Vihreä pieni pussi kiinnitti huomioni, kun astuin työhuoneeseeni. Se nojasi pöytääni vasten lattialla ja oli pullollaan jotain. Yritin päätellä olinko tuonut sen itse, mutta päädyin lopputulokseen, että en voi olla niin dementoitunut.
Raotin pussia ja arvasin samantien. O. Se pieni nuoruudesta fiksaantunut mies oli lähettänyt minulle ruokaa. En voinut olla hymyilemättä. Hän oli ainoa japanilainen kenen kanssa olin päässyt jo hyvin lähellä riitaa. Hän jopa sanoi ettei halua keskustella kanssani. Pysyimme vaiti noin viikon. Olemme sen jälkeen säilyttäneet korrektin ystävälliset välit, vaihtaen kuvia ja japanilaisia toivotuksia. Toivottavasti voit hyvin, toivottavasti sää on suosinut, muista varoa flunssaa jne.
Voin kuvitella miten onnessaan O. on ollut, kun se on käynyt entisessä ruokakaupassani ostamassa okonomiyakia ja soijakastiketta siihen. Kastikettakin oli neljä pulloa. Paikallinen ruoka ja kulttuuri on O:lle kaikki kaikessa.
N. ojensi länsimaalaisittain kätensä kättelyyn, mutta samalla kun kätemme koskettivat molemmat kumarsivat. Omituista miten siitä ei pääse irti. Tuijotimme toistemme neniä ja vilkaisimme nopeasti silmiin. N. kertoi O:n olleen asialla ja pyysi minua nauttimaan. Kiitin hymyillen ja astuimme molemmat muutama askeleen taaksepäin ennenkuin käänsimme toisillemme selkämme.
Mitä ihmettä minä keksin O:lle vastalahjaksi?
