Olin ajatellut kirjoittaa Elmerin vauvamaisesta rääkäisystä, kun se tuli hakemaan tukea ja turvaa hädissään. Roska-auton moottorin ääni jylisi roskakatoksen luona ja Elmerin häntä värisi jännityksestä. Ei ole mitään hätää kulta, se on vaan roska-auto, se ei tee sinulle yhtikäs mitään, mene vain leikkimään, lepertelin sille ja se nosti häntäänsä terhakkaasti ylös ja lähti määrätietoisena makuuhuoneen avointa ikkunaa kohden, kunnes moottori jyrähti uudelleen ja Elmeri pakeni vessaan.
Tuijotin tyhjää ruutua ja halusin kirjoittaa. En vain osannut koota ajatuksia ja kertoa. Opin Japanissa, että pahinta mitä voi tehdä on menettää itsehillintä. Se ei ole koskaan noussut japanilaiselle tasolle, mutta verrattuna siihen, mitä näen ympärilläni, niin sanoisin, että jotain olen oppinut.
Minun oli taas paha olla. En pysty olemaan paikoillani kovinkaan monta minuuttia vaan keskityn tekemiseen. Leffassa käynti oli huono ajatus, koska se ei pystynyt sitomaan minua tarpeeksi. Hämmästyin miten nopeasti keho mukautuu vanhaan olotilaan ja lopettaa esim. ruuan pyytämisen. Lähinnä vain positiivista.
Anteeksi, meillä taisi olla tapaaminen tässä? pehmeä ääni sanoi olkapääni yli ja nostin katseeni intensiivisen sinisiin silmiin. Hyvä, hän vastasi yhtä pehmeällä äänellä myöntyvään vastaukseeni ja lähti kulkemaan edeltä jälleen uutta asuntoa kohden. Tällä kertaa olin optimistinen kodin löytymisen suhteen.
Miten sinä olet nukkumassa vielä tähän aikaan? sihteerin pirteä ääni herätti minut aamulla, kun olin saanut äännähdettyä jotain luuriin. Ai, minä luulin, että se oli A.! sihteeri jatkoi ja nauroi päälle ja en tiennyt olisiko minun pitänyt hölmistyä enemmän siitä, että hän luuli, että A. vastaa minun puhelimestani vai .. no, olin ylipäätään niin hölmistynyt etten osannut sanoa mitään enkä muodostaa koherenttia ajatusmallia. Niin minun piti soittaa A:lle, mutta soitinkin sinulle, no jatka nukkumista, sihteeri jatkoi pirteästi ja laskin kännykän lattialle.
Ajatukseni olivat pyörineet ympyrää niin monta kertaa, että ne eivät voisi olla enemmän sekaisin paitsi jos menisin Linnanmäelle. Pohdin ajatusta hetken, mutta ilma ei näyttänyt lupaavalta. Tuijotin tyhjää ruutua ja mietin edelleen Elmeristä kirjoittamista. Minun teki mieli tehdä jotain.
Posti kolahti postiluukusta ja Elmeri oli valppaana puolustamaan kotiaan tosin se silmäili suuntaani huolestuneena. Se piristyi kummasti ja nosti häntänsä koko komeudessaan terhakkaasti ylös, kun tulin sen apuun ja avasin välioven. Väijytys osoittautui lehdeksi ja kirjeeksi.
My deares Kriisi,
Firstly I want to Thank you for your long letter. I think now you were forgot last things and be happy with the new things.
In my openione life is challengeble game. We have to faced and win it. Sometimes it has happened to failed our lifes and wins. But we have to retry. I think you were maneged it well.
Se oli niin väärin kirjoitettu ja niin lohduttava. Se oli myöskin niin odottamaton lohdutuksen lähde. Se tuntui siltä kuin lämmin käsi olisi laitettu olkapäälle ja kehoon olisi laskeutunut rauha. Katseeni tuijotti riippakoivun tuulessa heiluvia oksia kyynelten valuessa kasvoja pitkin ja ensimmäistä kertaa moneen päivään minulla ei ollut paha olla eikä kiire tekemään mitään. Yes, I think I’ll manage.
Tuijotin tyhjää ruutua ja halusin kirjoittaa. En vain osannut koota ajatuksia ja kertoa. Opin Japanissa, että pahinta mitä voi tehdä on menettää itsehillintä. Se ei ole koskaan noussut japanilaiselle tasolle, mutta verrattuna siihen, mitä näen ympärilläni, niin sanoisin, että jotain olen oppinut.
Minun oli taas paha olla. En pysty olemaan paikoillani kovinkaan monta minuuttia vaan keskityn tekemiseen. Leffassa käynti oli huono ajatus, koska se ei pystynyt sitomaan minua tarpeeksi. Hämmästyin miten nopeasti keho mukautuu vanhaan olotilaan ja lopettaa esim. ruuan pyytämisen. Lähinnä vain positiivista.
Anteeksi, meillä taisi olla tapaaminen tässä? pehmeä ääni sanoi olkapääni yli ja nostin katseeni intensiivisen sinisiin silmiin. Hyvä, hän vastasi yhtä pehmeällä äänellä myöntyvään vastaukseeni ja lähti kulkemaan edeltä jälleen uutta asuntoa kohden. Tällä kertaa olin optimistinen kodin löytymisen suhteen.
Miten sinä olet nukkumassa vielä tähän aikaan? sihteerin pirteä ääni herätti minut aamulla, kun olin saanut äännähdettyä jotain luuriin. Ai, minä luulin, että se oli A.! sihteeri jatkoi ja nauroi päälle ja en tiennyt olisiko minun pitänyt hölmistyä enemmän siitä, että hän luuli, että A. vastaa minun puhelimestani vai .. no, olin ylipäätään niin hölmistynyt etten osannut sanoa mitään enkä muodostaa koherenttia ajatusmallia. Niin minun piti soittaa A:lle, mutta soitinkin sinulle, no jatka nukkumista, sihteeri jatkoi pirteästi ja laskin kännykän lattialle.
Ajatukseni olivat pyörineet ympyrää niin monta kertaa, että ne eivät voisi olla enemmän sekaisin paitsi jos menisin Linnanmäelle. Pohdin ajatusta hetken, mutta ilma ei näyttänyt lupaavalta. Tuijotin tyhjää ruutua ja mietin edelleen Elmeristä kirjoittamista. Minun teki mieli tehdä jotain.
Posti kolahti postiluukusta ja Elmeri oli valppaana puolustamaan kotiaan tosin se silmäili suuntaani huolestuneena. Se piristyi kummasti ja nosti häntänsä koko komeudessaan terhakkaasti ylös, kun tulin sen apuun ja avasin välioven. Väijytys osoittautui lehdeksi ja kirjeeksi.
My deares Kriisi,
Firstly I want to Thank you for your long letter. I think now you were forgot last things and be happy with the new things.
In my openione life is challengeble game. We have to faced and win it. Sometimes it has happened to failed our lifes and wins. But we have to retry. I think you were maneged it well.
Se oli niin väärin kirjoitettu ja niin lohduttava. Se oli myöskin niin odottamaton lohdutuksen lähde. Se tuntui siltä kuin lämmin käsi olisi laitettu olkapäälle ja kehoon olisi laskeutunut rauha. Katseeni tuijotti riippakoivun tuulessa heiluvia oksia kyynelten valuessa kasvoja pitkin ja ensimmäistä kertaa moneen päivään minulla ei ollut paha olla eikä kiire tekemään mitään. Yes, I think I’ll manage.
Katsoin ruutua eikä se ollut enää tyhjä.
