Oletko alkanut myymään meidän tavaroita, kysyin L:ltä, kun huomasin ihmeelliset lehtiset huoneemme tuolilla. L. naurahti ja kommentoi, että ne ovat sihteerin jättämiä papereita liittyen M:n muuttoon meidän huoneeseemme. Sulattelin asiaa mielessäni hetken, olimme onneksi menneet jo kauan sitten ohi siitä ajasta, että olisin jaksanut välittää asiasta sen verran, että voisin kuulostaa siltä kuin minulla olisi kirosanoja suoltava syndrooma, joten kiitin tiedosta ja totesin, että oli varsin ystävällistä, että olivat kertoneet minullekin asiasta.
L. oli hämmästynyt ja ihmetteli, että enkö ole muka huomannut sihteerin mittailuja, johon vahvistin, että en tosiaan ollut, koska ko. mittailut on selvästi tehty niinä päivinä kun en ole konttorilla ja kaikki keskustelut asiasta on käyty myös samoina aikoina. Koska olen 80% työajastani konttorilla voisi lyhyemmälläkin sytyslangalla varustettu henkilö tajuta, että kyseessä ei ole ihan sattuma. L. oli ymmällään. Rauhoittelin häntä, että ihan oikeasti asialla ei ole minulle mitään merkitystä, toisin sanoen aivan sama, saatte tehdä ihan mitä haluatte. L. ahdistui kommentistani vielä enemmän ja yritti vielä uudelleen ehdottaa, että voisinhan minä mennä kysymään asiasta ja keskustella voiko tilanteeseen vielä vaikuttaa. Naurahdin ja samalla arvostin L:n naiviutta.
Kerroin L:lle, että en lähtisi keskustelemaan asiasta kenenkään kanssa, koska se tosiaan oli minulle aivan sama. Tämä menisi siihen samaan jatkumoon, jossa ensimmäisen äitiysloman aikana minulta hävitettiin matto ja revittiin julisteet ja toisen aikana tapettiin kaikki kukat – senkin olisi voinut ajatella olevan tahatonta, jos yksikin muu kukka koko talossa olisi kokenut saman kohtalon ko. joululomana jona lämpöaalto hämmästyttävästi iski juuri minun työpisteeni ympärille ja kuivatti kaikki kukat. L. oli selvästi hermostunut, joten selvitin lisää, että minulla ei ole mitään sitä vastaan, että M. tulee huoneeseemme, mutta en ymmärrä miten voi olla niin tavattoman vaikeaa käyttäytyä edes alkeellisten kohteliaisuussääntöjen mukaan. Miten kukaan voisi olla niin jäässä henkisesti, että tekee tällaisia muutoksia ihmisten työtilassa ilman, että sanoo asiasta heille, kysyy tai ilmoittaa asiasta. Eihän kukaan voikaan. Vaihdoin aihetta, koska L. oli selvästi havahtumassa tilanteen uuteen aspektiin.
L. ei kumminkaan ollut jättänyt asiaa kokonaan. Olin poikkeuksellisesti etänä ylimääräisen päivän ja palattuani konttorille menin juttelemaan P:n kanssa ja naurahdin tilanteesta. P. oli tuohtunut ja vahvisti, että kaikki ko. asiaan liittyvät keskustelut ja mittaukset oli tehty aina minun poissaollessani eikä se mitenkään voinut olla sattumaa. Koska olin ollut taas päivän poissa niin sihteerillä oli ollut taas mahdollisuus tulla mittaamaan tilaa ja L. oli ottanut asian hänen kanssaan puheeksi ja pyytänyt, että asiasta olisi voinut keskustella myös minun kanssani. Sihteeri oli tuohtunut jo huusi, että minkä hän sille voi jos olen aina etänä. Keskustelu ei ollut jatkunut pitkään. Seuraavana päivänä sihteeri ei kommentoinut tilannetta mitenkään.
Tragikoomisen tilanteesta tekee se, että sihteeri on firman työsuojeluvastaava, jonka vastuuna on myös sellaisiin pikkuasioihin puuttuminen kuten työpaikkakiusaaminen. Ehkä hän on vain käsittänyt sen vastuualueen väärin.
