Anteeksi neiti, voisitteko kertoa milloin seuraava bussi tulee? Katsoin sivulleni ja haistoin yleisellä määrityksellä spurguksi luokitellu miehen, jonka vasen silmä oli tulenpunainen ja tummuneen mustelman ympäröimä.
Anteeksi neiti. Tuijotin maata enkä halunnut nostaa katsetta, halusin lähinnä painua maan alle ja kadota olemasta. Nostin itkeneitä silmiäni hiukan, jotta näin minua puhuttelevan ihmisen ja edessäni seisoi spurgua muistuttava mies, joka tuijotti minua silmät merkkillisen huolestuneena. Voisitteko kertoa monen aikaan bussi kulkee, hän jatkoi ja mutisin vastaukseni hiljaisella äänellä kuulematta vastausta juuri itsekään ja laskin katseeni takaisin rauhalliseen tummaan asfalttiin.
Sittenhän meillä ei ole paljon aikaa mies jatkoi jutustelua, ei tule kylmäkään kun sinä olet tässä lämmittämässä. Nostin toista suunpieltä hymyilyn merkiksi ja kerroin kärsiväni aina kylmyydestä. Teillä pitäisi olla mies lämmittämässä hän jatkoi teitittelyä. Kuka sanoi, että minulla ei ole vastasin, mikä sai hänet kertomaan vaimostaan ja esittelemään käsivarren tatuointiaan naisesta, jonka ääriviivat olivat hämärtyneet vuosien saatossa.
Eikö täällä olekin kylmä? mies jatkoi ylipirteästi ja en tainnut edes vastata. Tottakai ulkona oli kylmä, olin tärissyt kylmästä jo melkein tunnin, sisältä ja ulkoa. En muista miten mies sai huomioni kiinnittymään häneen takaisin, mutta seuraavaksi löysin itseni seisomasta hänen kanssaan metroaseman sisältä ja mies näytti huojentuneemmalta ja selitti miten paljon lämpimämpää sisällä oli. Yritin kai hymyillä, mutta en saanut suuta liikkumaan. Mies höpötti kaikkea omtiuista, kertoi iltasatua itselleen varmaankin ja sai minut kysymään minne hänen hampaansa ova kadonneet. Tappelussa ilmeisesti. Mitä sinä olet kadottanut? mies kysyi.
Mies katsoi minua silmiin ja oli selvästi mielissään puhekumppanista. You can speak English, right? Mies jatkoi yhtäkkiä ja vastasin osaavani. You know sahara? Yes, but you’re not meaning the sahara? No sahara is here, it’s a great place, excellent place, ja miehen suu kääntyi sarkastiseen hymyyn. Te tuoksutte niin hyvältä, minä en, mies jatkoi ja haisteli itseään. Haju tulee sieltä eikä siellä voi nukkua. Suoja yöksi ainakin, ehdotin.
Sain nostettua katsetta ehkä muutaman asteen, kunnes kyyneeleet täyttivät taas silmät ja valuivat paksuina pisaroina takille ja tippuivat maahan. Lämmin käsi kosketti olkapäätä ja taputti lohduttavasti. Silmät näyttivät hätääntyneeltä ja huolehtivalla äänellä puhuttu rauhoituspuhe meni ohi korvien. Kuulin äänen, mutta en puhetta. Kyllä se paremmaksi muuttuu hän sanoi ja jäi lopulta dösästä.
Mies näytti ahdistuneelta, mutta tyytyi kohtaloonsa ainakin sen illan osalta. Mies osoitti dösän ikkunasta ulos ja näytti saharan; tuonne me kaikki menemme yöksi. Hän nousi jäykästi ylös, kiitti kuskia, vinkkasi minulle silmää, ja toivotin hänelle hyvää jatkoa.
Aika velikultia.
Anteeksi neiti. Tuijotin maata enkä halunnut nostaa katsetta, halusin lähinnä painua maan alle ja kadota olemasta. Nostin itkeneitä silmiäni hiukan, jotta näin minua puhuttelevan ihmisen ja edessäni seisoi spurgua muistuttava mies, joka tuijotti minua silmät merkkillisen huolestuneena. Voisitteko kertoa monen aikaan bussi kulkee, hän jatkoi ja mutisin vastaukseni hiljaisella äänellä kuulematta vastausta juuri itsekään ja laskin katseeni takaisin rauhalliseen tummaan asfalttiin.
Sittenhän meillä ei ole paljon aikaa mies jatkoi jutustelua, ei tule kylmäkään kun sinä olet tässä lämmittämässä. Nostin toista suunpieltä hymyilyn merkiksi ja kerroin kärsiväni aina kylmyydestä. Teillä pitäisi olla mies lämmittämässä hän jatkoi teitittelyä. Kuka sanoi, että minulla ei ole vastasin, mikä sai hänet kertomaan vaimostaan ja esittelemään käsivarren tatuointiaan naisesta, jonka ääriviivat olivat hämärtyneet vuosien saatossa.
Eikö täällä olekin kylmä? mies jatkoi ylipirteästi ja en tainnut edes vastata. Tottakai ulkona oli kylmä, olin tärissyt kylmästä jo melkein tunnin, sisältä ja ulkoa. En muista miten mies sai huomioni kiinnittymään häneen takaisin, mutta seuraavaksi löysin itseni seisomasta hänen kanssaan metroaseman sisältä ja mies näytti huojentuneemmalta ja selitti miten paljon lämpimämpää sisällä oli. Yritin kai hymyillä, mutta en saanut suuta liikkumaan. Mies höpötti kaikkea omtiuista, kertoi iltasatua itselleen varmaankin ja sai minut kysymään minne hänen hampaansa ova kadonneet. Tappelussa ilmeisesti. Mitä sinä olet kadottanut? mies kysyi.
Mies katsoi minua silmiin ja oli selvästi mielissään puhekumppanista. You can speak English, right? Mies jatkoi yhtäkkiä ja vastasin osaavani. You know sahara? Yes, but you’re not meaning the sahara? No sahara is here, it’s a great place, excellent place, ja miehen suu kääntyi sarkastiseen hymyyn. Te tuoksutte niin hyvältä, minä en, mies jatkoi ja haisteli itseään. Haju tulee sieltä eikä siellä voi nukkua. Suoja yöksi ainakin, ehdotin.
Sain nostettua katsetta ehkä muutaman asteen, kunnes kyyneeleet täyttivät taas silmät ja valuivat paksuina pisaroina takille ja tippuivat maahan. Lämmin käsi kosketti olkapäätä ja taputti lohduttavasti. Silmät näyttivät hätääntyneeltä ja huolehtivalla äänellä puhuttu rauhoituspuhe meni ohi korvien. Kuulin äänen, mutta en puhetta. Kyllä se paremmaksi muuttuu hän sanoi ja jäi lopulta dösästä.
Mies näytti ahdistuneelta, mutta tyytyi kohtaloonsa ainakin sen illan osalta. Mies osoitti dösän ikkunasta ulos ja näytti saharan; tuonne me kaikki menemme yöksi. Hän nousi jäykästi ylös, kiitti kuskia, vinkkasi minulle silmää, ja toivotin hänelle hyvää jatkoa.
Aika velikultia.
