Kummipoikani J. täytti täydet kuusi vuotta. Iän voin mitata jo kahden käden sormilla. Odotettavalla innokkuudella J. oli päättänyt soittaa minulle jo edellisenä iltana kymmenen jälkeen ja seuraavana aamuna ennen kahdeksaa ja tiedustella olenko saapumassa syntymäpäiväkutsuille. Onneksi broidi oli estänyt tiedusteluyritykset. Olisin ollut ihan koomassa aamuherätyksestä vapaapäivänä. Ukkinsa J. oli kyllä saanut kiinni ja tiedustellut mahdollisia lahjoja jo etukäteen. Käsi olikin valmiiksi ojossa, kun saavuimme kutsuille.
J. esitteli ja kertoi muista saamista lahjoistaan ja ehdotti lopulta, että leikkisimme sotaa. Kahden luurankotaistelijan ja troijalaisen puolustusseinän avustuksella hävisin Star wars -alukselle ja singolle samantien. Päädyimme ampumaan toisiamme laseraseilla broidin viihdyttäessä muita aikuisia.
Lopulta kävimme keskustelua piirrettyjen ikärajoista ja J. epäili josko Pokemon elokuva Jirachi olisi minulle liian jännittävä. Ylipäätään ei ollut varmaa saisinko katsoa sitä, koska ikäraja oli 7. Päädyin siis lainaamaan vain Rottatuillen, minkä ikäraja oli 5. Oli se aika jännä.