Oletko koskaan katsonut jotain ruokaohjelmaa, vaikka Jamie Oliveria, ja aivan täpinöissäsi hokenut mielessä, että noniin! nyt pannaas kokaten! ja tajunnut samaan hengenvetoon, että kun tv-kokki on kokannut kymmenessä minuutissa kokonaisen gourmet-aterian niin itsellä jo sipulin leikkaaminen aiheuttaa sinappikaasuun verrattavia oireita ja makaat lattialla silmät sokeina ja koitat epätoivoisesti kammeta itsesi ylös tiskipöydälle, jotta ehtisit heittää ne pirun sipuliviipaleet pannulle ajoissa. Ai etkö? No tervetuloa keittökohelluksen ihmeelliseen maailmaan.
Itselläni on taipumus innostua erillaisista ohjeista naivilla tohinalla, mikä päättyy yleisimmin täyteen kaaokseen. Tarvitsen sanakirjan ruuanlaittotermeille, en omista ääretöntä arsenaalia mausteita, ja jos minun pitää valita teenkö ruokaa vai siemailenko siideriä niin painotus on jälkimmäisellä.
Ihailen ihmisiä joille ruuanlaitto on taidetta enemmän kuin työtä. Kuten arvata saattaa minä en kuulu heihin. Voin kuvitella heidät siemailemassa lasillisen punaviiniä kulinaristista nautintoa loihtimassa. Itse saan inspiraation, siemaisen pullollisen punaviiniä pahimpaan nälkään ja tilaan pizzan.
Joskus kuitenkin, ajatuksen hämärällä hetkellä, saan sen inspiraation ihan toteutusasteelle.
Eilen päätin sitten heittäytyä thairuuan ihmeelliseen maailmaan lähinnä siitä syystä, että makunystyrät ovat kaivanneet kookoksen ja curryn makuharmoniaa. Otin veljeltäni saaman ylisuuren leikkuulaudan ja lempiveitsen esille, tyrkkäsin punasipulin ja valkosipulia reilusti esille ja havahduin terapeuttisesta leikkuu-urakasta ja muistin alkaa kuoria perunoita siinä vaiheessa, kun vesi kiehui kattilassa. Välillä siemaisin Baileysiä ja jatkoin kokkailuyrityksiä Aerosmithin tahtiin.
Riisin sentään muistin huuhdella, joskin olen vakuuttunut siitä, että riisikeitin on pakko hankkia jossain vaiheessa. Kana paistui mukavasti pannulla ja tyrkkäsin silvotut sipulit joukkoon. Ohje sanoi, että punaista currytahnaa pitäisi olla ruokalusikallinen, mutta heitin joukkoon puoli purkkia. Kookosmaito perään ja loput mausteet ja vielä kun muistin lisätä perunakuutiot niin koko komeus näytti varsin houkuttelevalta.
Itselläni on taipumus innostua erillaisista ohjeista naivilla tohinalla, mikä päättyy yleisimmin täyteen kaaokseen. Tarvitsen sanakirjan ruuanlaittotermeille, en omista ääretöntä arsenaalia mausteita, ja jos minun pitää valita teenkö ruokaa vai siemailenko siideriä niin painotus on jälkimmäisellä.
Ihailen ihmisiä joille ruuanlaitto on taidetta enemmän kuin työtä. Kuten arvata saattaa minä en kuulu heihin. Voin kuvitella heidät siemailemassa lasillisen punaviiniä kulinaristista nautintoa loihtimassa. Itse saan inspiraation, siemaisen pullollisen punaviiniä pahimpaan nälkään ja tilaan pizzan.
Joskus kuitenkin, ajatuksen hämärällä hetkellä, saan sen inspiraation ihan toteutusasteelle.
Eilen päätin sitten heittäytyä thairuuan ihmeelliseen maailmaan lähinnä siitä syystä, että makunystyrät ovat kaivanneet kookoksen ja curryn makuharmoniaa. Otin veljeltäni saaman ylisuuren leikkuulaudan ja lempiveitsen esille, tyrkkäsin punasipulin ja valkosipulia reilusti esille ja havahduin terapeuttisesta leikkuu-urakasta ja muistin alkaa kuoria perunoita siinä vaiheessa, kun vesi kiehui kattilassa. Välillä siemaisin Baileysiä ja jatkoin kokkailuyrityksiä Aerosmithin tahtiin.
Riisin sentään muistin huuhdella, joskin olen vakuuttunut siitä, että riisikeitin on pakko hankkia jossain vaiheessa. Kana paistui mukavasti pannulla ja tyrkkäsin silvotut sipulit joukkoon. Ohje sanoi, että punaista currytahnaa pitäisi olla ruokalusikallinen, mutta heitin joukkoon puoli purkkia. Kookosmaito perään ja loput mausteet ja vielä kun muistin lisätä perunakuutiot niin koko komeus näytti varsin houkuttelevalta.
