Do I let it go?

Jutellaanko? Kävelin A:n perässä ja sydän hakkasi melkein rinnasta irti ja ärsytti. Olin hautonut angstia jo niin pitkään, että kun se viimein tuli ulos niin se sitten tuli ulos, ihan sen kummemmin rakentumatta. En oikein tiennyt miten päin olisin ollut. Jos tilannetta olisi katsonut pelinä, mikä oli pakko tunnustaa, että sellaisena sen moni tulisi katsomaan, niin olin pelannut kaikki kortit pöytään ja heittänyt vielä auton avaimet kaupan päälle.

Kahden kehittävän keskustelun jälkeen, joista toisen olisin voinut viettää pimeässä pöydän alla, tilanne oli harvinaisen helpottunut. Ja harvinaisen hämmentävä. Olin tilanteessa missä en ollut osannut kuvitella ja olin jättänyt sen pois kaikista tilanneanalyyseistä.

Kerroin, että minulle oli tarjottu jo paikkaa, minkä olin kieltäytynyt ottamasta vastaan. Vaikka toimitusjohtajakin soitti perään ja pyysi harkitsemaan uudelleen. Sitä en tainnut tosin mainita, koska ei sillä mitään merkitystä ollut. Ulkoisesti duuni olisi ollut houkutteleva ja duunikavereista olisi varmasti tullut ihan oikeitakin kavereita, mutta siitä puuttui monta palaa. Naivisti edelleen uskoin siihen, että duunin piti muuttaa jotain, parantaa maailmaa, opettaa minulle uutta, haastaa ja motivoida. Rahaa tottakai, ainoastaan sitä omistavat pitävät sitä täysin toisarvoisena.

Olin niin hämmentynyt keskustelun jälkeen etten oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä. Yhtäkkiä minulla olikin ovi auki toiseen suuntaan, kun olin ajatellut, että se on lukossa ja muurattu umpeen.

Om. täällä hei, kuule me haluttaisiin edelleen jatkaa sinun kanssa. Voisitko tulla päivän mittaiseen soveltuvuusarviointiin. Vastasin myöntävästi. Jäin sporasta monta pysäkkiä ennen pois ja lähdin kävelemään testipaikalle päin. Ensimmäisellä pysäkillä minua tuijotti hymyilevä mies. Lähempänä minäkin aloin hymyillä. KB:ltä oli hajonnut auto edellisenä päivänä ja siksi hän nyt istui juuri sinä päivänä siinä pysäkillä juuri siihen aikaan. Emme olleet tavanneet vuosiin, viimeksi lähemmin vanhojen tansseissa, jossa hän oli parini ja paras kaveri kaikki fysiikan ja kemian tunnit. KB. halasi minua ja toivotti onnea. Kiitin ja jatkoin matkaa ajatellen, että olipas hauska sattuma törmätä toiseen sillä tavalla.

Testeistä oli kulunut pari päivää, kun Om. soitti jälleen. Tiesin, että tämä puhelu määrittäisi sen mihin suuntaan olin elämässä menossa – jatkamassa A:n viitoittamaa tietä vai perustamassa uutta Om:n suuntaan. Minä olen niin innoissani! Om. hihkui puhelimeen ja hänen hyväntuulisuutensa tarttui minuunkin. Olimme lähes samanikäisiä ja samassa elämäntilanteessa. Oli hauska tavata joskus niinkin erilainen mies mihin omassa työympäristössä on tottunut. Hän puhui innolla kaikesta mitä tulisimme tekemään ja saamaan aikaan. Itse olen samalla iloinen, hämmentynyt ja yllättynyt saamastani palautteesta. Itse testituloksia en ollut itse vielä saanut.

Vuosi oli vierähtänyt ja oli taas rapujuhlien aika. Vuosi siitä kun kaikki lähti liikkeelle. Mietin miten paljon vuodessa ehti tapahtua ja miten erilaisessa tilanteessa olin. Vatsaa väänti, ahdisti ja samalla oli selvää, että näin pitää tapahtua. Samalla se tuntui samalta kuin tietäisi, että aikoo ottaa avioeron, mutta ei ole kertonut toisella osapuolelle siitä mitään. Päätin etten kerro asiasta vielä, koska en tiedä miten kertoisin ja minua monella tasolla pelotti. Ensi viikolla sitten. Vihaisivatko jotkut minua? Ymmärtäväisitkö he? Oliko tilannetta missä voisi syödä kakkua ja pitää kakun? Entä jos työ on enemmän kuin työ? Miksi minusta tuntui samalla niin pahalta?

Well you only need the light when it's burning low
Only miss the sun when it starts to snow
Only know you love her when you let her go

Only know you've been high when you're feeling low

Only hate the road when you're missing home

Passanger