torstai 14. huhtikuuta 2011

Aloittamista vaille valmis

Olen valmis. Olen lukenut kirjoja, koonnut tietoa, kopioinut artikkeleita, etsinyt lähteitä. Voisin aloittaa vaikka heti. Kirjoittaa kappale kappaleelta, pureutua aineistoon, hämmästyttää lukijat uusilla teorioilla. Todellisuudessa valkoinen ruutu tuijottaa minua takaisin ja mitään tekstiä ei synny.

Olen valmis. Viime perjantaina lähdin luennolta viimeisen kerran. Eilen tein viimeisen harjoitustyön ja palautin sen. Maanantaina istuin pomoni ja ohjaajan kanssa alas kirjoittamaan sopimuksen lopputyöstä. Molemmat hymyilivät, minulla on vapaat kädet. Voisin aloittaa vaikka heti.

Olen todella väsynyt. Haluaisin mennä nukkumaan kuukaudeksi ja herätä, kun leskenlehdet ovat tulleet esiin ja ruoho herännyt eloon. En jaksa iloita tai ymmärtää, että minulla on vapaapäiviä nyt enemmän viikossa kuin varattuja. Voisin keksiä uutta tekemistä, olla tehokas, oppia lisää. Taidan silti vaalia vapaa-aikaa nyt enemmän.