Työmaailmani on pysynyt kutakuinkin ennallaan. A. tuijotti
kasvavaa vatsaani silmät viiruina ja totesi, että ei muista lähettäneensä
kokouskutsua sille. Omat mielipiteet vatsalleni onkin selvästi tullut. Silloin
kun pitäisi liikkua, kuten vaikka ultrassa jotta kätilötäti ei pompottele
seuraavaa puolta tuntia vatsaani edestakaisin, vatsani pysyy sisältöineen
hipihiljaa, ja kun taas minun pitäisi keskittyä, kuten vaikka työhön
liittyvässä kokouksessa, niin vatsassa möyrii kokonainen futisjoukkue
maaleinaan maksa ja virtsarakko.
U. ei ole puhunut minulle sen jälkeen, kun kävi
poissaollessani sotkemassa työhuoneeni ja repimässä kasvini. Siis yli kuukausi
sitten. Raskaushormoneissani, koska muutenhan olisin ottanut tämän ihan
rennosti, pyysin jättämään työhuoneeni rauhaan ja siivoamaan jälkensä. Mielenosoituksellisesti
roskia ei kuitenkaan siivottu kuin vasta keskiviikkona pelästyneen siivoojan
toimesta. Muut kyllä jaksoivat kommentoida roskia, mutta eivät työhuoneessani
mielipuolisesti riehuvaa ihmistä. Insinöörilogiikka on välillä niin
häikäisevää.
P. uskoutui minulle ja kertoi olevansa myös raskaana. Jäisi
muutama kuukausi minun jälkeeni äitiyslomalle. Yrittäjinä kaikki kolme
esimiestäni ovat varmaan innoissaan. Onneksi U. on tehnyt sen äänekkäästi myös
heidän puolestaan kommentoimalla sitä, miten väärin on kun naiset aina jäävät
kotiin hoitamaan lapsia. Tosin ennen riehumispäivää sain lähes päivittäin
kuulla neuvoja siitä, mitä minun pitäisi V:lle kertoa ja neuvoa elämänmuutoksesta.
Olen tullut asiassa asiantuntijaksi heti, kun annoin painaa itseäni paljaalla. Tosin
olen jo kuullut muutenkin, että elämäni loppuu lapseen syntymään. Kaikki
harrastukset tulee lopettaa, minun tulee alkaa harrastaa kestovaippoja (koska
tähän mennessä olenkin harrastanut vain vessapaperia) ja ensimmäiset kolme
vuotta tulevat olemaan helvetti maan päällä, jossa ei ehdi nukkua, tukkaansa
pestä saati harrastaa seksiä. Ilmankos keski-ikäiset pariskunnat ovat niin
äkäisiä. Täytyy muistaa varata aika kampaajalle ja leikata tukka lyhyeksi.
Kannattaako sun enää liikkua noin paljon? Kysyi täti
salilta, jonka elopaino lähentelee sataa kiloa. Ei tietenkään, minusta on ihana
lihoa 20 kiloa, leventää persettä ja tulla oikeaksi naiseksi. Voisin vielä
jättää liikunnan väliin ja keskittyä hillomunkkien syömiseen. 40 viikossa ehtii
kumminkin ottaa sellaisen 40 kilon varaslähdön aika helposti. Kyllähän minun pitää
itseäni hemmotella, kun tosiaan itseäni vartenhan minä tässä raskaana olen.
Kyllä vauvakin sitten ymmärtää sepelvaltiotaudissaan ja diabeteksen kourissa,
miten rankkaa mamilla oli raskaana. Ai
niin tosiaan, olen raskaana. Mä en vaan ajattele nyt selvästi.
