perjantai 20. toukokuuta 2011

Osa 28: Pala hedonismia ja ikävä kotiin

Olen istunut Venetsiassa laiturilla ja syönyt mansikoita ja maistellut valkoviiniä, uinut Adrianmeressä ja maistanut maailman parasta banaanijäätelöä, syönyt ilmakuivatulla kinkulla ja artisokalla täytettyä pizzaa ja hyrissyt tyytyväisyydestä. Olen katsonut, kun paavi lippuu gondoolillaan ohitseni ja vilkuttaa pienellä kädellään italialaisten taputtaessa.

Olen vaeltanut Veronan kaduilla, pettynyt nähtävyyksiin, tuntenut romantiikan kaupallistetuksi, istunut katukahvilassa syömässä pasta alla carbonaraa, mikä oli tehty juuri oikein.

Olen istunut yöjunassa matkalla Länsi-Italiaan ja katsellut vaihtuvia maisemia maistellen punaviiniä ja syöden kinkkua ja juustoa. Olen suudellut V:tä ja sanonut, että kiva kun olet siinä. Olen sukeltanut italialaisten kanssa Ligurianmeressä ja maistanut kallista kalaa, katsellut kalastajien lähtevän merelle auringon laskiessa ja vilvoitellut jalkojani aallonmurtajalla istuessa.

Olen kiivennyt viiden pienen kylän, Cinque terren, kapeilla ja korkeilla kujilla, katsonut auringonlaskua kattoterassilla ja juonut paikallista viiniä, maistellut focacciaa ja farinataa. Olen kulkenut kapeilla vaelluspoluilla ja katsonut, kun työmiehet irrottavat rakastavaisten lukkoja irti rälläkällä.

Olen saapunut Toscanaan, 1184 rakennetun linnan varjoon, syönyt yhden elämäni parhaimman aterian, juonut paljon viiniä omasta viinikellarista, käynyt viininmaistajaisissa, nauttinut auringosta, katsonut kuinka päivä nousee viinitarhojen ja oliivipuulehtojen ylle ja nauranut tuttavien kanssa.

Olen käynyt Firenzessä, Pisassa, Sienassa ja monissa pienissä kylissä. Olen istunut paikallisten kanssa jalkapallo-ottelussa, ostanut violettivalkoisen kaulaliinan ja kuunnellut kannattajien huutoa. Olen katsellut kaltevaa tornia ja saanut oman ex libriksen lahjaksi. Olen vaeltanut Sienan keskiaikaisilla kaduilla, ihastunut laukkuun ja lompakkoon, jotka minun on ollut pakko ostaa ja syönyt taas banaanijäätelöä. Olen katsellut kuinka pulut juovat vettä lähteestä Piazza del campon aukiolla ja ihmisten vilinää.

Olen istunut alas pöydän ääreen, ottanut lasin punaviiniä, ja ajatellut, että nyt olen valmis palaamaan kotiin.