Itseinho alkui tasaantua parin päivän jälkeen. Yritin löytää tilanteesta jotain hyvää, lähinnä pääsin ajatukseen, että en olekaan niin kyyninen kuin olen luullut, mutta sekin ajatus muuttui harmaaksi velliksi alle sekunnissa. Analysointi oli kerrankin turhaa. Paska tilanne mikä paska tilanne ja tällä hetkellä en siitä pääsisi irti. Ainoa mitä voisin tehdä on niellä tappion ja suunnitella miten jatkan eteenpäin. Jännä miten mieli tasoittuu heti, kun hyväksyy vääjäämättömän ja ymmärtää miksi on niin loukkaantunut.
Kun viimein tajuaa, että edes pomo ei arvosta sinua eikä
työtäsi niin miksi itse arvostaisi?
