perjantai 14. marraskuuta 2008

Mies haisi todella pahalle. Vanhalle kemikaalille, minkä ominaishaju on pinttynyt suljettuun tilaan. Onkohan kovin tavallista nähdä hajut kuvina? Mies istui minua vastapäätä ja jäin tuijottamaan hänen reppuaan. Se oli tummansininen, vanha; mietin samalla kuinka vanha se oikeasti oli. Niitä ei varmaan ole myyty kymmeniin vuosiin. Repussa oli pieni etutasku yläkulmassa, jossa oli brodeerattu ruusu. Sellaisella vanhalla tavalla, joita olen itsekin kirjopistonut. Se teki repun ilmeestä jotenkin vielä resuisemman ja vanhemman.

Mies itse näytti korkeintaan 50-vuotiaalta, mutta kasvot olivat turpeat, pöhöttyneet ja rokonarpiset. Sinulla on varmaan ollut vaikeaa nuorena, ajattelin. Miehen vaatteet olivat hyvin halvat ja sen näköiset. Colleage-paita oli omituisen keskivihreä ja rispaantunut hihansuista. Tuulipuvun takki henki 80-luvun loppua.

Mies ei tehnyt mitään koko matkan aikana. Hän yritty lukea lehteä, mutta muutaman sivun jälkeen sulki silmänsä ja vaipui omaan maailmaansa. V. jäi pois ja jatkoin matkaa lehteä lukien mies edelleen vastapäätä minua. Naisääni kuulutti pian metron saapuvan Kaisanieemeen. Mieheen tuli omituista eloa ja hän alkoi avata reppuaan ja kaiveli sen sisältöä. Minua ärsytti repun huonokuntoisuus jostain syystä.

Miehen silmät avautuivat vähän enemmän kuin aikaisemmin matkan aikana, kun hän korkkasi pienen taskumattikokoisen vodkapullon. Hän laittoi silmät kuitenkin uudelleen kiinni ja otti pullosta viisi nopeaa hörppyä toisensa perään. Yritin olla tuijottamatta, mutta jotenkin en vain voinut olla. En ole ennen nähnyt ihmistä, joka juo ennen töihin menoa ja on selvästi luopunut kaikesta toivosta.

Mies kiersi korkin lujasti kiinni ja tunki pullon takaisin laukkuun. Hän asetteli ruman näköisen repun paremmin syliinsä, avasi pienen etutaskun ja kaivoi mynthon-pastillin suuhunsa ja lutkutti sitä vähän aikaa maiskuttaen. Etanolin ja mentholin yhteishaju iski muutaman sekunnin viiveellä sieraimiini ja pidätin hengitystä etten olisi yskäissyt. Luuletko todella, että kukaan ei haista sinua, ajattelin.

Mies näytti kuitenkin olevan valmis työpäivään ja jäi metroon, kun astuin raikkaampaan ulkoilmaan. Minua jäi häiritsemään. Sinulla oli sormus sormessa, eikö vaimosi välitä sinusta? Eikö sinulla ole mitään muuta iloa elämässä, mikä auttaisi työn aiheuttamaan masennukseen? Miksi sinä et ryhdistäydy?