hänen yliaktiivisuudestaan.

Tuuli puhalsi 15-17 m/s ja meri näytti harmaalta. Vaahtopäät vyöryivät rantaa kohti ja olin enemmän kuin epäileväinen illan mukavuudesta.

Tunnin päästä veneeseen oli laskeutunut hiljaisuus. Ohjasin venettä maamerkeistä ja yritin saada sen pysymään kurssissa. N. oli pahoinvoiva ja tuijotti eteensä ja toinen purjehtija oli paennut hyttiin lämmittelemään. Tunsin kuinka tuuli alkoi pureutumaan vaatteiden läpi ja kädet alkoivat kohmettumaan asentoonsa.

Tuijotin venettä rannassa ja olin lähellä kylmettymistä. Kokeilu oli ollut jopa hauska, mutta ei minusta koskaan purjehtijaa tule.

Tyytyväisyys

2009-06-12T20:25:00.004+03:00

Absoluuttisen tyytyväinen ihminen onkin luonnoton ja, mikä pahinta, impotentti. Loputon tyytyväisyys ei nimittäin kykene uuden luomiseen, vaan vain laiskanpulskeaan kelluskeluun illuusioiden porottamalla ulpukkalammella.

Elokuvaohjaaja Orson Welles tiivisti asian repliikissään elokuvassa Kolmas mies: "Italiassa oli Borgioiden aikaan kolmekymmentä vuotta sotaa, kauhua, murhia ja verenvuodatusta, mutta siellä syntyivät Michelangelo, Leonardo da Vinci ja renessanssi. Sveitsissä on ollut viisisataa vuotta veljellistä rakkautta, demokratiaa ja rauhaa, ja mitä he ovat saaneet aikaan? Käkikellon."

Perttu Häkkinen

Kipua ja aurinkoa

2009-06-03T21:37:00.002+03:00

Heräsin siihen, että koko keho huokui kipua ja olin tulikuuma. Niveliä jomotti, kurkku oli turvonnut ja nielaiseminen sai aikaan yskäkohtauksen. Katsoin kelloa ja tajusin nukkuneeni vain tunnin. Muutaman aspiriinin ja kuuden tunnin jälkeen heräsin herätyskellon ääneen ja muutamaan sekunttiin en tiennyt missä olen.

Päivä meni jutellessa ja katsellessa, vaikka tunsin koko ajan suurta kiusausta olla hiljaa. Onneksi työasiat väistyivät jo päivän aikana ja lähdin juna-asemalle ja junassa vihdoin annoin itselleni vapauduin vaipua sosiaalittomuuteen. Heräsin naisäänen ilmoittaessa, että saavumme Zürichin pääasemalle ja kaikkien olisi poistuttava junasta.

Kaupunki tuoksui kostealle. Oli 29 astetta lämmintä ja joki virtasi kaupungin keskellä. Se on yksi kauneimmista joista, minkä olen nähnyt. Katselin ympärilleni ja vastaantuleva, itseäni muutaman vuoden nuorempi mies, pysähtyi, hymyili täydellisellä hammasrivistöllä ja ojensi minulle kätensä tervehdykseen. Onneksi minulla oli aurinkolasit peittämässä syvä epäilevyys henkilökohtaisen rajani rikkomista vastaan. Mies jatkoi täydellisellä englannilla päivän ihastelua, auringon ihanuutta ja kyseli olinko lomamatkalla. Kohtaaminen oli lyhyt, mutta ystävällinen, ja mies jatkoi pian matkaansa hyvästellen. Tapasin päivän aikana monia, jotka tuijottivat minua häpeilemättä ja osa taipui sanomaan jonkin tervehdyksen. Pidin tapaa omalaatuisena, mutta hyväksyin sen. Ehkä se johtui auringosta.

Englannilla pärjäsi mainiosti. En tavannut yhtäkään henkilöä, joka ei olisi sitä puhunut täydellisyyttä hipoen. Kaikki muukin oli tarkkaa ja säntillistä. Katselin vastaantulevia ihmisiä ja tunsin itseni alipukeutuneeksi kaikkien pukujen ja jakkupukujen joukossa. Katselin Bahnhofstrassenin näyteikkunoita ja tunsin kulkevani pidennetyllä Bulevardilla. Hintataso näytti olevan sama. Joen vieressä oli viileää ja sain haistella vettä. Katselin sen kirkasta olemusta välillä kaihoten. Minun oli samaan aikaan kuuma ja kylmä ja kurkku oli äitynyt todella kipeäksi. Pyrin hengittämään vain nenän kautta.

Hotellilla nautin veden iltaauringossa terassilla ja kirjoittelin matkakortteja. Ihmiset ympärillä näyttivät iloisilta ja hyvinvoivilta. Kaikkien oppaiden mukaan Zürich on elämänlaadulla mitattuna Euroopan paras kaupunki. En yhtään epäile sitä, mutta kaupunki ei sytyttänyt samalla tavalla kuin Berliini, vaikka ihmiset olivatkin äärettömän ystävällisiä ja sosiaalisia.

Rajan yli

2009-06-02T21:58:00.002+03:00

Joka ikinen lihas oli kipeä. Minulla oli nuha, kurkku kipeä ja rintaan koski. Tuijotin pienen kaupungin kaupunkinäkymää ja kävelin eteenpäin. Olin päättänyt katsella kaupungin ympäri, kun kerta olin tänne asti päässyt. Parin tunnin päästä en enää välittänyt ja raahauduin hotellille.

Päästin tuskaisen ähkäisyn, kun suihkun paine kosketti käsivartta ja tajusin, että olen huonommassa kunnossa kuin luulin. Lihakset huusivat tuskasta, ihokarvat nousivat ihosta kuin siilin piikit, vaikka olin kuumassa suihkukopissa. Vatsa kramppasi.

Kömmin muhkean peiton alle ja koteloiduin sikiöasentoon. Kaupunki oli todella kaunis, mutta iltaelämä saisi jäädä muille.

Mitä, missä, milloin

2009-05-25T19:48:00.002+03:00

Ukkonen alkoi jyristä samaan aikaan sielunkellojen kanssa. Tuijotin järvimaisemaa kellotornin takana ja kuuntelin sadetta. 83 vuotta.

Vuonna 1926 22-vuotias isomummini synnytti mummini ja kuoli samana vuonna keuhkotautiin.

1926:

Naiset saivat Suomessa täydet oikeudet päästä kaikkiin valtion virkoihin lukuun ottamatta puolustuslaitosta ja kirkkoa
Suomen Yleisradio perustettiin
Ursan tähtitorni vihittiin käyttöön Helsingissä

Mummi asui Sortavalassa isänäidin kasvattama 12-vuotiaaksi ja muisteli usein venäjän kielisiä tuutulauluja. Lopulta isä meni naimisiin ja mummi sai sisaruksia ja pahan äitipuolen.

1944 (18-vuotias):

Berliinin suurpommitus alkaa
Suomessa alettiin valvoa alkoholijuomien ostoja
Helsingissä koetaan suurpommitukset
Suomalaiset menettivät Viipurin
Viimeiset suomalaiset poistuivat Neuvostoliitolle vuokratulta Porkkalan alueelta

Mummi jätti kotinsa ja tavaransa toisen maailmansodan alkaessa ja joutui evakkoon. He vaelsivat ensin Viipuriin ja sieltä eteenpäin nykyisen Suomen puolelle. Vanhin setäni on saanut nimensä pojan mukaan, jonka mummi tapasi saapuessaan uuteen kotiinsa Vepsään. Pojalla oli kullan vaalet hiukset ja hän näytti niin kauniilta, että mummi halusi antaa pojan nimen ensimmäiselle pojalleen.

1945:

Mummi ja ukki menevät naimisiin
Ensimmäinen lapsi syntyy

1946:

Toinen lapsi syntyy

1947:

Kolmas lapsi syntyy

1948:

Neljäs lapsi syntyy

1951:

Viides lapsi syntyy

1952:

Kuudes lapsi syntyy

1953:

Seitsemäs lapsi syntyy

1955:

Kahdeksas lapsi syntyy

1957:

Yhdeksäs lapsi syntyy
Coca-cola tuli myyntiin Suomessa

Mietin kellojen kumistessa miten monen asian on pitänyt loksahtaa paikoilleen, kuinka monen ihmisen on pitänyt tavata, rakastua ja saada lapsia – ihmisten, joiden jälkeläinen minä olen. Mietin kuinka monta asiaa mummi olisi halunnut tehdä, mm. käydä Islannissa, jotka minä olen tehnyt tai tulen tekemään.

1961 (35-vuotias):

Juri Gagarin teki ensimmäisen avaruuslennon
Berliinin muurin rakennustyöt aloitettiin
Vietnamin sota alkoi

Mummi oli aina lempeä ja touhottaja. Koti piti olla siisti ja kukkapenkit kunnossa. Ruokaa oli aina hellalla valmistumassa tai valmiina. Jauhelihakastike oli vahvasti suolattua ja tavattoman hyvää. Mansikkakiisselissä oli niin paljon sokeria, että sitä syötyä hihitti koko loppupäivän. Pakkasessa oli aina jäätelöä, ja suklaata ja karkkeja mummi antoi illalla makuuhuoneen vetolaatikosta.

1966 (40-vuotias):

Nykyisen kotini ympäristö liitetään helsinkiin
Mao Zedong julkaisi 23 kohdan ohjelman, mikä merkitsi Kiinan kulttuurivallankumouksen alkua
Mummin isä kuolee
3 vuotta kuuhun laskeutumiseen

Vietin kaikki lapsuuteni kesät aina lukioikään asti mummolassa. Koulun loppumisesta koulun alkuun. Kuljin kesät paljain jaloin ja muistan joka syksyisen ahdistuksen, kun jalkapohjat olivat aivan mustat ja piti laittaa sukat ja kengät jalkaan. Söimme paljon savustettua siikaa ja uusia perunoita. Joskus iltaisin keräsimme mukeihin metsämansikoita ja kaadoimme punaista maitoa joukkoon. Aamusta iltapäivään olimme lähes aina uimassa omassa rannassa, kunnes setä tuli ajamaan meidät pois, jotta sai laittaa rantasaunan päälle ja puhtaampaa vettä saaveihin.

1976 (50-vuotias):

Viking 1 ja 2 laskeutuvat Marsiin
Mao Zedong kuolee
Microsoft rekisteröitiin
U2-yhtye perustettiin

Isovanhempani eivät pitäneet tekniikasta. Mummolassa oli välttämättömimmät tekniset laitteet, kuten pesukone ja telkkari. Puhelin on tänäkin päivänä sammaleen vihreä pyörivällä numeronvalintasysteemillä. Sisävessa ja lämminvesijohto olivat ukkini mielestä turhuuksia. Vettä oli aina lämpimänä pannussa hellalla.

1986 (60-vuotias):

Halleyn komeetta ohitti Maan.
Neuvostoliitto laukaisi avaruusasema Mirin ensimmäisen moduulin.
Ruotsin pääministeri Olof Palme ammuttiin
Mikkelin panttivankidraama tapahtuu
Sotalelujen valmistus, maahantuonti ja myynti Suomessa sovittiin lopetettavaksi
Kirkolliskokous päätti avata pappisviran naisille

Mummolassa herättiin suunnilleen viiden aikaan ja nukkumaan mentiin kymmenen uutisten jälkeen. Päiväunet otettiin keskipäivällä. Päivän lehtien annista juteltiin ja väiteltiin, maailman tapahtumia päiviteltiin. Mummia pelotti maailman julmistuminen ja uutisissa näkyvät taistelut ja väkivalta. Joskus hän valvoi öitä murehtien uutisten asioita.

1996 (70-vuotias):

IBM:n Deep Blue -tietokone voitti Garri Kasparovin shakissa
Dolly-lammas, ensimmäinen kloonattu nisäkäs syntyy

83 vuotta on pitkä elämä. Joillekin liian pitkä. Mummi ehti haudata miehensä neljä vuotta omaa kuolemaansa ennen ja vaipui syvään masennukseen. Kunto alkoi pettää eikä ollut ketään kenen kanssa kinata samalla tavalla kuin ukin. Kuolinsyyksi ilmoitettiin aivoinfarkti. Mummi oli vaipunut koomaan ja kuollut. Ennen niin pirteä persoona oli kuihtunut sängyssä makaavaksi vanhukseksi, joka ei kyennyt edes liikkumaan itse.

Katsoin, kun isä veljineen toi arkkua hautausmaalle samalla tavalla kuin ukkia neljä vuotta aikaisemmin. Silloin oli syksy ja lehtipuiden lehdet olivat lämpimän keltaiset. Nyt ne olivat kirkkaan vihreät. Linnut lauloivat kilpaa virsiä veisaavien ihmisten kanssa ja aurinko paistoi lämpimästi. Luonto tuoksui raikkaalle sateen jälkeen. Ei ollut vielä liian kuuma. Mummi olisi pitänyt siitä päivästä.

Kun koko sali nousee seisomaan

2009-05-18T23:04:00.003+03:00

Pink noise by Fork

Viimeksi olen ollut yhtä yllättynyt ja innoissani esityksestä, kun kävin katsomassa Stompin

Kuivalihaa ja lateksia

2009-05-17T13:40:00.004+03:00

Moi, minä olen A. Tartuin ojennettuun käteen ja tajusin tavanneeni kundin aikaisemmin liikkeessä. Hän ei täyttänyt stereotypiaa tyypillisestä sukellusopettajasta. Saman ikäinen kuin minä ja kiltin näköinen. Mennään alakertaan, me olemme kahdestaan, A. sanoi ja lähdin seuraamaan häntä luokkaan.

Minua jännitti. Yksityisopetus oli luksusta, mutta samalla minua vaivasi se, että minun piti olla sosiaalinen koko ajan. Tulemme käymään läpi myös sen, että ilma kulkee puvun sisällä jalkoihin ja alat menemään pintaa kohden hallitsemattomasti A. hymyili ja minua kouraisi vatsasta.

Veden ja neopreenin tuoksu tuntui rauhoittavalta ja hyvältä. Katselin toista ryhmää, joka harjoitteli peruskurssia. Toiset kurssilaiset tuijottivat minua ja opettajaani kiinnostuneesti, kun aloin laittamaan kuivapukua valmiiksi. Eikö olekin vetreä olo? vanhempi mies kysyi ja hymyili ystävällisesti. Mutisin tunteen olevan lähinnä pakokauhua muistuttava, mutta yritin hymyillä. Olin juuri saanut kuivapuvun kokonaan päälleni ja kyyristynyt puristamaan itseni kasaan ja samalla poistamaan kaiken mahdollisen ilman puvun sisältä. Tunsin itseni vakuumipakatuksi kuivalihaksi.

En meinannut päästä pohjaan. A. lisäsi painoja minulle 12 kilon verran (märkäpuvulla sukelsin viimeksi 2:lla kilolla) ja sain itseni painumaan pohjaan. Puku liimautui kehoa vasten ja tuntui painavalta. A. näytti isommalta veden alla ja omistautui opettajaan rooliin. Sain ohjeita erilaisiin tehtäviin, joita minun tuli suorittaa; kokeilla puvun tyhjennystä, kääntymistä, uimista, paineen tasausta, jalat ylöspäin ja tilanteen hallintaa.

Tunsin itseni kömpelöksi ja tasapainoa oli mahdoton saada. Inhosin tasapainotusliivin käyttöä, koska en ole käyttänyt sitä ”normaaleilla” sukelluksilla vuosiin. Tunsin lähinnä helpotusta, kun pää kosketti veden pintaa ja hengitin ilmaa ilman regulaattoria. Sehän meni todella hyvin, A. kommentoi ja hymyili, ja olin kuulevinani pientä yllätystä äänessä. Avauduin tuntevani oloni todella vaikeaksi puvussa ja että en pitänyt tunteesta, kun en hallitse kehoani veden alla.

Seuraava sukellus meni paremmin. Torpedoa muistuttava leikkikalu liiteli veden halki nenäni eteen ja otin sen yllättyneenä kiinni. A. halusi leikkiä ja tajusin hänen testaavan miten reagoin yhden ylimääräisen ärsykkeen kanssa. Sukellus meni todella hyvin. Sain asentoani korjattua, sain nostetta hallintaan ja nautin olostani.

Kolmannen sukelluksen päätin sukeltaa ilman huppua. Tajusin vasta sitten miten paljon olin kaivannut veden tunnetta ja tunsin oloni kotoisaksi ilman kiristävää huppua. Pelasimme torpedoleikkiä koko sukelluksen ajan ja tunsin oloni vedenalaiseksi baseballpelaajaksi.

Se meni kaiken kaikkiaan todella hyvin A. kertasi tilannetta kahvilla. Avovesisukelluksen voimme tehdä ihan milloin haluat, A. jatkoi. Sovin tekeväni sen kesäkuun puolessa välissä, kun minulla on enemmän aikaa. Hyvä, mennään katsomaan, vaikka jotain hylkyä A. hymyili. Minua alkoi taas jännittämään.

Osa 2: HotJooga

2009-05-14T15:13:00.003+03:00

Tunsin olevani hukassa ja seurasin S:ää huolettomasti. Kiipesimme Hakaniemessä sijaitsevaan kerrostaloon ja astuimme sisään vanhalta henkivään huoneistoon, josta oli tehty hotjoogasali. Yksi täysin uusi kokemus kuukaudessa –teemani saisi pian jatkoa.

Huone oli suorakaiteen muotoinen ilman kalusteita. Lämpöä oli 36 astetta. Tuijotin epäluuloisena kaikkea uutta ja seurasin hermostuneena ympärille levittäytyviä ihmisiä. Pian huoneeseen saapui notkean ja venyneen oloinen nainen, joka esittäytyi joogan pitäjäksi.

Hiki valui kehosta, vaikka makasin matollani ja yritin vain keskittyä hengitykseen. Se oli outo tunne, mutta samalla voimaa antava. Olin tunnin ajan saanut itseni väännettyä pyydettyihin asentoihin ja vaikka osa oli tehnyt aluksi kipeää niin tunsin lihasteni nauttivan uusista asennoista.

Kävelin kotiin t-paidassa ja kehoni hehkui lämpöä vielä tunteja joogan jälkeen. Nukuin pitkästä aikaa todella hyvin ja heräsin aamulla virkeänä ja levänneenä. S:n keho oli suhtautunut kokemukseen eri tavalla ja kokemus ei ollut yhtä miellyttävä.

Ensi kuukaudelle täytyy keksiä taas jotain uutta.

2009-05-06T16:48:00.002+03:00

Kaunis.

2009-05-06T16:48:00.001+03:00

Kaunis.

Wurstia ja kipeät jalat

2009-04-23T13:43:00.002+03:00

Dom viskar: Du är tidlös, men de menar omodern
En elakhet som blir den ultimata komplimangen
Du sa du vill ha stulna svarta rosor vid din grav
En Fleur de lise i guld på svart bredvid ditt namn

Du är liv
Du är dom långa milen mot Berlin
Du är liv
Du är dom långa milen mot Berlin

Kent

Minua jännitti ja hymyilytti siitä syystä. Minua on jännittänyt matka viimeksi kolme vuotta sitten. Berliinistä on vaikea kirjoittaa nyt ja oli vaikea kirjoittaa matkan aikana, vaikka kannoin päiväkirjaa mukana. Kaupunki oli liian mutkaton kirjoittamiselle.

Ilma oli täydellinen. Istuin terassille ja asetuin vasten aurinkoa ja nautin paahtavasta lämmöstä ja olisin voinut jäädä koko päiväksi siihen istumaan ja vain imeä energiaa auringosta. Ruoka oli hyvää ja edullista. Olisin voinut syödä, ja söinkin, jatkuvalla syötöllä. Currywurstin maisteluni ilman ketsuppia ei vain ollut saksalaisen myyjän mieleen.

Join päivittäin monta kupillista chai lattea ja nautin inkiväärin pistelystä kielen kärjellä. Ihmettelin kerjäläisiä junissa, mutta jätin heidät huomiotta, koska en tajunnut mitä he pyysivät. Kaipasin tavallista juomavettä, mutta keskityin siideriin tai maustettuun olueen.

Katsoin homopariskuntia kävelemässä käsikädessä ja ottamassa aurinkoa puistossa ilman häpeää. Jostain syystä se liikutti minua ja sai minut hyvälle tuulelle.

Kiipesimme Siegessäulen huipulle ja tunsin pakokauhua korkeanpaikankammon myötä. Söimme mansikoita Kaiser Wilhelm Memorial kirkon sivuportailla ja katselimme, kun turkkilainen autohääkulkue ajoi ohi torvet soiden ja miesten istuessa ulkona autojen ikkunoista.

Excuse me, can we get discount with these tickets? Kysyin ja ojensin Berlin welcome card:ia hamppumuseon lipunmyyjälle. Nainen otti lipun käsiinsä, pyöritteli sitä ja tuijotti kiilltävää nauhaa kortin päällä. Obviously not, mutisin, kun mitään ei ollut tapahtunut muutamaan kymmeneen sekuntiin. This is a ticket for the underground nainen vastasi ja teki kädellä aaltoa muistuttavan liikkeen kuvaamaan maan alle menemistä ja ojensi lippua minulle takaisin. Kiitin tiedosta ja päätin pysyä kaukana aineiden käytöstä.

Tuijotin loittonevaa maata lentokoneen ikkunasta ja tajusin, että ensi kertaa olin ollut kaupunkilomalla, jonka olisin halunnut jatkuvan vielä muutaman päivän lisää.

Kumia ja lateksisuojia

2009-04-20T19:24:00.002+03:00

Poika hymyili hämillisesti ja tuijotti minua tiskin suojista. Yritin selittää asiaani ja pienen pohdinnan jälkeen hän päätyi tulokseen, että ei haittaa vaikka hän ei löytänyt vahvistusta koneelta asiasta, saisin silti koettaa kuivapukua. Poika raahasi palomiehen puvulta näyttävän kokovartalokumiasun eteeni ja pyysi riisumaan kengät ja takin, kaikki muu saisi mahtua sisään. Puku haisi vahvasti kumille ja oli yksinkertaisuudessaan helvetti saada jo vyötärölle asti. Pojan avulla pujotin kädet kumimansettien läpi ja jäljellä oli vain vaikein osuus eli pää.

Yritin survoa päätäni läpi kumisuojuksesta tuloksetta. Naurahdin omalle kykenemättömyydelle, mutta minun oli kolmannen kerran jälkeen pakko luovuttaa, koska kaikesta repimisestä huolimatta pääni ei mahtunut kumimansetista läpi ja niskani oli tainnut nyrjähtää. Pyysin päästä istumaan, jotta voisin ottaa enemmän tukea ja poika ohjasi minut ystävällisesti tuolilleen.

Sain lopulta pääni hupun sisään ja tuntui kuin joku olisi kuristanut minua jatkuvalla tasaisella paineella. Teki mieli viedä kädet kaulalle ja potkaista. Poika kuitenkin käski minut nousemaan ja mittaili pukua joka puolelta. Käsien kohdalta sitä pitäisi kiristää, kaula oli kuulemma hyvä, keskiosa oli liian väljä ja sanat olivat hunajaisia, kun poika pohti pitäisikö minun sittenkin kokeilla vielä pienempää kuin nykyistä S/M kokoista pukua.

Asia oli sovittu. Parin viikon päästä pääsisin pulahtamaan altaaseen jättimäinen fetissipuku päällä ja seuraavana päivänä siitä mereen tai järveen. Vatsassa tuntui perhosia ja kämmenpohjat alkoivat turtua alkavasta jännityksestä.

Osa 1: Seinäkiipeily

2009-04-10T19:30:00.002+03:00

Tuijotin naisen hauiksia ihaillen. Hän tuijotti mua lähinnä säälivästi. Olin raahannut V:n seinäkiipeilemään. Seinät näyttivät valtavilta ja samalla uskomattoman siisteiltä. Kiipeät vähintään 3-5 metriin ja sitten päästät vain kädet irti seinästä. Roikuin seinällä viimeisillä voimilla, sydän tuntui takovan kurkusta ulos ja jalat olivat stressistä jäykät. Päästän irti? Olen 5 metrissä ja päästän irti seinästä?! Hullu! Päästin irti. Itsekiristyväköysi hidastui ja antoi minun palata maahan hitaasti. Jalat tärisivät jännityksestä, sydän yritti toipua järkytyksestä ja tunsin valloittaneeni vuoren. Takanamme ihmiset kiipeilivät katon rajassa tottuneesti ja kevyen oloisesti kuin muut apinalajit.

Seuraavilla kerroilla pääsin aina korkeammalle ja korkeammalle. Lopulta roikuin lähes katonrajassa 12 metrissä, lihakset kipeinä, hauikset väsyneinä, kädet hikisinä ja yritin pitää kiinni. Irti päästämisestä oli tullut lempikohta.

V. ei ollut yhtä vakuuttunut uudesta lajista, vaikka yritin me-henkisyyden nimissä todeta, että on kiva kokeilla uusia kokemuksia. Itse voisin mennä toisenkin kerran. Korkeammalle seinälle mahdollisesti.

Rakkautta & karjalanpiirakoita

2009-04-10T18:55:00.002+03:00

Hän aamukahvin vuoteeseen on tuonut rakkaalleen
Valo taittuu ikkunasta onnen hetkeen jokaiseen
Saa peiton alla koko päivän tehdä taikojaan
ja tuntea kun lumipeittää maan

Hän risti kädet, käänsi katseen hiljaa ylöspäin
ja kiitti miten onkaan saanut rakkautta näin
Aina toivoi kyllä paljon mutta saikin enemmän

Yö – Rakkaus on lumivalkoinen

Mummi tuijotti minua silmiin harmahtavan sinisillä silmillä ja huokaili sanoja. En saanut selvää olinko hänen mielestään kaunis vai liian laitettu. Tuntui omituiselta katsoa häntä silmiin, koska en osannut sanoa tai käyttäytyä normaalisti. Pohjois-Karjala kutsui jälleen. Pystyin edelleen hämmästelemään miten erilaisia ihmiset siellä ovat. Olimme saapuneet majapaikkaan illan hämyssä ja paikka näytti autiolta. Puhelinsoiton jälkeen saimme ohjeet, että olimme ainoat vieraat isossa majatalossa, ovet olivat auki ja oman huoneen avain löytyy ovesta. Majapaikan omistaja ei ollut nähnyt meitä eikä ollut ottanut henkilötietoja ylös. Äiti ei tainnut nukkua koko yönä.

Vanha mummo raahatui heti automme pysähdyttyä ikkunan viereen ja tokaisi savolaisella murteella: tuosta suattaapi saada sakot, voip olla suomattakin. Kiitimme tiedosta ja otimme riskin. Kuopio vaikutti kauniilta ja rauhalliselta. Kirkko oli pieni puukirkko. Pappi puhui pitkään ja hartaasti, yhtä paljon asian vierestä kuin yleensä. M. näytti liikuttuneelta ja onnelliselta. Tuleva Rouva I.

Jatkot olivat savolaisella erätuvalla. Taljat ja verkot koristivat seiniä, öljylamput roikkuivat katossa. Perinteinen karjalainen ruoka maistui yhtä hyvälle kuin yleensä ja olisin halunnut syödä kymmenen kertaa enemmän kuin kehtasin. Tunnelma oli rento ja lämmin. Ei niin jäykkä kuin yleensä.

Tanssin alettua tunsin haikeutta hetken aikaa, mutta onneksi tarpeeksi monta tanssivaa setää oli paikalla. Loppuillasta morsiamen suku täytti koko ajan tanssilattiaa ja nauroimme morsiamen kanssa, koska molemmat halusimme viedä.

Heräsin aamulla Boris-kissan tuijotukseen. Kissa näytti kaksikertaa Elmerin kokoiselta ja oli selvä Itä-suomalaiskissa. Se halusi ruokaa ja heti. Kömmin ylös kauheassa kankkusessa ja teki mieli raahautua johonkin nurkkaan ja kuolla. Oksentaa ehkä ensin. Boris ei ollut kovin kiinnostunut olotilastani ja tuijotti minua viiksikarvojaan pitkin.

Kotimatka sujui hiljaisesti. Tuntui, että koko alkuviikko meni toipuessa. Olen tullut vanhaksi.

Musta tuli fani!

2009-04-10T14:07:00.001+03:00

http://www.youtube.com/watch?v=q-wGMlSuX_c

http://www.youtube.com/watch?v=-ITZBBV8Syg

2009-04-10T13:49:00.000+03:00

YAY! Loma! Maailma, täältä taas tullaan! Starbucks!

2009-04-02T08:42:00.001+03:00

Minussa on ongelma,
Jokin virhe ohjelmoinnissa.
Puutteita koodissa
Korvaan tyytymättömyydellä.
Tuntuu, että tekijä unohti otsaan kirjoittaa:
Ravistettava ennen käyttöä.

Apulanta

Nautittavaa on:

2009-03-31T21:57:00.002+03:00

Pienet kissatytöt, jotka tarvitsevat paljon haleja
Kevätaurinko, mikä innosti siivoamaan parveketta ja suunnittelemaan sen sisustusta
Stieg Larssonin kirjan, Miehet jotka vihaavat naisia, vetoava juoni
Ulkomaanmatka parin viikon päästä, seuraava matka kesäkuussa, seuraava elokuussa..
Sukellusreissun suunnittelu ensi vuodelle omaksi synttärilahjaksi ja paljon innokkaita osallistujia
Marianne-karkit. Jostain syystä ne maistuvat nyt hyvälle.
Selkähieronta
Halaukset
Vuohenjuustosalaatti-viikko lounasravintolassa
Pink noise by Fork ja muut teatteriesitykset
Hyvät treenit, vaikka rystynen vähän aukesikin

Siltä varalta, että unohdan miksi en voisi olla hyvällä tuulella.

Like I was a fool for expecting something from life too

2009-03-28T19:02:00.003+02:00

Katie Melua is playing in the background

and I’m drinking red wine.
I remember when I bought this and why.
It is easy to breathe again.
Sad, that I need something more to it.
Wine. There are only few that I like.
I usually get them on fancy dinners.
This one isn’t that bad. It’s a bit sour but not that bad.
Like life.
I think I’ll survive tonight.

2009-03-13T13:35:00.001+02:00

On valkoista, toivoisin jo vihreää.
On kylmää, haluaisin lämmintä.
Peilikuva ei hymyile vaikka rääkkään sitä.
En tiedä olisinko vai antaisinko olla.
Hanhet eivät ole palanneet.

"Mulla on ihan sama juttu. Voidaan elää kriisiä yhdessä", N. sanoi hymyillen.

Vastalahjaa etsimässä

2009-03-12T10:52:00.001+02:00

Olin ärsyyntynyt huonosta palvelusta. Teki mieli alkaa läksyttää nuorempaa myyjää ja vaatia palvelua, mutta ärsyynnyin lisää, kun tajusin miten vanhaksi olin jossain asioissa tullut. En viime kerralla ehtinyt valita O:lle sopivaa vastalahjaa ja nyt kun oli aikaa niin lahjaa ei löytynyt. Joutuisin tyytymään johonkin muuhun.

Katselin muumimukeja, mutta ne eivät sopineet O:lle, hän oli japanilainen, mutta ei niin nuori. Taika-muki oli sopiva, mutta oikeaa väriä, punaista, ei löytynyt. Valkoinen ei tullut kysymykseen ja lopulta pähkäilyn jälkeen tyydyin siniseen. Myyjätär suostui tekemään mukista ja Marianne-karkeista edustavan paketin ja olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen tulokseen. Karkit eivät olleet terveellisiä, mutta luulen, että O. on silti ilahtunut.

Oodi materialismille

2009-03-11T20:06:00.003+02:00

Noita et vie lähellekään suolavettä. Nuo ovat citylasit. Lause oli enemmänkin uhkaus kuin toteamus. Mies katsoi minua vihreämustien muovisilmälasien takaa totisena aivan kuin olisin juuri solvannut häntä. Olin löytänyt uuden hovioptikon. Sellaista minulla ei vielä ollutkaan.

Olin viikkoa aikaisemmin astunut optikon ovesta sisään, kulkenut Forumin katolle viimeisimpään nurkaan ja kironnut maailman helvettiin ja takaisin. Olin hukannut rakkaat aurinkolasini viikkoja aikaisemmin enkä etsimisestä huolimatta löytänyt niitä mistään. Se ärsytti minua suunnattomasti. Pidän niistä laseista suunnattomasti. Olen katsellut maailmaa niiden läpi lähes kaikissa maissa missä olen kulkenut, melonut kajakilla niiden kanssa, kiivennyt vuoren huipulle, istunut hiipuvassa ilta-auringossa omassa rantanurkkauksessa apinalahden poukamassa juomassa siideriä ja nauttinut meren äänistä. Piilottanut silmäni muiden katseilta ja tuntenut olevani turvassa.

Olin huonolla tuulella kauppaan astuessa enkä antanut sen häiritä itseäni. Ystävällinen, liian pirteä ja hyvännäköinen, myyjätär lähestyi minua heti ja kysyi voiko auttaa. Murahdin takaisin jotain epämääräistä aurinkolaseista ja ei kiitos, mutta lähes samaan aikaan kerroin kuinka ahdistava koko tilanne oli, kun en löytänyt enää aurinkolasejani ja joutuisin etsimään uudet. Myyjätär pehmitti ääntään asteen ja kysyi minkälaisia aurinkolaseja etsin. Teki mieli polkea jalkaa ja sanoa, että vanhoja hyvännäköisiä eikä näitä tylsiä mitä kaupat olivat pullollaan. Myyjätär hymyili kuvailulleni ja kääntyi aurinkolasihyllyistä tummanruskean vetolaatikoston eteen ja veti ylimmän tason auki. Hän katseli muutamia, otti käteensä toiset ja teki päätöksen ja ojensi lasit minulle.

Meinasin murahtaa jotain, kun näin, että lasit olivat osittain vaaleanpunaiset. Jotain liian neitimäisistä, mutta olin murtunut ja hyväksynyt kohtaloni etten näkisi rakkaita lasejani enää ja laitoin uudet lasit päähän. Ne istuivat. Ne olivat jämäkät, mutta mukavat. Katsoin itseäni peilistä ja pidin niistä heti. Teki mieli hymyillä, mutta otin lasit pois ja ojensin ne takaisin ja mutisin niiden olevan ihan ok. Myyjätär kokeilutti vielä muutamia laseja, mutta pyysin saada hintapyynnön vaaleanpunaisista. Harkitsisin vielä.

Uusien optikkojen ja lasien jälkeen en siltikään löytänyt mitään mikä olisi ollut läheskään yhtä mukava kuin vaaleanpunaiset. Päädyin lopulta ostamaan ne. Muutama päivä ostosta löysin vanhat Killer Loop lasini eteisen pöydältä. Ne olivat olleet koko ajan piilossa silmieni edessä. Kiikutin ne heti hovioptikon luokse, joka käänteli niitä, irrotti linssit testatakseen niitä ja antoi arvion, että voi tehdä niihin samanlaiset linssit kuin mitkä vaaleanpunaisissa on. Tosin ruskeat. Sopii paljon paremmin, jos käyt melomassa, hovioptikko sanoi. Astuin liikeestä ulos jo toista kertaa tyytyväisenä.

Kotiseudulle Pohjois-Karjalaan

2009-03-05T13:02:00.001+02:00

Tupa tuoksui samalle kuin aina. Yllätyin. Hellassa paloi tuli ja ilmassa tuoksui tupakka ja samat vanhat hajut erilaisina vivahteina tuoksuivat palavan puun kanssa. Haistoin kahvin, se oli aina ollut kultamokkaa ja se oli laitettu punaiseen termoskannuun pöydälle. Termoskannu oli aina ollut samanalainen. Kun edellinen meni rikki, niin piti hankkia samanlainen tilalle. En usko, että niitä edes valmistetaan enää.

Tavarat olivat vaihtaneet paikkaa vuosien saatossa. Vasemmassa nurkassa oli ollut puinen iso penkki ja ukki oli aina istunut siellä. Aina kun tuli mummolaan mummi tuli vastaan jo pihalla, mutta ukki istui omassa nurkassaan ja murahteli.

Tämä oli se maailma, missä isäni oli elänyt koko lapsuutensa ja nuoruutensa. Missä miehen mitta määritettiin työn määrällä ja nykyisin myös auton koolla ja iällä. Miehen tehtävä oli hoitaa talo, puut, kalastus ja korjata auto ja muut tekniset laitteet. Naiset hoitivat istutukset, kodin, lapset, ruuanlaiton ja pitivät kahvin lämpimänä. Tunteita ei jaettu, mutta ne pystyi siirtämään työhön. Ensimmäiset tupakat poltettiin jo lapsena. Isäni aloitti 6-vuotiaana.

Minä olin kasvanut siellä kaikki lapsuuden kesät koulun loppumisesta koulun alkuun ja kaikki pidemmät lomat. Paluu kaupunkiin oli minulle yhtä ahdistavaa kuin monille oli maalle meneminen. Söin metsämansikoita kipoittain, savustettua kalaa, jäätelöä ja kävelin paljain jaloin kuukausia. Iho ruskettui auringossa ja kuivui tuntien uintireissuista.

Mummi makasi sängyssä pienen ja kuolevan näköisenä. Silmät olivat saaneet harmaan kalvon. Ympärillä haisi emäksinen puhdistusaine ja vanhojen ja kuolevien ihmisten haju. Lämpö teki hajusta vielä pahemman. Kaikki sairaalat haisevat yhtä pahalle. Katsoin mummia ja minun oli vaikea sanoa mitään. Kaikkea tekopirteys tuntui makaaberilta. Niin mummi kuin minäkin tiesimme, että tässä puhutaan korkeintaan muutamasta kuukaudesta.

Voiko koskaan leperrellä liikaa?

2009-03-03T20:42:00.003+02:00

Sijoita viskiin

2009-03-02T12:46:00.002+02:00

”Luulen, että 3-4 vuoden päästä meillä voi olla hyperinflaatio. Tämän vuoden kuluessa tulemme näkemään paljon korkeampia inflaatiolukuja kuin suurin osa ihmisistä uskoo” John Williams

Työttömyys, lama, korotettu eläkeikä, Lex-Nokia, hallitsematon maahanmuutto. Lehden lukeminen ei ole kovin mieltä ylentävää nykyään. Omaan elämään monikaan asia ei ole vielä heijastunut suuremmin. Joistain on jopa hyötyä. Euriborin laskiessa on mukava, kun rahaa jää asuntolainan jälkeen muuhunkin kuin pakollisiin laskuihin. Säästötileille saa kohtuullisen hyvää korkoa ja päätin aloittaa kuukausisäästämisen. Sain lisäintoa laskemalle eri eläkeäästämisvaihtoehtoja V:lle. Suurin osa eläkesäästötileistä osoittautui pankin tai vakuutusyhtiön tarjoamana täydeksi kusetukseksi.

Tuntuu, että ihmiset kärsivät enemmän. Työttömyyden lisääntyessä lienee varsin odotettavaa. Itse yritän aloittaa jatkokoulutuksen ensi syksynä. Hakulomake ilmaantui eteeni tänään ja pidän mahdollisuuksia päästä pääsykokeeseen suhteellisen todennäköisenä. Eri asia miten itse pääsykoe menee. Työllisyystilanne näyttää omalla alalla vakaalta.

On syyllinen olo.

Sitä ihmettelee joskus

2009-02-20T10:26:00.005+02:00

“Vad skulle hända om den fientliga inställningen fick råda och alla utlänningar plötsligt försvann? Till exempel busstrafiken i huvudstadsregionen och många av våra vårdinstitutioner skulle drabbas hart” Astrid Thors

"Oikein ei ole se, että ihmiset, jotka kokevat tai näkevät myös maahanmuuton kriittisiä seurauksia, vaiennetaan tai heidät lytätään automaattisesti syrjään ja leimataan rasisteiksi" Jyrki Katainen

Muutama kysymys politiikkaa seuraamattomalta ihmiseltä:

Miten Thors kuvittelee, että suomen kieltä taitamattomat saavat duunia?
Miten Thors kuvittelee, että luku- ja kirjoitustaidottomat saavat duunia?
Kuvitteleeko hän todella maahanmuuttajien saavan duunia oleskeluluvan odottelun aikana?
Maahanmuuttajillako tässä on juna- ja dösävuorot ajettu?
Mihin ne kaikki maahanmuutajat sijoitetaan, kun vastaanottokeskukset ovat jo täynnä?
Millä yhteiskunta maksaa maahanmuuttajien perheiden tuottamat kustannukset? Jos nyt ollaan sen verran rehellisiä, että tiettyjen maahanmuuttajien toiset puoliskot työllistyvät vielä huonommin kuin toinen puoli. Fakta nyt vaan on, että yhteiskunnan jäsenten tulee tuottaa rahaa, ei pelkästään kuluttaa sitä.
Jos Suomeen saapuu tänä vuonna n. 6000 turvapaikanhakijaa ja oleskeluluvan saavien perheet pääsevät automaattisesti myös Suomeen niin yksinkertaisella matematiikalla se tekee 20 000 ihmistä vuodessa. Joka vuosi! Eikö tämä ole ministerille yhtään hälyyttävää?
Eikö humanitääristä apua kannattaisi kehittää ko. maissa?
Onko Suomeen muutto todella ainoa keino miten hätää kärsivien ihmisten oloja voidaan parantaa? Kannattaisiko ottaa yhteyttä vaikka kehitysyhteistyöjärjestöihin ja keskustella
Maahanmuuttovirasto henkilökuntaa supistetaan tuottavuusohjelman nimissä. Miten Thors on suunnitellut, että turvapaikkahakemukset ja ruuhkautuminen nykyisestään estetään?
Tajuaako Thors millainen vastavoima hallitsemattomalle maahanmuuttajavirralle syntyy? Pakosti. Haluaako hän todella tänne saman tilanteen kuin esim. Ruotsissa?

Ajatteleeko Thors yksinkertaisesti mitään näistä??

Mennyt ja tuleva

2009-02-19T14:13:00.002+02:00

Halusin joskus pelastaa maailman. Kutsun aikaa edelleen kekseliäästi omaksi pelasta maailma –kaudeksi. Uskoin, että yksi ihminen voi tehdä paljon. Jaksaa tehdä paljon. Hankin kummilapsen, jonka koulunkäyntiä maksan edelleen. Vietin viikonloput koiratarhalla Virossa ruokkien, silittäen, ulkoiluttaen ja siivoten. Haju oli kuvottava ja olot hirveät. Mukaan tuli lastenkotiprojektit, joita tehtiin siinä sivussa. Joululahjoja, vaatteita, leluja kertyi tutuilta ja tuntemattomilta. Jakaannuimme satamassa useampaan autoon. Toiset lähtivät ajamaan kauppaan ostamaan eläintenruokaa lahjoitusvaroin ja toiset ajoivat lastenkodeille ja sitä kautta koirien luokse.

Oli talvi kun kävin siellä viimeisen kerran. Astuin sisään toimistotilaan, jossa oli lähes yhtä kylmä kuin ulkona. Haju oli kuvottava, mutta lämmön vuoksi kestettävämpi. Toimiston vasemmalla puolella oli ensimmäinen sisätila, mikä oli jaettu kapeisiin kanaverkkohäkkeihin. Sama paikka, missä tapasin Sagan ensimmäisen kerran. Koirien määrä oli lisääntynyt räjähdysmaisesti. Työntekijät ja auttajat eivät suostuneet lopettamaan terveitä koiria, koska uskoivat naivisti sen olevan väärin. Olihan se. Tilanne oli vain väärä kertakaikkiaan. Pennut olivat kivoja ja hauskoja, vuoden ikäisenä eivät enää niinkään. Tiineenä ne heitettiinkin kokonaan pihalle, ajettiin autolla päälle tai hakattiin. Jätettiin kuolemaan jonnekin.

Talvi oli ollut kylmä ja sisäpaikkoja rajoitetusti. Pentuja oli syntynyt ja jäätynyt kuoliaaksi ulos. Sisällä oleva pentue oli selvinnyt, mutta mistä saisi kaikille kodin? Keittiön amme sai aina vatsani kääntymään nurin. Olin varannut joka kerta eväät mukaan ja joka kerta ne jäivät syömättä. Tai itse en niitä syönyt. Syötin ne viimeisellä kerralla sisätarhan pentueelle. Pallomahat olivat täynnä matoja, joten annoin niille matolääkkeen samalla. Pesue sai muutenkin minulta enemmän huomiota.

On asioita joita ei vain unohda. Oli aika lähteä, jotta ehtisi takaisin Suomeen viimeisellä lautalla. Pentue painautui verkkoaitaa vasten ja alkoi itkeä. Koira voi ulista, ulvoa, vikistä. Se on jotain ihan muuta kuin se ääni jonka kuulin. Tuntui kuin sydän olisi revitty irti rinnasta. Lähdin kuitenkin.

Pieni lyhytjalkainen musta koira odotti kotiin pääsyä ulkopuolella. Nostin sen syliin. Isompia koiria vedettiin väkisin lähemmäs autoja. Uskoin, että ne olettivat kuolevansa, koska kukaan kuka lähti ei tullut enää takaisin. Koiratarha oli jonkinlainen koti, vaikka ei hyvä ollutkaan. Ulkona ei ollut mitään. Yleensä laivaan päästessä koirat rauhottuivat. Lyhytjalka ei pelännyt. Se tuntui ottavan kaiken rauhallisesti ja katseli ikkunasta vaihtuvia maisemia. Se otti sataman työntekijöiden vittuilunkin paremmin vastaan kuin minä.

Suomeen tullessa puhelin sille rauhallisesti, että mennään tarkastamaan ensin paperit ja setä tutkii sinut, joten ole purematta niin pääset kotiin. Jännitin kyllä, kun nostin sen tutkimuspöydälle ja kaksi haalareihin pukeutunutta miestä tulivat sen lähelle. Odotin samanlaista vittuilua, mutta vanhempi mies jutteli lyhytjalalle ystävällisesti ja taputteli sitä. Lyhytjalka otti kohteliaisuudet vastaan tyynesti ilman normaalia koiramaista käytöstä. Parkkipaikalla odotti pariskunta autonsa kanssa. Rapsutin lyhytjalkaa viimeisen kerran ja se hyppäsi autoon.

Jostain syystä tämä tuli eilen mieleen. Istuin tyhjässä neuvotteluhuoneessa odottamassa tuntemattomia ihmisiä ja mietin miten ihmeessä olin sinne joutunut. En tuntenut itseäni valmistautuneeksi ja tuntui hullulta ajatella, että minun pitäisi kohta pitää kokous. Pitäisi luoda jotain uutta mitä Suomessa ei vielä ole. Jotain, mikä voisi parantaa maailmaa. Kunhan sinne asti päästäisiin. Illan istuin tekemässä pohjaa sille.

2009-02-18T14:56:00.002+02:00

Omituista miten huolehtimisvaisto herää, kun pieni olento naukaisee kutsuvasti. Voisin viettää ikuisuuksia haistellen vauvakarvan tuoksua

Mielenkiintoista, että ihmiset haluavat syödä raskasta ruokaa talvella. Minulle se on enemmän salaattikausi. Kuumana kesäpäivänä voisin syödä ison hyvän pihvin

Matkakuume nostaa päätään ja kämmenpohjia alkaa nipistelemään. Uusia paikkoja, hajuja, makuja, ihmisiä, tsai-lattea, sukellusta..

20,5 vuotta. Pisin aika, jonka olen tuntenut ystävän ja pysynyt jatkuvassa kontaktissa hänen kanssaan. Se on aika pitkä aika.