Haluan oman asunnon. Entisen parisuhteen pohjalta on kestänyt ikuisuudelta tuntuvan ajan saada narunpäät takaisin omiin käsiin. Se jo itsessään tuntuu ruhtinaalliselta, kun elämään on asettunut rauha. V. on toki ollut suuri osa sen rakentamisessa. Viime viikolla tilasin sitten ajan pankkiin pankkineuvojalle. Chai latten kanssa kävelin huoneeseen sisään ja seuraavan parin tunnin ajan kävin neuvojan kanssa läpi yleisen rahatilanteen, ajatukseni asuntolainan suuruudesta, asunnon sijainnista jne. Omaksi ilokseni huomasin, että budjettisuunnitelmani heittivät neuvojan laskelmista tasan kymmenellä eurolla. Olisi ollut ahdistavaa huomata, että on laskenut kaiken alakanttiin eikä oma koti siinnä edes mahdollisuutena tulevaisuudessa.
Nyt olen sitten katsellut varovaisen haaveellisesti asuntoja lupaavilta alueilta. Haluaisin vihreää ja merta. Rauhallisuutta, vakautta ja tilaa. Kissat ja yrttini tarvitsevat ehdottomasti lasitetun parvekkeen. Lainan huomioonottaen joudun jokatapauksessa tekemään kompromissin jollain tasolla. Monet asunnot näyttävät varsin lupaavilta, mutta pelkään huonointa.
Kylpyhuoneremonttikaan ei sinänsä hirvitä, vaikka rahallisesti se vastikkeessa tulisikin kirpaisemaan. Saisi ainakin kylpyhuoneen kerralla kuntoon ja oman näköiseksi. Kaikissa katsomissani asunnoissa kylpyhuone on korkeintaan semi-ok. Keittiö on toinen ahdistuksen aihe. Harvassa asunnossa keittiökalusteet ovat sellaisia, että niitä jaksaisi katsella pitkään. Elän kuitenkin optimismissa, että kun olen katsellut nykyisiä valkoisia kaappejakin vuoden ilman suurempaa ahdistusta niin kunhan kaapit ovat suhteellisen ok, niin kestän vuoden pari, kunhan edes kylpyhuone olisi kunnossa. Pikkuhiljaa sitten.
Viime aikoina olen miettinyt monta kertaa olenko kulutusyhteiskunnan tuotos. Materialisti olen aina tajunnut olevani. Ristiriitaisesti tosin. Jos vietän kotona paljon aikaa, pidän myös sen muokkaamisesta itseni näköiseksi. Ulkomaankomennukseni aikana en taas välittänyt asunnostani juuri nimeksi. Liikuin vapaa-ajalla mahdollisimman paljon, kunhan ei tarvinnut olla asunnossa. Sama tapahtui silloin, kun muutin nykyiseen asuntoon. Nukuin monta viikkoa kahdesta sohvasta kyhätyllä sängyllä ja maallinen omaisuus, kirjoja lähinnä, makasi lattialla ja kaapistojen päällä. Broidi vaimoineen kävi aina välillä tuomassa minulle ruokaa ja antoi ymmärtää, että kaikki ei ole kohdallaan.
Nyt näkyvissä olisi kolme mahdollista kohdetta, joista olisin kiinnostunut: kaksi kaksiota ja kolmio. Kaikilla omat hyvät ja huonot puolensa. Olen kartoittanut sivistystä putkiremonttien, PTS:ien, kuntokartoitusten ja muiden omistusasunnon murheiden maailmaan ja loppua ei näy. Olen kuitenkin vielä naivissa luulossa, että asia järjestyy samalla tavalla kuin kaikki muukin – ajan kanssa ja intuitiolla.
Nyt olen sitten katsellut varovaisen haaveellisesti asuntoja lupaavilta alueilta. Haluaisin vihreää ja merta. Rauhallisuutta, vakautta ja tilaa. Kissat ja yrttini tarvitsevat ehdottomasti lasitetun parvekkeen. Lainan huomioonottaen joudun jokatapauksessa tekemään kompromissin jollain tasolla. Monet asunnot näyttävät varsin lupaavilta, mutta pelkään huonointa.
Kylpyhuoneremonttikaan ei sinänsä hirvitä, vaikka rahallisesti se vastikkeessa tulisikin kirpaisemaan. Saisi ainakin kylpyhuoneen kerralla kuntoon ja oman näköiseksi. Kaikissa katsomissani asunnoissa kylpyhuone on korkeintaan semi-ok. Keittiö on toinen ahdistuksen aihe. Harvassa asunnossa keittiökalusteet ovat sellaisia, että niitä jaksaisi katsella pitkään. Elän kuitenkin optimismissa, että kun olen katsellut nykyisiä valkoisia kaappejakin vuoden ilman suurempaa ahdistusta niin kunhan kaapit ovat suhteellisen ok, niin kestän vuoden pari, kunhan edes kylpyhuone olisi kunnossa. Pikkuhiljaa sitten.
Viime aikoina olen miettinyt monta kertaa olenko kulutusyhteiskunnan tuotos. Materialisti olen aina tajunnut olevani. Ristiriitaisesti tosin. Jos vietän kotona paljon aikaa, pidän myös sen muokkaamisesta itseni näköiseksi. Ulkomaankomennukseni aikana en taas välittänyt asunnostani juuri nimeksi. Liikuin vapaa-ajalla mahdollisimman paljon, kunhan ei tarvinnut olla asunnossa. Sama tapahtui silloin, kun muutin nykyiseen asuntoon. Nukuin monta viikkoa kahdesta sohvasta kyhätyllä sängyllä ja maallinen omaisuus, kirjoja lähinnä, makasi lattialla ja kaapistojen päällä. Broidi vaimoineen kävi aina välillä tuomassa minulle ruokaa ja antoi ymmärtää, että kaikki ei ole kohdallaan.
Nyt näkyvissä olisi kolme mahdollista kohdetta, joista olisin kiinnostunut: kaksi kaksiota ja kolmio. Kaikilla omat hyvät ja huonot puolensa. Olen kartoittanut sivistystä putkiremonttien, PTS:ien, kuntokartoitusten ja muiden omistusasunnon murheiden maailmaan ja loppua ei näy. Olen kuitenkin vielä naivissa luulossa, että asia järjestyy samalla tavalla kuin kaikki muukin – ajan kanssa ja intuitiolla.
