Moi, minä olen A. Tartuin ojennettuun käteen ja tajusin tavanneeni kundin aikaisemmin liikkeessä. Hän ei täyttänyt stereotypiaa tyypillisestä sukellusopettajasta. Saman ikäinen kuin minä ja kiltin näköinen. Mennään alakertaan, me olemme kahdestaan, A. sanoi ja lähdin seuraamaan häntä luokkaan.
Minua jännitti. Yksityisopetus oli luksusta, mutta samalla minua vaivasi se, että minun piti olla sosiaalinen koko ajan. Tulemme käymään läpi myös sen, että ilma kulkee puvun sisällä jalkoihin ja alat menemään pintaa kohden hallitsemattomasti A. hymyili ja minua kouraisi vatsasta.
Veden ja neopreenin tuoksu tuntui rauhoittavalta ja hyvältä. Katselin toista ryhmää, joka harjoitteli peruskurssia. Toiset kurssilaiset tuijottivat minua ja opettajaani kiinnostuneesti, kun aloin laittamaan kuivapukua valmiiksi. Eikö olekin vetreä olo? vanhempi mies kysyi ja hymyili ystävällisesti. Mutisin tunteen olevan lähinnä pakokauhua muistuttava, mutta yritin hymyillä. Olin juuri saanut kuivapuvun kokonaan päälleni ja kyyristynyt puristamaan itseni kasaan ja samalla poistamaan kaiken mahdollisen ilman puvun sisältä. Tunsin itseni vakuumipakatuksi kuivalihaksi.
En meinannut päästä pohjaan. A. lisäsi painoja minulle 12 kilon verran (märkäpuvulla sukelsin viimeksi 2:lla kilolla) ja sain itseni painumaan pohjaan. Puku liimautui kehoa vasten ja tuntui painavalta. A. näytti isommalta veden alla ja omistautui opettajaan rooliin. Sain ohjeita erilaisiin tehtäviin, joita minun tuli suorittaa; kokeilla puvun tyhjennystä, kääntymistä, uimista, paineen tasausta, jalat ylöspäin ja tilanteen hallintaa.
Tunsin itseni kömpelöksi ja tasapainoa oli mahdoton saada. Inhosin tasapainotusliivin käyttöä, koska en ole käyttänyt sitä ”normaaleilla” sukelluksilla vuosiin. Tunsin lähinnä helpotusta, kun pää kosketti veden pintaa ja hengitin ilmaa ilman regulaattoria. Sehän meni todella hyvin, A. kommentoi ja hymyili, ja olin kuulevinani pientä yllätystä äänessä. Avauduin tuntevani oloni todella vaikeaksi puvussa ja että en pitänyt tunteesta, kun en hallitse kehoani veden alla.
Seuraava sukellus meni paremmin. Torpedoa muistuttava leikkikalu liiteli veden halki nenäni eteen ja otin sen yllättyneenä kiinni. A. halusi leikkiä ja tajusin hänen testaavan miten reagoin yhden ylimääräisen ärsykkeen kanssa. Sukellus meni todella hyvin. Sain asentoani korjattua, sain nostetta hallintaan ja nautin olostani.
Kolmannen sukelluksen päätin sukeltaa ilman huppua. Tajusin vasta sitten miten paljon olin kaivannut veden tunnetta ja tunsin oloni kotoisaksi ilman kiristävää huppua. Pelasimme torpedoleikkiä koko sukelluksen ajan ja tunsin oloni vedenalaiseksi baseballpelaajaksi.
Se meni kaiken kaikkiaan todella hyvin A. kertasi tilannetta kahvilla. Avovesisukelluksen voimme tehdä ihan milloin haluat, A. jatkoi. Sovin tekeväni sen kesäkuun puolessa välissä, kun minulla on enemmän aikaa. Hyvä, mennään katsomaan, vaikka jotain hylkyä A. hymyili. Minua alkoi taas jännittämään.
