Ääni katsoo minuun päin ja sanoo lymfooma. Sitten on hiljaista. Tunnen kuinka sydän pysähtyy, jatkaa hetken, pysähtyy taas eikä oikein tiedä mitä sen pitäisi tehdä. Elmeri on maannut juuri ultraäänikuvauksessa niin kiltisti. Kiltimpänä kuin koskaan. Se tuijottelee kirkkailla silmillään kattoon ja näyttää lähes tyytyväiseltä pieneen karvojen ajoon ja ultraäänikoneen möyrimiseen sen vatsalla.
Lähetteessä lukee, että ennuste on erittäin huono. Tuntuu, että sydän kääntyy rinnassa ympäri enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai tiedänhän minä. Minun pitää lopettaa alle kymmenen vuotias vauvani. Kuka sitten nukkuu jalkopäässä tai tyynyn vieressä ja tulee lutkuttamaan korvaa? Elmerillä on niin hauska äänikin, silloinkin kun se valittaa.
Ääni jatkaa selittämistä kirkkain silmin ja tuntuu kuin kaikki elämä valuisi minusta pois. Kuuntelen ja kysyn jotain mitä en enää muista. Ei tätä, mitä tahansa muuta. Elinikäinen lääkitys, leikkaus, mitä tahansa, ei tätä. Saan pidäteltyä itkua odotushuoneeseen asti. Elmeri on hiljentynyt kantokoppaan ja V. silittää päätäni. Haluaisin itkeä. Koko kehoni huutaa sen puolesta ja saan vaivoin pidäteltyä itseni, koska tiedän etten pysty lopettamaan, jos aloitan.
Itkin eilen autossa. Ehkä se oli enne tästä. Olin niin huolestunut Elmeristä, että käteni tärisivät enkä saanut juuri mitään tehtyä. Lähdin kesken päivän pois töistä. Olen syöttänyt Elmeriä ruiskulla, ajanut ruuan nestemäiseksi ja syöttänyt sitä ruiskulla muutaman tunnin välein. Se on syönyt vastahakoisesti, välillä tosin normaalia ruokaa hyvällä ruokahalulla.
Näin eilen Kissa-lehdessä ilmoituksen lemmikkieläinlehdosta. Viimeksi vein sinne Miran. Nyt joudun viemään sinne pienen poikani. Ajatus sattuu ja on samalla turruttava. En halua, että pikkuinen kärsii. Minä en jaksa ajatella.
Lähetteessä lukee, että ennuste on erittäin huono. Tuntuu, että sydän kääntyy rinnassa ympäri enkä tiedä mitä pitäisi tehdä. Tai tiedänhän minä. Minun pitää lopettaa alle kymmenen vuotias vauvani. Kuka sitten nukkuu jalkopäässä tai tyynyn vieressä ja tulee lutkuttamaan korvaa? Elmerillä on niin hauska äänikin, silloinkin kun se valittaa.
Ääni jatkaa selittämistä kirkkain silmin ja tuntuu kuin kaikki elämä valuisi minusta pois. Kuuntelen ja kysyn jotain mitä en enää muista. Ei tätä, mitä tahansa muuta. Elinikäinen lääkitys, leikkaus, mitä tahansa, ei tätä. Saan pidäteltyä itkua odotushuoneeseen asti. Elmeri on hiljentynyt kantokoppaan ja V. silittää päätäni. Haluaisin itkeä. Koko kehoni huutaa sen puolesta ja saan vaivoin pidäteltyä itseni, koska tiedän etten pysty lopettamaan, jos aloitan.
Itkin eilen autossa. Ehkä se oli enne tästä. Olin niin huolestunut Elmeristä, että käteni tärisivät enkä saanut juuri mitään tehtyä. Lähdin kesken päivän pois töistä. Olen syöttänyt Elmeriä ruiskulla, ajanut ruuan nestemäiseksi ja syöttänyt sitä ruiskulla muutaman tunnin välein. Se on syönyt vastahakoisesti, välillä tosin normaalia ruokaa hyvällä ruokahalulla.
Näin eilen Kissa-lehdessä ilmoituksen lemmikkieläinlehdosta. Viimeksi vein sinne Miran. Nyt joudun viemään sinne pienen poikani. Ajatus sattuu ja on samalla turruttava. En halua, että pikkuinen kärsii. Minä en jaksa ajatella.
