Pakkaslumi narskui kenkien alla ja pienet jääkiteet ilmassa heijastuivat silmälasien linssin kautta jänninä valojuovina. Iho oli samantien kananlihalla pakkasilmasta, niskalihakset vetäytyivät ylöspäin ja pidin kädet visusti taskussa.
Pitkästä aikaa, ja siis tässä puhutaan kuukausien jaksosta, minä vain henkisesti lepäsin. Olen tehnyt pitkää työrupeamaa, mikä tulee jatkumaan joululle asti ja eteenkin päin, tentti teoriakokeineen, haastatteluineen ja ryhmätöineen on ohi ja minut on hyväksytty. Psyykkisesti alan olemaan jo melkein voiton puolella ja kyseisenä päivänä kun istuin autossa niin minä vain olin. Se oli jotenkin niin sanoinkuvaamattoman rentouttavaa.
Ehkä se oli sitä, että olen pitkästä aikaa tyytyväinen olotilaani. Ei niin, että kaikki olisi hyvin, mutta pitkästä aikaa kaikki oli tarpeeksi hyvin. Niin ettei tarvitse ahdistua pelkästä ajatuksesta, että elää omaa elämäänsä.
