Olin ärsyyntynyt huonosta palvelusta. Teki mieli alkaa läksyttää nuorempaa myyjää ja vaatia palvelua, mutta ärsyynnyin lisää, kun tajusin miten vanhaksi olin jossain asioissa tullut. En viime kerralla ehtinyt valita O:lle sopivaa vastalahjaa ja nyt kun oli aikaa niin lahjaa ei löytynyt. Joutuisin tyytymään johonkin muuhun.
Katselin muumimukeja, mutta ne eivät sopineet O:lle, hän oli japanilainen, mutta ei niin nuori. Taika-muki oli sopiva, mutta oikeaa väriä, punaista, ei löytynyt. Valkoinen ei tullut kysymykseen ja lopulta pähkäilyn jälkeen tyydyin siniseen. Myyjätär suostui tekemään mukista ja Marianne-karkeista edustavan paketin ja olin kaiken kaikkiaan tyytyväinen tulokseen. Karkit eivät olleet terveellisiä, mutta luulen, että O. on silti ilahtunut.