Koulu tuoksui edelleen samalle. Jollain omituisella tavalla minusta oli mukava palata sinne ja katsella käytäviä joita pitkin kuljeskelin vuosia. Tunsin itseni silti ulkopuoliseksi. Ruokasali oli täynnä vanhoja ihmisiä, jotka istuivat pienissä ryhmissä ja mutisivat kiihtyneesti jostain ja sain osakseni kylmiä katseita, kun otin teeni ja pullan ja etsin itselleni rauhallisen kulman. Katseet seurasivat minua tiiviisti ja olin varma, että joku tulee ajamaan minut kohta pois.
Ensimmäinen asukasilta. Jos puheejohtajaa haluaa lainata, niin ensimmäinen osakkeenomistajien asukasilta. Olin tähän mennessä pyrkinyt välttämään kaikkia kyseisen lajin kokoontumisia kaikissa muodoissa. Ihmiset puhuivat toistensa päälle, natisivat ja nitisivät, yksi halusi tietää miksi suunnitellaan ja käytetään rahaa siihen, kun voitaisiin vain aloittaa työt. Kustannusseuranta ja hankesuunnittelu näytti olevan täysin vieras käsite suurimmalle osalle.
Ihmiset näyttivät pelokkailta ja yllättyneiltä. Aivan kuin koti olisi tultu viemään heiltä ja he eivät olisi voineet varautua asiaan millään lailla. En tiennyt miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Minulle hanke oli itsestäänselvyys. Olin halunnut asunnon tietyltä alueelta ja tiesin, että niiden alueiden sisältä, mistä asuntoa etsin, oli lähes kaikissa putkiremontti edessä. Se tulisi maksamaan, minulla tulisi olemaan tiukkaa ja varmasti vituttamaan tavalla jos toisella. Elämä on.
Kokous oli ryöstäytymässä irti ja ihmiset huusivat toistensa päälle. Puheenjohtajan oli lähes mahdotonta saada ihmisiä rauhoittumaan ja osa käveli tässä vaiheessa ulos. Tilanne tuntui niin tragikoomiselta, että en voinut olla hymyilemättä. Aivan kuin olisin joutunut keskelle parodiaa. Käänsin päätäni ja huomasin oikealla vanhemman naisen, joka tuijotti minua silmät leimuten. Jatkoin hymyilemistä.
Tuntui, että suurin osa oli pettynyt kokouksen antiin. Olisi pitänyt saada mustaa valkoisella, todiste siitä, että mitään pahaa ei tule tapahtumaan, kukaan ei vie kotia pois eikä rahaa kulu. Mutinan määrä oli suuri. Laitoin takin kiinni ja lähdin kävelemään kotiin päin. Minun oli omituisen hyvä olla.
Ensimmäinen asukasilta. Jos puheejohtajaa haluaa lainata, niin ensimmäinen osakkeenomistajien asukasilta. Olin tähän mennessä pyrkinyt välttämään kaikkia kyseisen lajin kokoontumisia kaikissa muodoissa. Ihmiset puhuivat toistensa päälle, natisivat ja nitisivät, yksi halusi tietää miksi suunnitellaan ja käytetään rahaa siihen, kun voitaisiin vain aloittaa työt. Kustannusseuranta ja hankesuunnittelu näytti olevan täysin vieras käsite suurimmalle osalle.
Ihmiset näyttivät pelokkailta ja yllättyneiltä. Aivan kuin koti olisi tultu viemään heiltä ja he eivät olisi voineet varautua asiaan millään lailla. En tiennyt miten asiaan olisi pitänyt suhtautua. Minulle hanke oli itsestäänselvyys. Olin halunnut asunnon tietyltä alueelta ja tiesin, että niiden alueiden sisältä, mistä asuntoa etsin, oli lähes kaikissa putkiremontti edessä. Se tulisi maksamaan, minulla tulisi olemaan tiukkaa ja varmasti vituttamaan tavalla jos toisella. Elämä on.
Kokous oli ryöstäytymässä irti ja ihmiset huusivat toistensa päälle. Puheenjohtajan oli lähes mahdotonta saada ihmisiä rauhoittumaan ja osa käveli tässä vaiheessa ulos. Tilanne tuntui niin tragikoomiselta, että en voinut olla hymyilemättä. Aivan kuin olisin joutunut keskelle parodiaa. Käänsin päätäni ja huomasin oikealla vanhemman naisen, joka tuijotti minua silmät leimuten. Jatkoin hymyilemistä.
Tuntui, että suurin osa oli pettynyt kokouksen antiin. Olisi pitänyt saada mustaa valkoisella, todiste siitä, että mitään pahaa ei tule tapahtumaan, kukaan ei vie kotia pois eikä rahaa kulu. Mutinan määrä oli suuri. Laitoin takin kiinni ja lähdin kävelemään kotiin päin. Minun oli omituisen hyvä olla.
