tiistai 20. tammikuuta 2009

Elmeri nojasi etutassuillaan reitteäni vasten ja naukaisi kuin pieni pentu. Se tapitti silmillään yhtä vetoavasti ja pää nojautui nauttivasti taaksepäin, kun silitin sen päätä ja kysyin mitä mamman kullalle kuuluu. Se oli ollut kovin hiljainen viime päivinä. Ruoka on jäänyt syömättä ja se tykkää nukkua enemmän.

Kotona on omituisen hiljaista. Ei se ole voinut olla yhtään äänekkäämpää aikaisemminkaan, mutta nyt se tuntuu painostavalta. Huomaan ärsyyntyväni pienistä asioista ja tekisin mielelläni koko ajan jotain. Paikallaan oleminen ja epämääräiset tavarat ahdistavat. Tuntuu ettei voi hengittää.

Olen yrittänyt etsiä Elmerille jo kavereita. Se olisi tarvinnut niitä jo aikaisemmin, kun Mira ei enää jaksanut leikkiä. Nyt olen päätynyt siihen, että se saa niitä kaksi kerralla. Lähinnä iän takia. Pari sopivaa paikkaa olen löytänyt ja tiedustellut lisätietoja.

Tuntuu hullulta ja jotenkin omituiselta. En voi olla miettimättä miltä tilanne näyttää ulospäin. Elmeri kuitenkin näyttää niin omituiselta hiljaisena ja rauhallisena, että tuntuu pakottavalta tehdä jotain.