Yksinäisen, viitaten yleisesti määriteltyyn siviilisäätyyn, elämäni alusta lähtien broidi on ottanut taakakseen pitää pikkusisko elävien kirjoissa. Broidille se tarkoittaa sitä, että koti on varustettu sähkövempeleillä, jotka edesauttavat telkkarin eteen liimautumista. Paniikki alkoi kasaantua broidin äänessä jo noin vuosi sitten, kun hän tajusi ettei minulla ole edes DVD-soitinta. Katsoin leffani kannettavalla tietokoneella ja vakuuttelin broidille tilanteen olevan hallinnassa. Asian sanominen ääneen ei parantanut broidin mielialaa.
Broidi antoi minulle polttavan DVD-soittimen ja olin näkevinäni huojennusta hänen mielialassaan. Huojennus kesti noin viikon kunnes broidi tiedusteli olenko jo katsonut monta leffaa ja jouduin tunnustamaan, että laite makasi edelleen muovipussissa eteisessä. Seuraavana päivänä broidi tuli kytkemään sen telkkariin.
Broidi alkoi rauhottua selvästi, kun hommasin 37 tuumaisen taulutelevision. Tosin broidi tuli virittämään senkin ja säätelemään asetuksia katselulle suotuisimmiksi. Itse en huomannut eroa.
Lopulta broidi ei kestänyt enää ajatusta, että elin ilman tallentavaa digiboksia. Tämä aika tuli vastaan vuodenvaihteen jälkeen, kun Suomi siirtyi analogiseen aikakauteen. Ylpeänä broidi kiikutti minulle uutuutta kiiltävän uuden sähköhärvelin ja asensi sen. Täytyy myöntää, että laite oli varsin mainio.
Uuden muuton myötä kaapelitalouteen käypä härveli oli käyttökelvoton. Olin kertonut broidille, että aion ostaa uuden jossain vaiheessa. Sain viikottain selvennyksen mahdollisista malleista, jotka minun tulisi katsoa tai ostaa. En ole osannut suhtautua asiaan yhtä suurella innolla.
Monen aikaan olet sitten menossa? broidi tiedusteli minulta eilen.
En ainakaan aamulla, haluan nukkua pitkään. Ehkä joskus iltapäivällä.
Puhelin soi aamulla kymmenen aikaan.
Oletko jo liikenteessä? broidi kyseli innokkaana ja jouduin myöntämään, että olin juuri herännyt. Puhelin soi uudestaan parin tunnin päästä ja siitä parin. Lisäksi broidi oli ilmoittanut asiasta mutsille, joka myös oli innokkaana lähdössä ostoksille mukaan. Näköjään minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ostamaan digiboksia.
Kauppaan päästyä tuijotin hintoja kauhistuneena. Broidin silmät kiiluivat ja kädet hypistelivät härveleiden pintaa hellästi. Mikä vika tuossa halvemmassa on, tivasin broidilta ja sain teknisen selvityksen kuvanpiirtosysteemeistä.
En mä näe hyvin nyttenkään, joten tuo saa kelvata, totesin ja broidi näytti selvästi pettyneeltä. Tämä toinen on ihan sama kuin minulla, hän vielä yritti, jos muuttaisin mieleni.
Broidi tohisi innoissaan punaisen villamattoni päällä ja törkki johtoja koneiden väliin ja antoi tulikomentoja milloin minkäkin piuhan suhteen. Kone oli asennettu nopeasti ja broidi näytti tyytyväiseltä.
Tämä on ihan hyvä kone, broidi totesi. Jotenkin tuntui, että hän yritti vakuuttaa sillä enemmän itseään kuin minua.
Broidi antoi minulle polttavan DVD-soittimen ja olin näkevinäni huojennusta hänen mielialassaan. Huojennus kesti noin viikon kunnes broidi tiedusteli olenko jo katsonut monta leffaa ja jouduin tunnustamaan, että laite makasi edelleen muovipussissa eteisessä. Seuraavana päivänä broidi tuli kytkemään sen telkkariin.
Broidi alkoi rauhottua selvästi, kun hommasin 37 tuumaisen taulutelevision. Tosin broidi tuli virittämään senkin ja säätelemään asetuksia katselulle suotuisimmiksi. Itse en huomannut eroa.
Lopulta broidi ei kestänyt enää ajatusta, että elin ilman tallentavaa digiboksia. Tämä aika tuli vastaan vuodenvaihteen jälkeen, kun Suomi siirtyi analogiseen aikakauteen. Ylpeänä broidi kiikutti minulle uutuutta kiiltävän uuden sähköhärvelin ja asensi sen. Täytyy myöntää, että laite oli varsin mainio.
Uuden muuton myötä kaapelitalouteen käypä härveli oli käyttökelvoton. Olin kertonut broidille, että aion ostaa uuden jossain vaiheessa. Sain viikottain selvennyksen mahdollisista malleista, jotka minun tulisi katsoa tai ostaa. En ole osannut suhtautua asiaan yhtä suurella innolla.
Monen aikaan olet sitten menossa? broidi tiedusteli minulta eilen.
En ainakaan aamulla, haluan nukkua pitkään. Ehkä joskus iltapäivällä.
Puhelin soi aamulla kymmenen aikaan.
Oletko jo liikenteessä? broidi kyseli innokkaana ja jouduin myöntämään, että olin juuri herännyt. Puhelin soi uudestaan parin tunnin päästä ja siitä parin. Lisäksi broidi oli ilmoittanut asiasta mutsille, joka myös oli innokkaana lähdössä ostoksille mukaan. Näköjään minulla ei ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ostamaan digiboksia.
Kauppaan päästyä tuijotin hintoja kauhistuneena. Broidin silmät kiiluivat ja kädet hypistelivät härveleiden pintaa hellästi. Mikä vika tuossa halvemmassa on, tivasin broidilta ja sain teknisen selvityksen kuvanpiirtosysteemeistä.
En mä näe hyvin nyttenkään, joten tuo saa kelvata, totesin ja broidi näytti selvästi pettyneeltä. Tämä toinen on ihan sama kuin minulla, hän vielä yritti, jos muuttaisin mieleni.
Broidi tohisi innoissaan punaisen villamattoni päällä ja törkki johtoja koneiden väliin ja antoi tulikomentoja milloin minkäkin piuhan suhteen. Kone oli asennettu nopeasti ja broidi näytti tyytyväiseltä.
Tämä on ihan hyvä kone, broidi totesi. Jotenkin tuntui, että hän yritti vakuuttaa sillä enemmän itseään kuin minua.
