torstai 10. huhtikuuta 2008

En gång i en framtid ska jag glömma 8.4.2008

Ilma oli harmaanpilvinen ja dösä jätti minut ison lammikon kohdalle, josta jouduin taiteilemaan sivuun, jos halusin säilyä duunimatkasta kuivilla sukilla. Tuijotin lammikon pintaa, johon muodostui pieniä renkaita vesipisaroista, ja piilouduin hupun alle. Ehkä tuota asiaa kannattaisi käsitellä? Kuulin V:n pehmeän äänen vieläkin korvissa. En ollut halunnut analysoida eilistä itkukohtausta sen enempää. Sain sen pidettyä hyvin aisoissa matkan kotiin ja kotiin päästyä V. näki vain itkuiset jäljet. Kerroin toki syyn. Siinä oli minulle jo tarpeeksi syväanalyysiä. Niin kauan, kun tunteet eivät toimi kuin kone, tulen olemaan ongelmissa nykyisten teknisten toimintametodieni kanssa.

Huomenta, god morgon, toivotin toimiston käytävää kävellessäni. Sihteeri oli innostunut piilottamaan juurtuvia kasveja huoneeseeni lisää ja totesi syyn olevan yksinkertaisesti vain, koska huoneeni näytti muutenkin jo viidakolta. Kieltämättä Kohtalonköynnös oli päässyt innostumaan parista aurinkoisesta päivästä ja äidiltäni saama mystinen vahakasvi oli lähempänä puoltametriä korkea kuin viiden sentin pistokasta jollaisena olin sen tuonut.

Duunipäivät olivat menneet mukavan verkkaisesti viime aikoina. Englantini on saanut brittikorostusta pitkien puheluiden kautta ja hymähdin joka kerta, kun tajusin toivottaneeni cheers puhelun loppuun. Ylimääräistä huvia sain japanilaisten jatkuvasta R- ja L-kirjaimen sekoittamisesta. Laaja jakelulista voi tietenkin ihmetellä, miten se heillä kuuluu, kun hallituksen jäsenistöllä on erection (=election) problems.