Perjantai oli, kolmeen neljään vuoteen, pahin päivä, mitä minulla on ollut. Kaikki alkoi naisesta nimeltä Päivi. Ei hänen nimensä kai Päivi ole, olen surkea muistamaan nimiä, mutta tästä yhdestä henkilöstä kaikki alkoi.
Olen pyrkinyt pitämään perjantait päivänä, joka tasaa viikkoa - harmonisoi epälineaarista järjestelmääni toisian sanoen. Olen käynyt juoksemassa, istunut kotona tekemässä töitä ja päässyt treeneihin. Päivi oli päättänyt pitää luentonsa perjantaina kello neljän aikaan ja ilmoittanut asiasta etukäteen hyvissä ajoin. Olin asiasta lievästi ärtynyt, mutta järjestelin asian niin, että menisin töihin, kävisin kuuntelemassa luentoa pari tuntia ja ehtisin treeneihin. Ei kovin vaikea yhtälö.
Kuitenkin asiat alkoivat kasaantumaan suuremminkin, kun hammaslääkäri oli unohtanut aikaisemman ajan keskiviikkona ja uusi aika oli määrätty samalle perjantaille. Inhoan hammaslääkärissä käyntiä, vielä enemmän, jos joudun käymään siellä joka toinen päivä vain kurkkaamassa, että onkohan nyt muistettu aika. Aika oli muistettu, sain hampaan kuntoon ja samalla väärin pysäköidystä autosta parkkisakot. Voisi tietysti yrittää perustella, että kaupungin lumenkuormausjärjestelmät ja parkkipaikkojen sijainti ja puuttuminen olivat syynä, mutta päätin niellä tappioni ilman suurempaa draamaa.
Pääsin lopulta töihin, jossa olikin saatu perhemäinen riita aikaiseksi, onneksi en enää muista mistä, mutta rauhallinen etäpäivä oli tässä vaiheessa vain muisto.
Päivi oli tässä vaiheessa päättänyt, että ei haluakaan pitää luentoa neljältä vaan viiden jälkeen. Hän laittoi asiasta ystävällisesti sähköpostia perjantai-iltapäivänä. Tämä tarkoitti minun aikataululleni sitä, että joutuisin valitsemaan menenkö luennolle ja jätän treenit väliin vai menenkö treeneihin. Päädyin järjestelmäni vakauttamisen kannalta menemään treeneihin. Sitä ennen tarvitsisin kuitenkin luennoilla käytettävän kirjan, jota näytti olevan vain yksi kappale koulun kirjastossa lainattavissa. Mikäli halusin saada tehtävän tehtyä minun pitäisi käydä hakemassa kirja. Voisin kertoa miten juuri ja juuri ehdin kirjastoon, en meinannut saada kirjaa lainattua, kun kirjastotäti toisti monotonisesti, että kirjasto suljetaan juuri, mutta kirja kainalossa minä kuitenkin kirjastosta poistuin.
Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot kasvavat korkoa korolle, jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia. Siinä vaiheessa, kun istuin rappusten juurella, pitelin nyrjähtänyttä jalkaani, jouduin nöyrtymään sen ajatuksen edessä, että en itkisi julkisesti tuntemattomien ihmisten katseiden alla ja tajusin, että viimeinenkin kulmapiste omassa epälineaarisessa järjestelmässäni oli murtunut enkä pääsisi treeneihin illalla, oli voimattomuuden tunne lähes kohtuuton. Kipu oli lähes kohtuuton.
Koska entropia oli tässä vaiheessa selviö, ja järjestelmäni oli hajonnut pieniin osiin ja haihtunut ilmaan, en osannut enää muuta kuin soittaa V:lle ja haluta kotiin. Silläkin irrationaalisella perusteella, että en tiennyt miten saan ajettua autoa ja ylipäätään onko siinä mitään järkeä. Ei tietenkään. Sillä vaan ei ollut enää mitään väliä.
Perhosefekti käsitetään ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa. Nyt oli kyse tunnista yhtenä perjantai-iltana.
Olen pyrkinyt pitämään perjantait päivänä, joka tasaa viikkoa - harmonisoi epälineaarista järjestelmääni toisian sanoen. Olen käynyt juoksemassa, istunut kotona tekemässä töitä ja päässyt treeneihin. Päivi oli päättänyt pitää luentonsa perjantaina kello neljän aikaan ja ilmoittanut asiasta etukäteen hyvissä ajoin. Olin asiasta lievästi ärtynyt, mutta järjestelin asian niin, että menisin töihin, kävisin kuuntelemassa luentoa pari tuntia ja ehtisin treeneihin. Ei kovin vaikea yhtälö.
Kuitenkin asiat alkoivat kasaantumaan suuremminkin, kun hammaslääkäri oli unohtanut aikaisemman ajan keskiviikkona ja uusi aika oli määrätty samalle perjantaille. Inhoan hammaslääkärissä käyntiä, vielä enemmän, jos joudun käymään siellä joka toinen päivä vain kurkkaamassa, että onkohan nyt muistettu aika. Aika oli muistettu, sain hampaan kuntoon ja samalla väärin pysäköidystä autosta parkkisakot. Voisi tietysti yrittää perustella, että kaupungin lumenkuormausjärjestelmät ja parkkipaikkojen sijainti ja puuttuminen olivat syynä, mutta päätin niellä tappioni ilman suurempaa draamaa.
Pääsin lopulta töihin, jossa olikin saatu perhemäinen riita aikaiseksi, onneksi en enää muista mistä, mutta rauhallinen etäpäivä oli tässä vaiheessa vain muisto.
Päivi oli tässä vaiheessa päättänyt, että ei haluakaan pitää luentoa neljältä vaan viiden jälkeen. Hän laittoi asiasta ystävällisesti sähköpostia perjantai-iltapäivänä. Tämä tarkoitti minun aikataululleni sitä, että joutuisin valitsemaan menenkö luennolle ja jätän treenit väliin vai menenkö treeneihin. Päädyin järjestelmäni vakauttamisen kannalta menemään treeneihin. Sitä ennen tarvitsisin kuitenkin luennoilla käytettävän kirjan, jota näytti olevan vain yksi kappale koulun kirjastossa lainattavissa. Mikäli halusin saada tehtävän tehtyä minun pitäisi käydä hakemassa kirja. Voisin kertoa miten juuri ja juuri ehdin kirjastoon, en meinannut saada kirjaa lainattua, kun kirjastotäti toisti monotonisesti, että kirjasto suljetaan juuri, mutta kirja kainalossa minä kuitenkin kirjastosta poistuin.
Perhosefektissä kaaoottisuus syntyy kun muutoksen koko ei ole verrannollinen sen määrään vaan erot kasvavat korkoa korolle, jolloin pienikin muutos tai häiriö voi aikaansaada suuria vaikutuksia. Siinä vaiheessa, kun istuin rappusten juurella, pitelin nyrjähtänyttä jalkaani, jouduin nöyrtymään sen ajatuksen edessä, että en itkisi julkisesti tuntemattomien ihmisten katseiden alla ja tajusin, että viimeinenkin kulmapiste omassa epälineaarisessa järjestelmässäni oli murtunut enkä pääsisi treeneihin illalla, oli voimattomuuden tunne lähes kohtuuton. Kipu oli lähes kohtuuton.
Koska entropia oli tässä vaiheessa selviö, ja järjestelmäni oli hajonnut pieniin osiin ja haihtunut ilmaan, en osannut enää muuta kuin soittaa V:lle ja haluta kotiin. Silläkin irrationaalisella perusteella, että en tiennyt miten saan ajettua autoa ja ylipäätään onko siinä mitään järkeä. Ei tietenkään. Sillä vaan ei ollut enää mitään väliä.
Perhosefekti käsitetään ominaisuudeksi, jossa pienet muutokset alkutilassa tai välivaiheissa aikaansaavat suuria muutoksia tapahtumassa. Nyt oli kyse tunnista yhtenä perjantai-iltana.
