Tulet sitten, kyllä sen ajan sitten tietää, eläinlääkäri totesi lempeästi, mutta vakaasti. Maksoin käynnistä 20€, mikä tuntui mitättömältä siihen mitä kaikkea eläinlääkäri oli Miralle antanut. Mira oli virallisesti saattohoidossa. Lääkärikäynneissä luki selitteen kohdalla kissan saattohoito ja uusissa resepteissä oli mainittu kissan saattohoitoon. Toukokuussa Miralla tulee täyteen 21 vuotta.
Miran keho on aina ollut hyvin hoikka, ballerinamainen. Kun vanhempi kissani sai aristokraattiseksi nimekseen Herttuatar Pimu pallero oli Mira pelkästään Kreivitär Miranda. Se on pienestä asti ollut aristokraattinen ja ylväs. Toki Elmerin kohdalla nimi on tällä hetkellä lähestulkoon vittuilua, koska kolli painaa lähemmäs kymmenen kiloa ja on nimeltään Elmer den Lille.
Mira nukkuu nyt omassa pahvilaatikossaan. Jossain ulkomaalaisessa vihanneslaatikossa, jonka kylkeen on kaiverrettu oviaukko. Se saa olla siellä omassa rauhassaan Elmeriltä. Sillä on oma juoma- ja ruokakuppi kopin vieressä, mutta vessaan se joutuu silti kävelemään itse. Joskus se päätyy vessan ovelle ja tekee tarpeensa jo siihen. Ei niin etteikö se jaksaisi perille asti, vaan ilmeisesti se vaan unohtaa mennä perille asti.
Keuhkoahtauma tai astma, mikä lie tauti, saa Miran kuulostamaan vinkuvalta vanhukselta, jos lääkkeen antamisesta on kulunut liian pitkä aika. Kävin pistättämässä siihen kortisonia eläinlääkärillä ennen, mutta nyt sain reseptin tablettikortisoniin. Pieni, parin millin tabletti pitää jakaa neljään osaan yhtä annosta varten.
Kävin eutanasiakeskustelua eläinlääkärin kanssa aikaisemmin, mutta odotuksistani poiketen eläinlääkäri ei vielä suositellut sitä. Mira tuntui kuitenkin elämänhaluiselta, vanhalta kyllä, mutta ei kärsivältä, vaikka ääni kuulostikin välillä pahalta.
En ole osannut suhtautua tähän kaikkeen vielä mitenkään erikoisemmin. Ymmärrän, että puhutaan enää kuukausista, ei vuosista. Ehkä joku päivä tilanne eskaloituu niin pahaksi, että mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Tällä hetkellä kuitenkin Mira lepäilee laatikossaan ja katselee ulos sen oviaukosta.
Miran keho on aina ollut hyvin hoikka, ballerinamainen. Kun vanhempi kissani sai aristokraattiseksi nimekseen Herttuatar Pimu pallero oli Mira pelkästään Kreivitär Miranda. Se on pienestä asti ollut aristokraattinen ja ylväs. Toki Elmerin kohdalla nimi on tällä hetkellä lähestulkoon vittuilua, koska kolli painaa lähemmäs kymmenen kiloa ja on nimeltään Elmer den Lille.
Mira nukkuu nyt omassa pahvilaatikossaan. Jossain ulkomaalaisessa vihanneslaatikossa, jonka kylkeen on kaiverrettu oviaukko. Se saa olla siellä omassa rauhassaan Elmeriltä. Sillä on oma juoma- ja ruokakuppi kopin vieressä, mutta vessaan se joutuu silti kävelemään itse. Joskus se päätyy vessan ovelle ja tekee tarpeensa jo siihen. Ei niin etteikö se jaksaisi perille asti, vaan ilmeisesti se vaan unohtaa mennä perille asti.
Keuhkoahtauma tai astma, mikä lie tauti, saa Miran kuulostamaan vinkuvalta vanhukselta, jos lääkkeen antamisesta on kulunut liian pitkä aika. Kävin pistättämässä siihen kortisonia eläinlääkärillä ennen, mutta nyt sain reseptin tablettikortisoniin. Pieni, parin millin tabletti pitää jakaa neljään osaan yhtä annosta varten.
Kävin eutanasiakeskustelua eläinlääkärin kanssa aikaisemmin, mutta odotuksistani poiketen eläinlääkäri ei vielä suositellut sitä. Mira tuntui kuitenkin elämänhaluiselta, vanhalta kyllä, mutta ei kärsivältä, vaikka ääni kuulostikin välillä pahalta.
En ole osannut suhtautua tähän kaikkeen vielä mitenkään erikoisemmin. Ymmärrän, että puhutaan enää kuukausista, ei vuosista. Ehkä joku päivä tilanne eskaloituu niin pahaksi, että mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Tällä hetkellä kuitenkin Mira lepäilee laatikossaan ja katselee ulos sen oviaukosta.
