torstai 10. huhtikuuta 2008

25.2.2008

Näen taas omituisia unia. Minua häiritsee edelleen noin viikon takainen uni, josta muistan vain lopun; olin heräämässä ja mitä lähemmäs tietoisuutta tulin sitä kauemmaksi unesta minut vedettiin, kunnes lopulta viimeinen asia, minkä näin ennen kuin avasin silmät oli iso, raskas puinen ovi, mikä sulkeutui. Jos minun pitäisi kuvailla koko unta, niin se olisi vain väri – musta. Tiedän, että unessa oli jotain ahdistavaa, mutta en muista siitä yhtikäs mitään muuta kuin sen oven. Vähän kuin oma privaattishow omien ajatusten mustimmille puolille.

Tyypillinen kevätangsti siis. Ärähdin jo talitinteille tänään korvia särkevästä piipityksestä. Ilmeisesti kirkkaan valon ja valoisan ajan pitemisen pitäisi olla jollain tavalla piristävää ja innoittavaa. Minulle se on mollivoittoista ja vedotonta aikaa, jolloin tekisi mieli järjestää koko asunto uuteen uskoon ja siivota jokainen nurkka. Johtuu kai siitä, että kaikki näyttää niin sekavalta kirkkaassa valossa. Ruoho ja luonto yleensä näyttää nahistuneelta ja nuutuneelta ja jokapuolella haisee vain ummehtunut puoliksi maatunut kasviaines.

Tuskin maltan odottaa, että ruoho alkaisi taas kasvaa ja ilma tuoksuisi keväälle. Sen jälkeen sitä me-henkisyyden määrää minussa ei pidättele mikään. Innoittavaa oli kuitenkin, kun löysin uuden jatko-osan orastavaan pelihimoon.